tiistai 13. marraskuuta 2012

Letunpaistoilta from hell

Aina sitä listataan elämän ensimmäisiä, usein nimenomaan ihania kokemuksia. Ja mikäs siinä, samaahan teen itsekin. Mutta listataan nyt vaihtelun vuoksi elämäni hirvein letunpaistoilta. Sillä se oli tänään.

Olisi pitänyt aavistaa, että herra Murphy tulee kylään viimeistään siinä vaiheessa, kun sain päähäni paistaa meille lettuja eikä kaapeista löytynyt lettujen tekoon muuta kuin vanha jauhopussi. No, mies hirmuisella kiireellä kauppaan (oli lähdössä minuuttiaikataululla korismatsiin) ja me Nasun kanssa valmiusasemiin. Tästä tulisi kiva tyttöjen ilta, letunpaistoa ja herkkuja.

Mies saapui juosten, pyöräytti meille taikinan (meillä mies vastaa pääosin kokkauksesta) ja oli saman tien jo puolimatkassa ulkona. Pikaiset heiheit ja meidän iltamme saattoi alkaa. Niinpä asetuimme nasukan kanssa lieden äärelle ja laitoimme pannun kuumiamaan. Pikaisesti vilkaisin hieman klönttiseltä näyttävää taikinaa, mutta koska se ei ole ominta aluettani, päätin luottaa miehen kädenjälkeen.

Ensimmäisen kerran hermot menivät ensimmäisen letun käännön aikana. Perkeleen pannu, se jota olemme olleet vaihtamasa jo viimeiset puoli vuotta, tartutti taikinapahasen niin visusti itseensä kiinni, että oli kun olisi vanhaa tapettia seinästi irti repinyt. Ei irronnut ei. Tai no, irtosi, mutta niin taisi irrota puoli pannullista tefloniakin.

"Ei lannistuta", vakuuttelin vieressä hihkuvalle Nasulle ja riivin taikinan suiruina irti. Koitin lohdutella itseäni sillä, että helpompi tämä lettu olisi valmiiksi viipaloituna syödä (vaikka tunnelmahan siinä on aivan väärä) ja kypsyyhän se toinen puoli osissakin. Ohimennen vilkaisin taikinakulhoa - kummaa mömmöä edelleen.

Eipä mitään, lastalla saa tunnetusti raaputeltua ja niinpä kumosin ensimmäiset letun suikaleet lautaselle odottamaan. Pannun pinta näytti hirveältä. "Lisää voita ja uutta kehiin", ajattelin kuin mikäkin nyrkkeilijän raakki nasukan kannustaessa innostuneena vieressä. Kaiken lisäksi juuri pannulle läiskäisty taikina näytti vielä oudon kirjavaltakin eikä se johtunut ainoastaan pohjalle palaneen edeltäjänsä jäännöksistä.

"Mitäpä ei klöntti rasvaa parantaisi", tuumin ja heitin lisää ihraa peliin. Tuijotimme Nasun kanssa kärisevää lettuamme kasvavan epäuskon vallassa. "Olen minäkin äiti, en edes lettuja osaa paistaa", tuskailin ja vilkaisin ipanaani syrjäsilmällä. Päätin kallistella pannua hieman, josko se rasva ja palaneet kikkareet siitä tasoittuisivat. 

Vaan virhe! Siinä se tuli, salamannopea pikku käsi joka sujahti liedelle nopeammin kun minä ehdin sydämen ohilyöntiä saada. Salamannopeasti (siis oikeasti yllätin itsenikin) nappasin häkeltyneen nassikan syliini ja juoksin vesihanalle. Kylmää käteen, Panadolia suuhun ja pusuja ympäri pientä tuskasta tärisevää lasta.


Siinä tilanteessa ei paljon kuvia näpsitty, mutta palttiarallaa tältä mä olen siis näyttänyt tämän illan.


Onneksi Barba ja äiti ovat lohduttaneet mua.

Koska mies oli juuri vienyt auton, ei auttanut muu kuin istuttaa nasukka pyörän tarakalle ja sotkea lähilääkäriasemalle. Kaiken kruununa huomasin puolimatkassa kuinka pyörän perätuhto kolisi kuin vietnamilainen taksi. Silmäys telineeseen osoitti nykyihmisluonnon alennustilan surkeuden: joku urpo oli varastanut pyörämme ruuvit, ne jotka pitävät takaritsiä paikoillaan! Jumalauta.

Illan kliimaksi koettiin juuri äsken, kun kokemastaan yliuupunut ja tuskainen lapsi saatiin vihdoin sänkyynsä rakkaan Barban ja Tiikerin kanssa. Voipuneena kävelin ohi surullisen kuuluisan lettutyömaamme (keskenhän ne kaikki jäi) ja vilkaisin kahta mustunutta letuntekelettämme sekä kulhollista lettutaikinaa. Jepjep, siellähän ne letun pinnalla koreilivat: huolella kypsennetyt jauhomadot.

