tiistai 26. kesäkuuta 2012

10 things I hate about me

Tiedättekö leffan nimeltä "10 things I hate about you"? Ei sillä, että se olisi millään lailla elokuvallinen megakokemus tai edes muistettaan arvoinen leffa (itse tiedän sen nähneeni, mutten kuolemaksenikaan muista mitä siinä tapahtuu). Lähinnä päässäni on soinut tuo leffan nimi, luoja yksin tietää miksi.

Sitten sain idean. Jokaisessa meissähän on myös puolia, jotka ärsyttävät nimenomaan itseä. Ne saattavat olla pienen pieniä seikkoja tai vaihtoehtoisesti oikeasti isoja mörköjä, yhtä kaikki ne ovat itselle juilivan ärsyttäviä. Toiset ihmiset eivät välttämättä ikinä näitä puolia edes huomaa, mutta mitäpä sen on väliä. Itse ne kyllä huomaa.

Ja koska blogimaailmassa ollaan melko usein niin kovin täydellisiä, eletään höttöisen ihanaa arkea täydellisessä sopisoinnussa itsensä kanssa, päätin minä piristää arkeani ja listata kymmenen ensimmäisenä mieleen tulevaa itseäni ärsyttävää ominaisuutta itsestäni. Ja huom! Sanoin nimenomaan kymmenen ensimmäistä, eiväthän nämä nyt herra paratkoon kymmeneen jää. 

