lauantai 16. kesäkuuta 2012

Näkymätön raja

En taida vielä olla kertonutkaan minkälainen rämäpää taloudessamme nykyään asustaa. Ja nyt en puhu Rikistä, tuosta laiskanpulskeasta kissanrontista. Puhun tuosta taaperostamme. Tiedättehän kuinka eläimillä ja lapsilla tuntuu olevan se sellainen näkymätön raja? Sellainen, jonka ylitse kun toinen astuu, tapahtuu jotain?


Mistä ihmeestä sä nyt mutsi höpiset?

Aiemmin Nasulla se merkitsi sitä, että kun joko porukat tai nassikka itse rikkoi tuon näkymättömän, iän myötä joustaneen rajan, siirtyi napero kuin magneetin vetämänä porukoitaan lähemmäs. Eli jos välimatkamme kasvoikin yllättäen reviiriä suuremmaksi, pienensi ipana heti alueen takaisin oikean kokoiseksi. Asemoi itsensä ikään kuin takaisin sen näkymättömän reviirinsä sisäpuolelle.


Moikka moi mutsi!
Mä meen nyt.

Nyt tuo kaikki, suorastaan autuas aika, on taakse jäänyttä elämää. Nykyään Nasun tavoitteena näyttää olevan ennemminkin tuon välimatkan kasvattaminen. Mitä kauemmas porukoista pääsee ja mitä lennokkaammin tuon taipaleen taittaa, sen parempi. Siinä ei huutelut, houkuttelut tai manailut auta. Taapero painaa menemään, tuskastuneet porukat perässään.


Adios, porukat!
Maailma odottaa.
 
Onko tämä jälleen vain joku vaihe vai jatkuuko tämä ipanan perässä juokseminen nyt tästä sitten sinne murrosikään saakka? Kysyn vaan.


Minä ja iskä.
Me pidetään yhtä.

8 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Haha, karkulainen ;)

Kunhan näköpiirissä pysyy, niin hyvä on :D
Meillä ei oo koskaan karattu -luojan kiitos-, mut tästä pikku-veljestä en menis vannomaan.

Mut kissanrontti meillä karkas! Et usko mikä hätä. Se kerkes sen 10 min olla pihalla yksin ja mie näin kaikenmaailman kauhukuvat jo silmissä ja kerkesin sen 10min aikana kelata niiin paljon asioita ettei tosi. Ja se tärinä ja se hätä.
Typy oli sitten ulko-oven kissalle aukassu ja toinen oli vaan mennyt varaston viereen syömään ruohoa. Huh!

Anonyymi kirjoitti...

Jep, tutulta näyttää. Perävalot vilkkuen mennään kohti horisonttia täälläkin! Pitäisköhän asentaa GPS-paikannin jos joku kerta äiti jääkin suustaan kiinni liian pitkäksi aikaa?
-Hilkka
ps. Ja onnee hei näin jälkikäteen! Oon kyllä vähän kade tosta sun päivämäärästäsi, 13 on ihan paras numero.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana isä-tyttökuva :)
/marika
ps. mulla vielä vähän projektia jälellä, ihan kaikkea en oo vielä lukenu ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa,
me tilattiin turvareppu (siis reppu, joka on todellisuudessa valjaat!). Vekaravaara-blogissa sitä on onnistuneesti kokeiltu, joten toivotaan siitä meillekin apua kesäiseen ulkoiluun, kun suusta kuuluu: Kävejee itte! Ei hajuu!
T. Kenkäfriikki (jos muistat) ja poikanen tasan 2v

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Kurrehaalarit - Metsola
* Keltainen froteepaita - Kyvykkäämmältä tilattu
* Kengät - Gucio
* Isi - Vaalea, pitkä ja isonenäinen <3

Katriina: Siis todellakin karkulainen! Juoksis varaan Siperiaan ellei porukat kirmais kieli vyön alla perässä. Eikä se edes pysy näköpiirissä, jos se ipanasta itsestään on kiinni. Ja voi teidän kisua! Varmaan kamala paniikki voin vaan kuvitella. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!

-Hilkka: Nimenomaan. Luoja anna hermoja ja voimia! Mä oon jopa harkinnut hetkellisesti valjaita/vajasreppua, mut tiedän Nasun saavan raivarit moisessa. Ja mun kädet menis sijoiltaan. Ja jotenkin toisaalta haluan antaa toisen mennä vapaasti, hippilapsi kun muutenkin on (paljaat jalat ja reuhutukka). Siispä hiki päässä minä juoksen. Eipähän tarvitse lenkkipoluille raahautua. Ja 13 rules! Mun ehdoton onnennumeroni :)

/marika: Hohoo, loppu häämöttää jo vain? Oon kyll aikas mahtava, eikö siinä ole ollut ihan kamala uraka? Kauan sulla on mennyt, missä meet nyt?

Kenkäfriikki: Toki muistan sut! Kuinka voisin unohtaa, kengistä pitävät vat erityisen läheisiä meikäläiselle :) Mä oon harkinnut kans tota reppua, muttamutta... ei se sit vaan tunnu omalta jutulta. Kerro sä sit kuika se pelittää!

Onnellinen Koti kirjoitti...

Meirän pian 2v on ihan hulvaton tyyppi. Vuosimallia 2007 oleva kersa ei ikinäkoskaan lähtenyt kauas. Tai niin ettei näkisi minua. Tämä vuosimallia 2010 puolestaan juoksee niin lujaa, taakseen katsomassa, ehkä huikkaa "heihei" ja kaartaa äkkiä talon taakse piiloon ja eteenpäin! Huh huh. No viimeksi kun se karkasi, se juoksi suoraan siskon keinon alle: pläts vaan ja jätkä tipahti hiekalle. Onneksi ei käynyt pahemmin. Ei sinä iltana sitten enää pökerrykseltään kyennyt juoksemaan karkuun. Huh.

Ei auta "ei", ei auta "stop" ja sylissä vedetään hirveät holding-raivarit, kun maailma kutsuu ja mutsi ei päästä.

Jotenkin voin kuvitella samojen mittelöiden olevan edessä teini-iässäkin. Sillon se vaan ei istu sylissä sätkimässä vaan sohvalla. Ja se varmaan yrittää sanoa muutakin kuin "heihei" :-D

Mieti mitä sprinttereitä me ollaan parin vuoden päästä? Niih! :-D

ONIA kirjoitti...

Ai että, viimeiselle kommentoijalle kiitos "holding-raivareista". Ihan mahtava käsite! :D (Ja tarvitseeko edes sanoa, että meidän lapsi juoksisi sekunnissa horisonttiin jos vaan päästäisi..)

Heli kirjoitti...

Onnellinen koti: Siis todellakin, meillä on aivan vastaavanlainen tilanne täällä. Mitäs jos rehvattais ja annettais noiden naperoiden kiittää keskenään pakosalle? Ympäristö vois ragoida hanakammin kahteen karkulaiseen eikä itsekään olis aina se ainoa mutsi, joka krimaa ipanansa perässä ;) Ja hei jos keksit keinon joka tepsii, ni VINKKAA!

ONIA: Allekirjoitan. Ja meillä tuo käsite on hyvinkin vahvasti arjessa läsnä...