Jos ikinä, niin tänään oli letunpaistoilta from hell.

10 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Sotkeeko kuvakulma, vai missä tasossa teidän liesinne on, vai onko tuo kuvissa näkyvä edes oikea?

Nimetön kirjoitti...

Voi ei - tsemppiä!! Mulla mahtui yhteen päivään aikanaan kans aika paljon hässäkkää: lapsen kaulan iho jäi pyöräilykypärän klipsun väliin (huutoa), poika putos tuolilta pöydänkulmaan (huutoa uudestaan) ja lääkärireissulla kippasin rattaista lapsen rotvallin kohdalla maahan (äidin itkua). Huomenna on päivä uus!

Eeva

Paulis kirjoitti...

Auts, auts ja auts :/ Tee ens kerralla pannari, minä laiskana äitinä teen aina sellaisen :)

Minna kirjoitti...

Voi pikkuista Nasua :/ Itsekin käteni lapsena hellaan polttaneena voin vain todeta, että sama tuskin toistuu. Ainakaan itse en sen jälkeen hellaan koskenut sormin.

Ja ekalle Anonyymille sen verran että ainakin minun silmääni näyttäisi ettei tuo kuva ole keittiössä otettu... kummasti näyttäisi kuvan ylälaidassa vilahtavan jonkinsortin vahvistimen? tai levysoittimen nappulat, eli taitaa Nasu pyöritellä näppejään jossain ihan muualla kuin hellalla.

Jemppa kirjoitti...

Oo vitsit mikä ilta! :O nasulle paljon puhalluksia! <3 ja luojan kiitos ette ehtineet syömään niitä lettuja. Yök. :/

Noora K kirjoitti...

Mei iskä sanoo ostavansa kaupasta valmista lettutaikinaa. Ei just nyt muistu nimi mieleen, mutta ei tarvii vatkata taikinaa eikä huolehtia jauhomadoista.

Heli kirjoitti...

Anonyymi: Heh, kuten kuvatekstikin kertoo, edes mä en ole niin urpo, että siinä tilanteessa rupeisin valokuvia räiskimään ;) Eli nämä kuvat on aiempia, juurikin siksi että koko loppuilta meni nyyhkyttävää ja kipuilevaa lasta halitellessa ja hoitamassa.

Eeva: Oho! Nyt mietityttää, et käviköhän se herra Murphy eka teillä ja sit meillä? Vai toisin päin? Tsemppiä teillekin - välillä on vaan näitä päiviä... :D

Paulis: Pannari on erittäin varteenotettava vaihtoehto! Kiitos. Nyt vaan teki mieli lettuja ja hassua kyllä, niissä fiiliksissä (lettu vai pannari) on vissi ero. Mut ne madot kyllä tais aiheuttaa mulle nyt ikuisen pannariolon -yök!

Minna: Hmmm... siinä se siis tuli! Se kuuluisa pilven kultareuna - KIITOS! Jos tällä selvitään jatkovammoilta, olen enemmän kuin tyytyväinen. Oikeassa myös olet, jotta nuo kuvat ovat turvallisesta kirjastosta ;)

Jemppa: Älä muuta sano! Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun sain ipanan uneen, teki mieli hautautua sohvaan ja nollata kaikki. Pikku kädessä on vesikellukat, mutta tarmo on tänään ollut taas jo entisellään. Mutta ne matoletut... en teidä katoaako se näky ikinä mun verkkokalvoiltani...

Noora K: Nerokasta! Ja se tietenkin muyydään sellaisessa paketissa, että dorkakin tajuaa stekata päiväyksen? Mutta siis, tämä perhe siirtyy kyllä nyt sukkana noihin, kiitos isillesi! <3

sairainmamma kirjoitti...

Voieiiii :--( enpä oo ennen kuullu surkeammaasta lettuillasta :< paranemisia pikkuiselle nasulle ! toivottavasti seuraavalla kerralla sujuu paremmin ja saatte kunnon lettukestit♥

Noora K kirjoitti...

Joo, litran tetrassa niinku maito.

Heli kirjoitti...

sairainmamma: Joo, oli tämä jopa meikäläiselle pohjanoteeraus. JOtenkin ne madot siinä letun päälle sinetöivät koko kurjuuden, onneksi ei ehditty ajatellakaan niiden syömistä. Ensi kerralla ajattelin ulkoistaa letunpaiston taas miehelle, me istutaan vaan Nasun kanssa pöydässä odottamassa, ruokaliinat leuan alla ;)

Noora K: Jeah! Niitä siis seuraavalla kerralla.