keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syvällä glögipiilossa

Jumankekka sentään! Pitäisi olla jokin älylllinen este sille kuinka monta paperilappusta, vanhaa postikorttia, glögipurnukkaa ja "saatan vielä tarvita tätä johonkin" esinettä ihminen pystyy kaappeihinsa hamstraamaan. Tiedättehän, sellainen näkymätön raja, joka ylittyessään aiheuttaisi välittömästi autonomisen hermoston aktivoitumisen. Ja tämän hermoston käskyttämänä kädet sitten viskoisivat kamaa roskiin, sitä ikinä kyseenalaistamatta.

Aloitin siis tänään sen perkuleen rojukaapin siivoamisen. Ja hommahan oli aivan törkeä suuri, kaapilla on syvyyttä kuin Mariaanien haudalla. Pääsin ehkä puoleenväliin, vaikka koko illan sitä raivasin. 

 Tästä se lähtee. Kaapin alin taso tyhjennetty ja keittiö vielä sinnittelee.

Siivouksen puolivälissä, usko alkaa loppua. 
Kaappi siis puolilleen tyhjennetty ja keittiö alkaa hitaasti mutta varmasti pettää alta.

Ja kyseessähän on tuo nurkassa myhäilevä kaapinretale. Miksei se ole huudellut jo kuukausia sitten, että kohta alkaa tulvia? Niin on vaan hiljaa itseään lihotellut ja kiltisti oveaan sulkenut kaaoksen piilottaen. Kuin mikäkin salasyöppö. Ja minähän en sitä kamaa ole sinne sisään tunkenut, en tietenkään.


Tuosta alatason raivauksesta pääsin tänään siis tähän saakka.
Pahinhan on tietenkin tuo ylähylly, korkeuttakin mokomalla yli metri. Puuh.
Ja tiedän, kuinka kellään voi olla glögiä varastossa tuollainen määrä?

Huomenna jatketaan. Selvästi joku hulluus on saanut minusta otteen, sillä tälle kaappien raivaamiselle ei vain tunnu tulevan loppua. Rojukaapin jälkeen ajattelin nimittäin upottaa hampaani kaappikomplekseista suurimpaan - vaatekaapistoon. Eli ei, en näemmä ymmärrä tuntea minkäänlaista järjellistä pelkoa. Lienen lopullisesti menettänyt järkeni.

Ja teille jotka asiaa kuitenkin ihmettelette: kyllä, elämästäni on tullut juurikin näin villiä.

4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Noi vanhat syvät komerot on pahoja. Kokemusta on vanhasta Pyntsän kodistamme. Tsemiä!

Tytti kirjoitti...

Määkin oon koko äitiysloman ajan suunnitellu tämän tekeväni. Edelleen, jos kaapin oven aukaisee, saa niskaansa ties minkä voileipägrillin. Ja lomaa takana kohta 6 kk.. Ehkä vielä joku päivä.

Nimetön kirjoitti...

Mulla on ollu sama meno nyt parina iltana. Taitaa olla vähän niin että kun inspiraatio iskee (kerran kolmessa vuodessa) niin pakko on silloin antaa mennä. Tietyt kaapit oli mulla ensin projektina äitiyslomalla (ei onnistunut), sitten kesälomalla (morjens) ja jossain vaiheessa jo ajattelin että eiköhän tässä pärjää siivoomattakin.

Aika monta koloa on mulla vielä koluamatta mutta vitsi siitä tulee hyvä fiilis kun saa jotain aikaiseksi!

Hyvä sä!

Eeva

Heli kirjoitti...

Johanna: Amen to that! Vanhat, syvät komerot on petollisen ihania. Niihin tunkee vaan ensin kamaa hullun kiilto silmissä kunnes eräänä päivänä tajuaa, et raja se on niilläkin. Ja se raja on epäluonnollisen kamamäärän päässä, huoh.

Tytti: Voileipägriliä ei vielä ole tullut niskaan, mutta joku älytön 80-luvuin levysoittimenretale jo tippui niskaan. Joku, jota EI SAA laittaa kiertoon. Sattui sekin, mokoma. No, nyt se on sentään viety kellarivarastoon kaappeja täyttämästä, miettikööt siellä tekosiaan. Kyllä sä kato jonain päivänä vielä, mäkin suunnittelin tätä koko äitiyslomani siinä ikinä onnistumatta.

Eeva: No sama homma rahikaisella! Inspiraatio tulee harvoin, mutta vahvana. Ja silloin tosiaan annetaan palaa. Mieskin jo ihmetteli eikö välillä voisi pitää pausseja, mihin minä vimmastuneena suu vaahdossa paasasin, kuinka moinen harvinainen luonnonvara kuin kaappi-inspiraatio voi hyvinkin hävitä yhtä äkisti kuin tulikin. Ei sitä riskiä sovi ottaa, vaan nyt paahdetaan täysillä maaliin. Ja totta, fiilis on mitä mainioin! :) Hyvä me!