Mutta aloitetaanpa, kymmenen asiaa, jotka itsessäni ärsyttävät. Var så god.
  1. En osaa kymmensormijärjestelmää. En, vaikka tahtotila on suuri. Olen yrittänyt opetella tekniikkaa vaikka kuinka monet kerrat, siitä ikinä onnistumatta. Jo työnikin puolesta olisi aikaa / hermoja säästävää ja enemmän kuin kätevää hallita tämä pahuksen qwerty kaikilla kymmenellä nakillaan, mutta ei. En vain saa sitä haltuuni.
  2. En myöskään osaa kutoa tuijottamatta niitä pahuksen silmukoita. Ne kiskovat katseeni kuin mitkäkin lankamaailman seireenit. Ja nyt en sitten puhu edes mistään joustoneuleesta, sehän on vaativaa puuhaa. Puhun siitä helpoimmasta "pelkkää oikein" -neuloksesta, jota en edelleenkään saa sujumaan tihrustamatta työn alla olevaa tekelettäni herkeämättä. Tahtotila tämänkin asian oppimiseen on suuri, voi kuinka kivaa olisikaan neuloa vaikka telkkaria katsellen, vaan ei. Ei ei ei. Yksinkertaisesti se ei vaan toteudu.
  3. Pääsyyllinen edellisiin. Kärsimättömyyteni. Kyllähän minä jo aikuisena ihmisenä ymmärrän, että suurin jarru kehittymiselleni olen minä itse. Tämä saakelin lyhyt pinna ja kärsimättömyys. Miksi tuhrata jumalattomasti aikaa kymmenellä nakilla venyttämiseen (pikkusormet eivät ikinä yllä vastuullaan oleville näppäimille) kun huomattavasti nopeamman tuloksen saa seitsemällä sormella sokkona näppistä tuijottaen? Ja tietenkin tiedän, että tupla-aika menee sitten niiden kirjoitusvirheiden korjaamiseen, mutta siinä hetkessä se oma järjestelmä on nopein ja tehokkain. Carpe diem, todellakin.
  4. Kohellan kuin juuri kävelemään oppinut napero. Asiat putoilevat, esineitä särkyy, nesteitä läikkyy ja lihashaavoja syntyy. Minä kolhaisen, lyön, viillän, potkaisen ja pudotan jatkuvalla syötöllä itseäni sellaisille ruhjeille, että nassikkakin jää kakkoseksi. Tämä on geeneissä, äitini on jos mahdollista vielä hurjempi koheltaja kuin minä. Viime aikoina olen pikku hiljaa tajunnut, etten tästä tule muuksi muuttumaan. Kerran koHeli, aina koheli. Go Heli.
  5. Puhun helposti lujaan ääneen, usein sitä itse edes tajuamatta. Ääneni on kantava, basso ja hieman käheä. Puhun lujaa ja nauran ehkä vieläkin lujempaa. Yhdistetäänpä tähän sitten vielä se että puhun ja nauran usein. Paras ystäväni, musiikin monityöläinen, totesi aikoinaan omaan lahjomattomaan tyyliinsä ääneni olevan kuin Alppien Hildoilla: niin kantava ja kaiken äänentaajuudellaan läpäisevä, että se kauimmainenkin vuorten takana lymyävä lehmä löytää kyllä luokseni. Ja vaikka kuinka mielelläni kiistäisinkin moisen on kuitenkin tunnustettava, että olin niitä harvoja kenen äänen mieheni kuuroutuva mummi vielä kuolinvuoteellaankin kuuli. Lähes virheettä. Ne hetket, kun muiden mielestä huudan (usein innostuneena) itse sitä tajuamatta, ärsyttävät.
  6. Olen oikeasti todella kilpailuhenkinen, vaikka vuosikaudet pyrinkin naama peruslukemilla väittämään toista. Vähättelin tätä ominaisuuutta, peittelin sitä mielestäni huolella. Ja jos läheisiltäni kysytään, he varmaankin toteavat nähneensä tämän puolen minussa aina. Minä (itseäni erittäin paljon ärsyttäen) näet todella suutun hävitessäni vaikkapa lautapelissä. Aikuinen minussa yrittää naurahtaa kepeästi, "pahus, no, minkäs teet" samaan aikaan kun verisesti häviöstä loukkaantunut natiainen minussa kirkuu ja vääntää muka-aitoa hymyäni jähmeään muotoon. Sieluni silmin näen jo itseni vanhainkodin pelipöytä-kauhuna, joka raivosylki suusta tirskuen karjuu solvauksia Uno-pelissä voiton vieneelle papparaisparalle revanssia vaatien. 
  7. Suuntavaistoni ei ole sieltä parhaasta päästä, vihdoinkin voin rehellisesti myöntää sen. Tämän lukiessaan mieheni varmasti kiljuu riemusta ääneen, niin monta hukkareissua, hukkuneita hostelleja ja käsittämättömiä reittivalintoja hän on kanssani saanut kieltotilastani johtuen kärsiä. Vuosikaudet kuvittelin, ilmiselvästi jostakin pahasta harhasta kärsien, osaavani suunnistaa. Enkä vain suunnistaa, vaan olevani jopa keskivertoa parempi navigoija. Luoja yksin tietää mistä moinen luulosairaus. Sillä enhän minä ole. Ilman miestä olisin varmaan edelleen sillä Ho Chi Minhin kapealla kadunpätkällä, jolla yöpaikkamme "satavarmasti" sijaitsi.
  8. Poltan päreeni nanosekunnissa sellaisen tekniikan äärellä, joka ei toimi kuten sen pitäisi. Haluaisin osata ottaa nuo(kin) tilanteet aikuisen kypsyydellä, vaan ei. Siinä samassa kun läppäri jumittaa, päästän minä maata tärisyttävän raivokarjunnan, hakkaan näppäimiä kuin mielipuolinen ja solvaan konetta ikään kuin se ymmärtäisi jotain. Taannun suorastaan puolijauhoiseksi. Kuten aiemmin olen paljastanutkin, olen tällaisessa tilanteessa esimerkiksi purrut pankkikorttiani ja mosauttanut yhden jos toisenkin vempeleen tuhannen päreiksi. Lienee sanomattakin selvää, että tämä kyvyttömyyteni ärsyttää enemmän kuin egyptiläisen basaarikauppiaat. Ja se on jo paljon se.
  9. Harrastan uhoamista ja olen yllytyshullu. Se on lapsellista ja hölmöä. Kuulun edelleen niihin dorkiin, joille ei tarvitse kuin vihjata "et muuten uskalla..." kun olen jo pää kolmantena jalkana todistamassa moista väitettä vääräksi. "Tota munassa mä uskallan! Jaa mitä? Hypätä kympistä vai? Selvä!" - ja tähän kohtaan kauhusta kankea naama. Yllytyshulluuteni on vienyt minut mitä oudompiin tilanteisiin ja paikkoihin, eikä se aina ole mikään hyvä juttu. Ominaisuus ärsyttää itseäni säännöllisesti, mutta silti yhä kuulen suuni yllytettynä lupaavan jotakin semi-idioottimaista kuten vaikkapa lupautuvan lattian piikkaustalkoisiin, ottavan juomakisan tai kiskaisevan puolimaratonin. Oi aikuisen viisaus, tule jo!
  10. Olen karkkinainen. Rakastan irtokarkkeja, tulen varmaankin rakastamaan niitä koko elämäni aina kuolemaan saakka. Kunnes kuolema meidät erottaa, toisin sanoen. Voisin syyttää addiktiosta vanhempieni ylitiukkaa karkkipäivä -kasvatusmetodia, huonoa itsekuria tai fyysistä sokeririippuvuutta, mutta syyllisen löytyminen ei helpota pätkääkään. Tätä ärsytystä meinaan - ärsyttää niin pirusti olla tällainen karkkihiiri. Mutta minkäs teet. Suu huutaa melliä harva se päivä ja viimeistään illalla itsekuri pettää. Irttaria tänne, kiitos! Aaaaarrrrgggh!          
Sillä aikaa ku mutsi  ärsyää itseään, ni mä katon Munamiestä.
Se ei ärsytä mua sitten laisinkaan.

