lauantai 25. joulukuuta 2010

Amatööriäidin aatonaatto

Jouluvalmisteluista...totesin tässä aatonaattona ettei musta taida sittenkään saada sellaista pullantuoksuista äitiä, jolta kaikki kotiäitihommeleihin liittyvä sujuu kuin heittäen. Leivokset onnistuu, koti hohkaa puhtautta ja pikku-piltti jokeltelee tyytyväisenä kehdossaan kun vieraat saapuvat - tietänette idyllin. Että miksikö? Noh, rehellisyyden nimissä ja tätä todistamaan jaan seuraavaksi teille palan sitä arkeamme, joka ei niin ruusunpunaista sitten olekaan.

Idea:
Kaikki alkoi hienosti suunnitelmien tasolla. Olin kutsunut parhaan ystäväni aatonaaton iltana kyläilemään: joisimme glögiä ja söisimme vastaleipomiani torttuja, Nasu ja ystäväni lapsi hymyilisivät kuin haljenneet nauriit tyytyväisinä ja kaikilla olisi kivaa. Taustalla soisi ehkä kauniita joululauluja, olisi kiireetöntä ja kotimme notkuisi joulukoristeluja, tottakai. Olisi oikea sisustuslehti-joulu ja me ehtisimme vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisiamme.

Totuus: 
Siinä vaiheessa kun mittari huiteli lähes -30 astetta ja tiesin etten saisi Nasua ulos nukkumaan päiväuniaan aavistelin, että tämä ilta voisi lopua katastrofiin. Kello tikitti ja vatsanpohjaa väänsi - enää tunti aikaa! Tortut tietty leipomatta, piparit ilkuu yhä taikinamuodossa, glögit jossain kylmäkaapin uumenissa ja hirveä keskeneräinen pakettihärdelli keittiön jokaisella tasolla. Lahjat siis pitäisi paketoida ennen ystävän saapumista. Kaiken "idyllin" kruunaa käsivarsilla raivokkaasti karjuva Nasu, joka oli jäänyt ilman päiväuniaan, koska pikku jästipää ei suostu nukkumaan niitä sisällä. Paitsi ehkä kiukulla tunnin, joka ei meidän natiaiselle riitä alkuunkaan, ehei! Minä juoksen ympäri asuntoa, Nasu rääkyy kahta kauheammin räkärännit huulilla ilkkuen ja kello tikittää. Tässä vaiheessa alkoi meinaan otsasuoni tykyttää. Kotihelvetti - tälläistäkö se on? Ovisummeri soi ja minä rääkäisen sinne jotta "nyt on helvetti irrallaan!" Ystävä yrittää tervehtiä normaalisti, mutta minä painan ulko-oven auki ja lyön luurin kiinni. Ei tässä nyt ehdi jorisemaan! Juoksen Nasun huoneeseen pakkaamaan sitä villavaatteisiin, huuto yltyy. Luulevat varmaan naapurissa että rääkkään lasta. Hiki helmeilee otsalla, ärräpäät pääsevät suusta. Ah Helin idylliä! Ystävä pääsee sisälle saakka ja minä käsken sen keittiöön. Haluatko jotain? Mitään ei ole. Paitsi raakoja taikinoita ja kylmänkalseaa glögiä. Ystävä kieltäytyy, paitsi jos nyt lasin vettä saisi. Karjaisen ottamaan itse, sillä pikkuriiviön pitää saada maitoa ennen uniaan. Imetän ja tuska hellittää hieman. Ehkä tämä kääntyy vielä iloksi?

