Olen aiemminkin kirjoittanut nasukan ja Rikin ystävyydestä, joka ipanan kehittyessä on kehittynyt samaan tahtiin. Nasu ja Riki ovat nykyään jo aikas läheisiä. Ipana on, meidän hienovaraisella ohjauksellamme, pikku hiljaa oppinut kuinka eläintä silitetään kauniisti, taputetaan hellästi ja kuinka sille puhutaan. Ei huudeta, kiljuta tai karjuta, vaan jutellaan. Ihan niin kuin ihmisillekin.
Painan pääni tähän Rikin masun päälle, se pörisee hassusti.
Riki on kyllä ihanan pehmoinen.
Yksi nasukan tärkeimpiä puuhia,
kotihommia etten sanoisi, on Rikin ruokkiminen. Auta armias, jos yrität
eläintä joskus aikavajeessasi salaa ruokkia. Ehei, sehän ei passaa. Ei
sitten millään. Jollain hämähäkkimiesmäisellä yliaistilla nassikka
kuulee ruokapapanoiden kolinan Rikin kippoa vasten jolloin välittömästi
jostain päin asuntoa raikaa "Riki, näääkä!".
Niinpä
sitten mennään taas kiltisti koko ruokkimisproseduuri läpi. Aluksi ipana
hakee Rikin kupin ja tuo sen kuin minkäkin pyhän maljan keskelle
keittiön lattiaa. Sitten haetaan ruoka (papanoita tai padetta), jota
Nasu tekstuurista riippuen sitten kaataa tai lusikoi Rikin kuppiin.
Jos
kyseessä on padehetki, seuraa vielä ruoan asettelemisen jälkeen sen
hienontaminen lusikalla sörkkien. Sitten kuppi viedään Rikin
ruokapaikalle, annetaan Rikille silitys tai taputus ja tullaan naama
innosta loistaen pois. "Katsos vaan mutsi, tuli sekin homma sitten hoidettua!"
Jepjep, meitsi pitää Rikin leivässä.
Me ollaan parivaljakko, tiimi, taistelutoverit, muskettisoturit....
Harvassa ovat ne hetket kun tuosta elosalamasta enää kuvia saan. Ainakaan niin, että niissä olisi Rikikin mukana. Vaikka pariskunnalla yhteisiä hetkiä mahtuu päivään monia, ei niitä juuri ikuistettua saa.Aina on jompi kumpi liikkeessä.
Hei, Riki! Kaveria EI jätetä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti