tiistai 9. lokakuuta 2012

Matkustan ympäri Suomenmaan

Perjantaina Helsingissä, maanantaina Tampereella, tiistaina Oulussa ja keskiviikkona Helsingissä. Työhöni kuuluu välillä näitä (usein vain päivän mittaisia) reissuja Suomen eri pitäjiin. Reissuja ei onneksi ole mitenkään liian usein, mutta välillä elellään sellaisessa reissutiivistymässä. Kuten vaikkapa nyt.

Tänään heräsin lennolle kello 04.40 ja olen lähes varma, etten ollut nukkunut koko yönä. Uni oli sellaista klassista koiranunta, jossa havahduin vähän väliä siihen tietoisuuteen, että olin hereillä. Kerrassaan omituinen tunne; koska siihen havahtuu, on varmaankin hetkisen nukkunut. Silti muistikuvat tuntuvat koostuvan vain näistä havahtumisista, minkä vuoksi luulee olleensa koko yön hereillä. En edes muista koska olisin viimeksi valvonut näin. 

Tai no, nyt tuli kyllä värikynää. Muistanhan minä. Se oli sillon vuoden 2011 kesällä, kun nasukalla oli meneillään the Levottomat Yöt. Mutta siitä on jo niin kauan aikaa, että olin totaalisesti unohtanut kuinka kyistä tuo heräily on. Kyllä ihminen on luotu nukkumaan yönsä, ei voi muuta sanoa.

Pitkien reissupäivien ja välillä loputtomalta tuntuvien palaverirupeamien keskellä on ilahduttanut tämä. Uskomatonta miten koukuttavaa ja ennen kaikkea riemastuttavaa simppeli tikku-ukkoilu voi olla. 


Siis mutsi hei, anteeks ny! Ei kai tuollaisia saa töissä piirrellä?
Lintsariiii!

2 kommenttia:

villahuivi kirjoitti...

Huikee toi stickman! Joo-o, lintsari ilmoittautuu ;)

Tsemppiä kokousreissuihin! Aikaiset aamut mulla tekee usein sen, että yöllä ei saa nukuttua koska tietää että aamulla ei saa myöhästyä ja pitää olla reipas koko pitkän päivän... ja sitten onkin väsynyt. Onneksi niitä kestää, kun ei jatkuvasti ole!

Heli kirjoitti...

villahuivi: Tikku-ukot rulettaa! Nidien avulla pääsee olennaisuuksien äärelle ;) Mulla on itse asiassa aika lailla sama juttu noissa työreissuissa: jos tiedän että aamulla on tiedossa varhainen herätys ja matka, jotenkin hieman ressaan sitä heräämistä niin et aikamoista koiranunta siitä vaan tuppaa tulemaan.