Nyt on kuulemma syyslomaviikko. Töissä sen huomaa hiljentyneissä työhuoneissa ja autioissa päiväkahvitiloissa, lähipuistossa vastaavasti lisääntyneinä äiti-isi-lapsi kombinaatioina. Nyt jos saisin vapaasti valita, pakkaisin minäkin perheeni lentokoneeseen ja matkustaisin jonnekin suhteellisen kauaksi. Tasan vuosi sittenhän niin teimme.
Vaan nyt ei ole noita lomapäiviä, joten nautitaan Suomen syksystä. Alkaa meinaan olla jo aika vimmaisen kylmä, eilen palelluimme miehen kanssa lähes kuoliaiksi kun tuunasimme anopppilan pihamaalla erinäisiä huonekaluja. Koska viimeksi lokakuussa on ollut lämpötilat lähellä nollaa, kysyn vaan?
Mua ei paljon nuo viimat häiritse kun on nämä mutsin värkkäämät villapöksyt jalassa.
Mut lomareissu - se vasta kuulostaiskin nastalta!
Viime päivinä on myös ärsyttänyt asiat ihan eri tavalla kuin normaalisti. PerusHeli kun on sellainen melko rento ja joviaali tapaus, on viime viikon Heli ollut jotain ihan muuta. Persiiseen ammuttu on aivan alimitotettu ilmaus, kyllä täältä on löytynyt lähinnä murhanhimoisena kirskuva ämmänretale. Jos nyt suoraan sanon. Onneksi ison osan voi, ja laitankin, hormonihuurujen piikkiin (ei, en ole raskaana). Miten voikaan olla pinna lyhyt yksinkertaisesti kemiallisten syiden vuoksi? Mutta kun on.
En oikein itsekään ymmärrä mikä kamelin selkää on katkonut, mutta poikki se on mennä naksahdellut harva se päivä. Hirvittää ajatellakin jos vielä joskus olen raskaana, melko huonosti näytän näitä kuukausittaisiakaan hormonipiikkejä handlaavan. Mikä on outoa, sillä en kyllä ole aiemmin huomioinut tällaisia mielialapomppuja. No, viime viikolla onkin sitten töyssyttänyt kaikkien kuukausien edestä.
On muuten jännä ilmiö sekin, miten suunnattomasti raivostuttaa se, jos joku toinen kuittaa ärhentelysi (aivan oikeutetusti) hormonien piikkiin. Ai että kun riipii! Mutta itse sen voi tietenkin todeta viileän kylmän rauhallisesti, kuin fysiikan lakeja selostaen. Antakaa mä itse selitän fiilikseni, pirujako siinä niitä hormonien piikkiin latistatte?
Asiasta on toki helppo puhua nyt kun piikit on aika lailla jo selkäpuolella. Kohta, varmaankin jo huomenna, karistan ne kadulle ja jatkan matkaani turkki ja mieli pehmoisena pörhöttäen. Tänään ajattelin kuitenkin vielä lääkitä piikikästä minääni pussillisella Mariannea. Rauh!
2 kommenttia:
Kaksi vuotta sitten satoi tällä viikolla ensilumen eikä se mokoma edes sulanut heti! Ai mistäkö muistan... No, olin silloin viimeisilläni raskaana ja jännättiin että joutuuko lähtemään ajamaan kesärenkailla kaameaan keliin kohti synnytyssairaalaa. No, ei joutunut tyttö tuli ulos vasta pakotettuna pari viikkoa myöhemmin... Mutta juu, siis on ollut muulloinkin lokakuussa kylmää :D.
Ja iiiiik, meilläkin on ihan kohta 2-vuotias.
L-E: Hei L-E!! Pitkästä aikaa :) Voi kauheeta onko teidänkin pikkuruinen jo kohta kaksivuotias? Kääk! Kuka tätä aikaa rosvoo? Ajatella, tasan kaks vuotta sitten sulla on vielä ollut vauva masussa j aolette miehen kanssa olleet kaksin. Ja nyt - niin, nyt ei osais enää ajatellakaan et olsi kaksin. Vai mitä?
Lähetä kommentti