Eipä käänny ei. Nasu ei suostu nukkumaan vilpoisessa eteisessä, parveke on liian kylmä, Nasulla liian kuuma.  Äidin tuskan määrä ei ole vakio. Ystävä auttaa ja kiikuttaa Nasua ympäri taloa, minä lohdutan sisälle jäänyttä ystävän lasta, joka tavoistaan poiketen saa äkillisen äidinkaipuu-kohtauksen. Hädissäni kääräisen toisella kädelläni ystävän paketit kääreisiin (ehkä rumimmat paketit ikinä) ja ojennan ne ystävälle. Kaunista ja rauhallista joulua, toivotan lasten huudon yli. Pakenemme jälkikasvujemme kanssa ulos pakkaseen, minä kävelylenkille, ystävä kohti kotia. Olipahan vaan hauska nähdä!

Saldo:
Vierailu kesti tuskaiset kymmenen minuuttia. Mitään ei tarjoiltu. Kodissa ei ollut koristeen koristetta, kuusesta puhumattakaan. Vierasta vastassa ei ollut joulun rauha ja tortun tuoksu, vaan ympäri asuntoa maanisesti ravaava äiti rasvaisella tukalla ja kotiverkkareissa sekä lapsi kirkkaanpunaisena räkä nenästä tursuten. Lahjoista tuli historian rumimmat. Sanaakaan ei keskusteltu, muutaman sanan kommunikointimme sujui huutaen lapsen itkun yli. Ystävän kuulumisista sain selville ainoastaan sen, että karsea päivä heilläkin oli takanaan (mikä helpotti hieman). Minun kuulumiseni taisivat kiteytä tuohon "nyt on helvetti irrallaan" -ovisummeritervehdykseeni. Kaiken kliimaksina kävelylenkin ajaksi päälle jäänyt keittolevy, jolle miehelle joululahjaksi ostettu (ja suuresti toivottu, I might add) keräilyharvinaisuus oli kauniisti sulanut.

I rest my case. Amatööriäiti on amatööriäiti.

 

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Ihanaa vauva-arkea :). Meillä meni hieman paremmin. Kakku ja herkut oli valmistettu hyvissä ajoin. Lapsi juotettu nukuksiin, liekö vieraskoreutta herralta. Vaikka äiti oli hieman väsy vieraat viihtyivät ja joululahjakaulahuivikin valmistui vahingossa :). Joulun kruunasi valkoiselle sohvalle ja matolle isän kaatamat rosollit. Ei se niin justiinsa ole :).

Lämpöistä Joulua!

-Heidi

Kiki kirjoitti...

Elä Heli välitä, semmoista se joskus on. Näette sitten paremmalla ajalla.

Meillä ei tehty joulusiivousta sen laajemmin - hyvä kun hätäseen imuroin ja pyyhin pölyt. Vaatehuoneeseen ei mahdu jalalla astumaan kun sinne on työnnetty kaikki epämääräinen romu pois silmien alta. Ei sitä kaikkea ehdi ja totesinkin, että Glorian koti voisi tulla kuvaamaan meidän kaaosta. Luin tuossa juuri kyseisen lehden joulunumeroa ja voi siirappi sentään!

Mutta sen uskon, että joululahjan tärveltyminen varmasti harmitti:(

Heli kirjoitti...

Heidi: Vauva-arjen tuskasempaa arkea, juu :) Rosollihan on upean värinen valkoista vasten - tuunattu soffa joululahjaksi siis! Wau! Kaikki on tosiaan katsontakannasta kiinni (näin myös selitin miehelle, kun se avas "muovitettua" keräilylahjaansa).

Kiki: Joo, suoraan saatanasta on nuo Glorian joulukodit yms. (*excuse for my language*). Joskus vielä yritän myydä johonkin sisustuslehteen "todellinen joulu" -artikkelin, jossa kuvataan juurikin nuo joulupiilot sen siisteyden taustalla. Yksi vakiopaikkahan on myös uuni, meillä toimii ihmeen hyvin tuo kakkos-sisäänkäyntimme. Jopa niin hyvin, et juhlapyhien aikaan Rikin on limbottava itsensä hiekkaboksilleen sinne rojujen sekaan. Pysyypähän hoikkana, pentele :)