lauantai 30. kesäkuuta 2012

Take a walk on the countryside

Kävimme maalaistalossa vieraisilla, sellaisessa ihanan idyllisessä, keskellä kauneinta kesäluontoa ja hiljaisuutta sijaitsevassa paratiisissa, jonka pihapiiri koostui kotitalon lisäksi lukuisista aitoista, tuvista, leikkimökistä, keinuista, trampoliinista ja pikkuruisesta lähteestä. Kaiken muun muassa. 

Talossa asuu nejä lasta ja sen kyllä varustelusta huomasi. Harvalla meistä keskusta-asujista on omaa skeittiramppia kotipihallaan. Se tietty johtunee siitä, ettei meillä kaupunkilaisilla oikeastaan juuri ole edes omia pihoja.

Tota ovea mä en ihan heti saakaan auki.

Mut hei, katsokaa minkä mä löysin. Pal-lo!

Heit-tää! Heit-tää!

Sinne män.

Rakastan kotiamme, älkää käsittäkö nyt väärin. Rakastan ihan kaikkea siinä aina sisuksesta kortteliimme ja oikeastaan koko ympäröivään Tampereeseen. Asumme mielestäni yhdessä Tampereen hauskimmista kaupunginosista ja täällä minä haluankin asua. Piste.

Mutta... ikäni omakotitalossa asuneena saan itseni aina välillä kiinni pohtimasta sitä, josko minun kuitenkin pitäisi asua omassa talossa. Sellaisessa, jossa on kunnon piha, pari kerrosta ja tilaa riemukiljua vaikka keuhkonsa pihalle. Kerrostalossahan niin ei sovi tehdä, vaikka kuinka paksut seinät talossa olisikin. 


Jos multa kysytään, niin oma kiikka on sit oltava.
Ihan ehdottomasti.


Just tämän korkuinen olis passeli.
Mä pääsen täältä itte tosi kätevästi pois, jopa Barba kainalossa.

Lapsen saatuani tämä aika ajoin pintaan putkahtava vietti, omituinen ajatusleikki, on vain voimistunut. En halua muuttaa, missään nimessä, mutta silti aina välillä asiaa pähkäilen. Suunnittelen pihapiiriä, asettelen kiviä japanilaistyylisesti ja laatoitan kodinhoitohuonetta. Sisustan sitä unelmieni vaatehuonetta, jota en vielä tähän kypsään aikuisen naisen ikääni mennessä ole saanut.

Tämä vierailu nosti aiheen jälleen pintaan. Istuskelin vieraspaikkamme pihakeinussa, kuuntelin luonnon ääniä ja katsoin kun Nasu painoin pitkin tiluksia. Lääniä meinaan riitti. "Olisiko näin hyvä olla, olisimmeko onnellisia?"


 Mutsi hei, täällä on vettä.
Eteenpäin, sano mummo hangessa!

Voi tätä levotonta mieltä! Uskoisin, että olisimme onnellisia maalla luonnon ja elukoiden keskellä (silloin olisi ihan pakko hommata elämiä ja paljon). Mutta toisaalta, olemme onnellisia täälläkin, Suomen kakkosmetropolin sydämessä. 

Onneksi elämä on pitkä ja paljon ehtii, kunhan vain jaksaa puuhailla. Ehkäpä jonain päivänä asumme jotain punamultaista taloa yhdessä Suomen maaseutupitäjässä. Ken tietää...


Mä tiedän ainakin sen, että tämä hiekkis on ehdottomasti nyt testattava.

5 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Kuulostaa ihan kesämökiltä, ehkä se täyttäis sun maaseutuhaaveilun. Mua ahdistais jotenkin ajatus, että en pääsis mihinkään ilman autoo. Mehän ei asuta ihan keskustassa, mutta 4km keskustorilta ja 3km töistä. pyörällä / bussilla pääsee enemmän kun hyvin. Täydellistä :) Joskus kyllä haikailen ihan kaupunkimiljööseen, mutta sitten taas toisaalta oma piha on kyllä kiva, etenkin lasten kanssa.

--salla

jarna kirjoitti...

Voi kuin kivoja kuvia. Löysin tänne mutkien kautta, mukavaa löytää uusia blogeja :)

Onko tuo mekko Aarrekidin?

Rattoisaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa heinäkuuta!

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa aivan samalta mitä itse olen ajatellut tässä mammaloman aikana :)
/marika

Anonyymi kirjoitti...

Moro pitkästä aikaa (maalta),

Asutaan tosiaan tässä 10 km sieltä ytimestä. Oltiin ihan varmoja ekan muksun jälkeen, että piha pitää saada ja kerrostalosta on päästävä. Nyt kun asutaan kahden lapsen kanssa idyllisesti puutalossa ja on omaa pihaa, niin ollaan toki yhä samaa mieltä: tänne päästiin ja onneksi niin.

Toisaalta - aika paljon on duunia, pensasaitaa, omenasatoa, viinimarjamehusavottaa, perennaa, jatkuvaa pikkuremppaa, lämmityslaskuja, jne.. En vaihtais tätä pois, sopii meille paremmin. Mutta. Jos keskusta yhtään tuntuu omalta, niin sen aikaa siellä kannattaa pysyä. Kyllä sitä torinlaitaa on ajoittain itselläkin ikävä kuitenkin :)

Sanoin just yhdelle helsinkiläiselle kaveripariskunnalle, joka etsii uutta kotia nyt yllättäen myös kauempaa, että jos ei remppa ja pihaduuni yhtään nappaa, niin kannattaa asua kerrostalossa. Tai ainakin rivarissa pikkupihalla. Ja aikas ihana koti teillä vaikuttaa olevankin, myös kaupunginosasta olen samaa mieltä!

Eeva Lempäälän metsistä

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Raidallinen body & pitsisukkikset - Metsola
* Ihana musta liehuhelmainen mekko - Finnwear (lahja ystävältä)

Salla H: Hei, loistoidea! Ehkä me hommaammekin joskus kesämökin tai siirtolapuutarhan, sehän ratkaisis tätä pihankaipuuta jo paljon! Mua ahdistaa autoriippuvaisuus-ajatus kans niin paljon, et siksi ei tosissaan olla muuttamassa. Ainakaan ennen kun tuo ahdistus lievenee ja paljon...

jarna: Tervetuloa! Nastaa että löysit meidät! Mekko on itse asiassa Finnwearin ja ihan megalaadukkaan tuntunen. Eikä muuten kauhdu sitten pätkääkään!

/marika: Hihhihi, me ollaan synkassa sun kans. Tässäkin asiassa ;)

Eeva Lempäälän metsissä: Puhut asiaa. Sellaista asiaa, jota myös samaan hengenvetoon tuon pihafiilistelyn yhteydessä mietin. Mä olen elänyt paltiarallaa 20 vuotta lapsiorjana työleirillä nimeltä omakotitalon hehtaaripiha, joten mulla ei ole minkäänlaisia harhakuvitelmia siitä savotasta, joka siellä vallitsee vuodenajasta toiseen. Joten ei, tässä kiirevaiheessa elämää ei todellakaan. Mutta ehkäpä sitten kun tää meno rauhottuu (as if meillä ikinä meno hiljenee...)? ;) Ja torinlaidalla on ihmisen kyllä hyvä olla ja fiilistellä, sielläkin.