Ai jai, täytyy oikein himmata itseään, näitähän alkoi nyt tulla oikein olan takaa... Tällaisen ärsyttävän tyypin kanssa pitäisi sitten jaksaa tämä elämä hautaan saakka, huoh. Ei hyvää lupaa, jos nyt jo näin ärsyttää.

Olisipa vaan kiinnostavaa tietää millaiset puolet muita ihmisiä ärsyttävät. Eli jos vaan tohditte ottaa haasteen vastaan, niin haastankin nyt kaikki sieltä ruudun takaa jakamaa jonkun itseään ärsyttävän seikan. Nauretaan niille sitten yhdessä, ei se ole niin vakavaa. Sana on vapaa!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hih, tunnistan noissa llistaamissasi piirteissä paljon itseäni. :D Paitsi kymmensormijärjestelmä, sen opettelin yläasteella ja osaan vaikka unissani. Ah se on ihana taito.
Mutta mutta, varmasti ärsyttävin piirre minussa on tuo ikuinen kärsimättömyys. Kaikkihetimullenyt. Esimerkiksi tämä meidän projekti "Poitsulle pikkusisarus" jonka piti olla kepeä "tulee jos on tullakseen"-projekti.. Kun ekasta kierrosta ei sitä tärppiä kuulunut niin olin jo tilaamassa ovistikkuja, purin kynnet ja kynsinauhatkin verille ja salaa itsekeseni mietin että meille ei ikinä tule toista lasta. Oikeesti! Nyt onnellisesti raskaana hävettää. Että mä olenkin lapsellinen. :P
Eeva

villahuivi kirjoitti...

Mä en uskalla ottaa haastetta täysimääräisenä vastaan, mutta mua niin nauratti kirjoitustas lukiessani, että ollaanpas me vastakohtia:
1) Kymmensormijärjestelmän osaaminen on yks mun ylpeydenaiheista. Koulussa joutui opettelemaan, ja kyllä oli sen väärti! (Ja muuten kirjoitin ensin, että kymmensorimijärjestelmä... sama pää, jne.!)
2) Tähän mä en kyllä osaa sanoa mitään, koska en oikein osaa neuloa. Respectit siis neulomisesta, vaikka miten pitäis tuijottaa!
3) Onneksi toi kymmensormijärjestelmä tuli opeteltua silloin kun olin vielä kärsivällisempi... :D
4) Hehe, onneksi kohelius ei taida olla ihan täysin geeneissä, jos Nasu jää kakkoseksi! Itse olen ehkä keskivertokoheli. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
5) Mä oon niiiin vastakohta. Mummot ei ikinä kuule, mitä mä sanon!
6) Mä ajattelen mun kilpailuhengettömyyden johtuvan luontaisesta laiskuudesta? Pääsee helpommalla kun katsoo sivusta kun muut revittelee...!
7) Mä oon taas tunnettu hyvästä suuntavaistostani. Oon kyllä huomannut, että oon kunnon city-girl, koska suuntavaisto toimii vaan kortteliympäristössä, ei metsässä...
8) Mullakaan ei tekniikan kanssa riitä kärsivällisyys. Oikeestaan kyllä jos kyse on jonkun muun ongelmasta, niin voin selvitellä sitä rauhassa, mutta jos joku hidastaa mun omaa tekemistä, ei se oo ollenkaan suvaittavaa!
9) ks. 6! :D
10) Yäks, mulle tulee paha maku suuhun karkista! Ja suklaahan on IHAN eri juttu... ;)

Tajusin tässä näpytellessäni, että alkuviikon lainatoimistostani näkee varmaan melkein teidän talon. Sorsun puisto ainakin näkyis, jos ei olis puita edessä, heh heh. Jos olis enemmän aikaa, olis täytyny tulla puistoon stalkkaamaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Toi 8. kohta osui ja upposi. :) Minutkin saa raivoihin asiat/tavarat, jotka eivät toimi, kuten niiden pitäisi. Yksi pahimmista on imurin johdon kelaussysteemi. Siitä jää aina se 20 - 30 cm johtoa ulos ja sitä pitää sitten nykkiä ja kelata ja nykkiä. Argghhh... Ja todellakin, kuinka turhaa ja varmastikin muiden silmissä aika noloa se raivoaminen onkaan. Jos oppisikin sitä kärsivällisyyttä.

t. Tiina ja A.

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Valkoinen paita - Minuminu
* Mustat polvihousut - Aarrekid

Eeva: Mahtavaa, en ole yksin näine ärsyttävyyksineni! Jaettu tuska on pienempi tuska ja niin edelleen. Voin hyvin kuvitella kärsimättömyytesi juniorin saapumiseen, vaikkei asia olekaan mulla mitenkään omakohtainen. Tosin se yksi unelma tässä nyt tekee syntymää enkä millään jaksaisi odottaa... ;)

villahuivi: Kiitos! Olipas mielenkiintoista lukea kuinka (näissä asioissa) olemme todellakin aikamoisia vastakohtia. Ehkä ollaan sit samiksia joissain toisissa? Ja voi muna, et oon kade tuosta 10-sormijärjestelmän hanskaamisesta! Tartuta se muhun, joohan? Pliis! Kerro ees joku hyvä vinkki miten kärsimätön kömpelö paksusorminen blondi vois sen mahdollisimman kivuttomasti oppia? Ja mitämitähei?! Missä sä istut? Tee yllärihyökkäys puistoon, mä oon se kaikkein kalmasin ja ruskettumattomin äiti siellä, hehe ;)

Tiina ja A.: Ough! Mähän tekisin murhia tuollaisen imurin kanssa! Meidän imuri imee kiltisti koko johdon ja jos se ei sitä tekisi, olis se jo hautuumaalla. Nih! :)

villahuivi kirjoitti...

Voi että, mä olin Tampereella vaan alkuviikon ja oon taas palannut Helsinkiin. Olis pitänyt tajuta aiemmin tulla stalkaamaan! Ehkä mun mahikset tulee vielä, jos vietän elokuuta töissä Tampereen-toimistossa (Pinninkadulla). Katotaan silloin sun kalmaisuuden tilanne uudestaan :)

10-sormijärjestelmään ei mulla valitettavasti oo mitään vinkkejä. Se oli tuskaista opeteltavaa silloin 13-vuotiaanakin, voisin kuvitella, ettei se vanhemmiten yhtään helpompaa oo. Reeniä, reeniä ja reeniä...

Anonyymi kirjoitti...

Suuntavaisto, voi elämä... Jos on mahdollista kääntyä risteyksestä kahteen suuntaan, valitsen sen väärän. Yleensä vielä monta kertaa, ennen kun tajuan maamerkeistä päätellä suunnan. Kartallahan kaikki näyttää tosi selkeältä, sitä osaan tulkita, mutta tositilanteessa johdan itseni iloisesti harhaan. Lisätään tähän vielä taipumus sekoittaa oikea ja vasen....

Terveisin se toinen Heli, anonyymi karkkinarkkari myös.

jarna kirjoitti...

Hehheehh, ainoastaan 6,9 ja 10 ei ole niinkuin mun näppikseltä :) Tosin tarkennan kohtaan 5, että ääneni ei ole basso eikä käheä, mutta kantava se on :)

Ja kohtaan 10: irtokarkit on ihan jees, suklaa menettelee, mutta hei LAKUT ne vasta on jotakin!

Heli kirjoitti...

villahuivi: Eijeijei, tule heti takaisin! Tuut ainaskin elokuuksi, ni me asutaan sit Sorsussa se kuukausi ;) Ja trust me, mä olen takuuvarmasti kalma, silloinkin. Varo vaan jos katsot päin, lähtee näkö. Ja voih tuo pahuksen nakkijärjestelmä! Jonain päivänä mä vielä näytän sille närhen munat...

Karkkinarkkari-Heli: Siis just noin! Kartalla kaikki on kristallinkirkasta ja maastossa mennään päin rakennuksia, jos mahdollista. Huoh. Ihanaa et joku muukin aikuinen on karkkinarkkis (miehen lisäksi), ei ole kiva olla yksin :)

jarna: Perustetaan bändi! Vedä sä korkeelta ja kovaa, mä kiskon matalalta ja vielä lujempaa ;)