Käytännön källi

Osallistuin eilen Facebookin Metsolan kirpputorin huutokauppailtaan. Tarkoitus ei itse asiassa ollut osallistua, mutta sitten päätin käydä kauppaamassa siellä pieneksi jäänyttä Katvigin ihanaa villahaalaria (harmittaa!) ja Geggamojan farkkumekkoa. Itse asiassa harmitti myydä noista kumpaakaan, mutta minkäs teet kun ovat salakavalasti pieniksi jääneitä. Nyt ne saivat onneksi uuden kodin ja toivottavasti myös ahkeran pikku käyttäjän.

Sorruin kuitenkin myös itse huutelemaan muutamia ihanuuksia. Erityisen onnellinen olen tismalleen samasta Katvigin villahaalarista kuin minkä itse möin, sain nähkääs tilalle tismaalleen samalla hinnalla suuremman ja eri värisen. Tämä, jos mikä, on kierrätystä parhaimmillaan! 

Mutsi hei, laitettaiskos tämä meitsin heittari tällä pinnillä kuriin?

 Tuntuu kivalta tämä metallli poskea vasten - saako mutsi näitä koruja naamaankin?

Kuten kuvista näkyy, talouden erinäiset viltit ovat pääseet tositoimiin tuuraamaan puuttuvia keittiökaappien ovia. On meinaan varsinaista sisustuksen juhlaa kun yhdestä nurkasta tuijottaa Meandin mopsit ja heti sen vierestä verkkokalvoille pärähtää iloisen värikäitä palloja. Mutta koska keittiörempan tavoitteena on harmoninen yhteensopivuus, on ainoastaan sopivaa että työvaihe on kaikkea muuta.

Onko se nyt paikoillaan? Ok, kipin kapin peilaamaan!

Tänään olemme nauttineet ensimmäisestä yhteisestä viikonlopusta perheen kesken sitten yli kuukauteen. Päivän ohjelmaan on kuulunut myöhään nukkumista, sängyssä kolmistaan köllöttelyä, vierailu maalarin luona, kellarinvarastojen järjestelyä (kaikki vauvakamat toiseen, meidän rojut toiseen), kotona kiireettä löffäilyä ja päivällinen kaupungin parhaassa pitseriassa eli Napolissa. Ja sitä ei sitten voi kiistellä, Napoli on meidän mielestämme paras.

Ai että näyttää hyvältä!

***********

Raitapaita - P.O.P

Violetit samettihaalarit - Albababy

Onhan tämä nyt mutsi suorassa?

Jep, sininen sopii mulle.

Hahaa, kuka siellä?! Maailman paras naama.

Ok, mä näytän hyvltä. Joko lähdetään sinne ravintolaan?

Arkeen on sujahtanut lisää käytännön jäynöjä. Muistateko legendaarisesti menneen ystävän vierailun viime aatonaattona? Ja sen ihanan saldon, joka edelleen näyttää tältä. Siis nyt niitä marttoja tarvittaisiin todella, vuosi on kulunut enkä edelleenkään ole saanut aikaiseksi levyn putsausta. 

Mitä sitä suotta siivoamaan, kun Nasu on kummipoika Kaapon jalanjäljissä alkanut vääntelemään noita hellan namiskoita. Kohta ei tästä taloudesta löydy levyä, johon ei jotain olisi sulanut. Eli varsinainen Martha Stewart täällä, moi vaan!  

Mitä? Eeeei ku täällä vaan hengailen, mä mitään erikoista puuhaile... 

Tarkkasilmäiset voivat pongata kuvasta salaa päälle väännetyn levyn. Kuten pongasi amatööriäitikin, puolisen tuntia kuvan ottamisen jälkeen. Ei näin, Nasu, ei näin.

Projektityöläinen

Elämme jännittäviä aikoja. Kuten taisin alkuviikosta kertoakin, tämä blogimietintäni ei ole se ainoa mielessäni jylläävä juttu. On se hassua miten elämässä aina välillä asiat tiivistyvät, ne ikään kuin kietoutuvat samaan hetkeen elämässä kuin magneetin vetäminä. Ja ennen kuin tajuatkaan löydät itsesi tilanteesta, jossa yhden muuttuvan tekijän sijaan onkin useita heiluvia palikoita. Oletteko huomanneet samaa?

Valitettavasti en voi nyt asiasta sen enempää kertoa kuin sen, että samaan aikaan mulla on tässä työn alla myös eräs toinen Suuri Päätös. Päätös, jonka vaikutukset leviävät elämäämme kuin renkaat veteen heitetyn kiven ympärille. 

Hei, munkin päätösten seuraukset leviävät laajalle.

Älä tule siihen yhtään komentelemaan.

********

Ruskea froteebody - Metsola

Vihreät mopsibyysat - Me&I

Päätös tulee näköjään jo uniinkin, sillä eräänä yönä näin unta, jossa istuin Minin ratin takana ja ajelin töihin kaikessa rauhassa. Ajoin iloisena kaarteeseen, jossa auto yllättäen lähtikin sivulle luisumaan. Käänsin rattia, ei vaikutusta, auto jatkui luisuaan. Aloin pyöriä ja pyöriä ympäri ja mikä hulluinta, hidastumisen sijaan vauhti alkoi kiihtyä ikään kuin olisinkin istunut jossain kiihdyttimessä. Hiukkaskiihdyttimessä. Voi pienet hiukaset, nyt tiedän miltä teistä tuntuu! Ei kivalta.

Mutta minäpä olen siitä hassu tapaus, että aina kun mielessäni muhii jokin päätöstä vaativa asia, kaipaan konkreettista tekeistä. Tai en tiedä onko se mitään hassuutta vai ihan yleinen tapa reagoida, mutta itselläni meni vuosia paikallistaa tämä taipumukseni. Se siis toistuu näissä tilanteissa kuin ohimenneet lottonumerot. Joskus tekeminen voi olla jotain pientä ja hetkellistä, kuten vaikkapa juoksulenkki. Välillä kaivataan järeämpiä aseita ja silloin ympäristö saa kyytiä.

Nyt olemme tässä jälkimmäisessä tilanteessa. Niinpä olen tämän illan ruuvannut irti keittiökaappien ovia, huomenna ne lähtevät maalauspajalle. On aika saattaa loppuun pitkään mielessä muhinut projekti, onhan kohta jo joulukin. Ja koska tällä hetkellä se rakas & luotettu intuitioni on hipihiljaa tämän tekeillä olevan päätöksen suhteen, kaipaan ympärilleni konkreettista asiaa, joka etenee. Minä tyttö siis remppaan nyt keittiön.

Onneksi tunnen mieheni ja hän minut. Soitin päivällä hänelle ikään kuin varoituspuhelun tyyliin: "Hei, ajattelin jo nyt soitaa ja varoittaa, että kun viikosta väsyneenä tulet tänään kotiin, on mulla uusi isohko projekti päällä. Pistin keittiön remppaan. Mut nähdään sit illalla, ei tarvi käydä kaupassa. Moi!".

 Joo-o, iskä. Me vähän mutsin kans suunniteltiin. Minä kirjasin ylös ja mutsi ideoi.

Isi ruudun toisella puolen

Jeejee, joulukuu ja joulukalenteri! Uskomatonta mutta totta, nyt on tosiaan vuoden viimeinen kuukausi ja se kulkaas tarkoittaa joulun ohella sitä, että tämä pieni ja vaatimaton blogimme täyttää yhden vuoden myöhemmin tässä kuussa! Tat-ta-da-tat-taa!

Muistattekos te, jotka olette ehkäpä sieltä alusta saakka matkassamme pysyneet, vielä näitä aikoja? Siinähän se pikkuruinen nasuliini poseeraa yläbannerin asussa ja on niin pikkuruinen jotta! Kun blogin aikoinaan aloitin, et osannut ajatella että siitä tulisi näinkin suosittu. Ajattelin kirjoittavani julkista päiväkirjaamme, jota ehkäpä sukulaiset ja ystävät silloin tällöin lukisivat. 

 Kuvitelkaas, mustakin on tullut tällainen hieman höntin näköinen touhutukka

Villeissä kuvitelmissanikaan en osannut ajatella, että saisin blogin kautta uusia ystäviä ja että teistä rakkaiksi muodostuneista lukijoistamme, niin nimimerkin kuin anonyymiydenkin takana, tulisi niin tärkeitä minulle. Kuinka hassua, enhän tavallaan edes tunne teitä! 

Vuodessa blogista on muodostunut minulle sekä rakas rutiini että kallisarvoinen hengityskanava. Blogi on myös miehelle valtavan tärkeä, ei iltaa mene ettei hän halua heti lukea mitä Nasun Asuun on ilmestynyt. Usein luemme tekstin vielä yhdessä ja naureskelemme nasuliinin kuville niitä aina tarkkaan zoomaten ja joka kantilta tarkastellen. 

 

Menit mutsi avaan Pandoran lippaan. Vähän niinku mä nyt.

Myös isäni lukee blogiamme. Kesällä kerroin hänelle blogista ja tallensin sen valmiiksi kirjanmerkiksi isukin kannettavan nettiselaimeen. En tiedä miksi, mutta jotenkin ajattelin ettei hän ehkä sitä sieltä muistaisi käydä noukkimassa. Tai ettei häntä, tietokoneen noviisikäyttäjää, niin kiinnosta tekstiä näyttöpäätteeltä lukea. Isänikin kun on intohimoinen kirjojen lukija.

Jokin aika sitten asia paljastui ikään kuin sattumalta, jossakin puhelinkeskustelumme sivulauseessa. Selvisi, että isäni lukee blogia säännöllisesti, ellei jopa päivittäin. Liikutuin. En tiedä miksi, mutta se tuntui vaan niin uskomattomalta. Isäni, joka ei osaa käyttää tietokonetta juuri lainkaan ja jota se ei edes niin kiinnostakaan, käynnistää silti koneensa säännöllisesti, klikkautuu Nasun Asuun ja lukee päivistämme.

Isäni asuu samassa kaupungissa, mutta emme kauhean tiheään pidä yhteyttä. Ei siihen kai mitään se suurempaa syytä ole, kummallakin on oma aikuinen elämänsä kiireineen ja velvollisuuksineen. Itsellänikin viikot saattavat humahtaa ohitse niin ettei tajuakaan kun on jo perjantai. Enkä ole ihan vakuuttunut haluaisinkokaan soitella tämän ikäisenä vanhemmilleni mitenkään kovin tiheästi.  

Mutta se ajatus, mielikuva isästäni lukemassa elämästämme ja pysymässä siten hyvinkin kärryillä kuulumisistamme, on minulle valtavan tärkeä. Sillä se oli yksi pääsyy blogin aloittamiseen, kertoa muille (ja sille tulevaisuuden dementoituneelle Helille) millainen tämä Nasun elämän ensimmäinen vuosi on. 

Niin että hei vaan isi ja Nasun vaari, ihanaa että nytkin siellä ruudun toisella puolen luet päivästämme!

 Moro vaan vaari, pääsit hieman yllättämään. 

Olin tässä just tän purkin kimpussa.

Sillä aloittaessani tämän blogin ajattelin kirjoittavani sitä tasan vuoden. 365 päivää. Mutta nyt en olekaan enää niin varma. En ollut lainkaan varautunut siihen minkälainen henkireikä tämä kirjoittaminen minulle onkaan. Vaikka olen nuorempana pitänyt päiväkirjoja ja aina rakastanu kirjoittamista, en silti tajunnut laisinkaan että siihenkin voisi kehittyä tällainen side. Olen siis koukussa. Kääk!

Näin ollen voisinkin tiivistää, että siinä päänsisäisessä pyörremyrskyssä jossa tämän blogin tulevaisuus nyt pyörii, on todellakin monen monta näkökulmaa ja tekijää. Eikä niistä vähäisin ole suinkaan tämän harrastuksen rakkaus. Jatkamme pähkimistä.

Iloa Niilolta

Hei, ajattelin tänään kirjoittaa iloisesta asiasta. Nimittäin hyvästä asiakaskokemuksesta ja siitä kumpuavasta tyytyväisyydestä. Kuten meitä jo kauemmin lukeneet tietävätkin, vedin herneen nestuukiin jokin aika sitten siitä korruptiovitsauksesta ja rehellisyyden puutteesta, joka blogimaailmassa tuntuu valitettavasti yleistyvän. No, minä tyttöhän siitä innostuneena yritin olla parempi ihminen ja kirjoittaa rehellisesti asioista, jotka eivät vaan toimi. 

Samaan syssyyn tuli todettua, että pitäisi kyllä kirjoittaa myös asiosta jotka toimivat ja tämä kirjoitukseni käsittelee tänään nyt sellaista. Ja heti kärkeen pitää ehdottomasti todeta, että kirjoituksellani ei ole minkäänlaista sidosta kehumaani tahoon. En ole saanut tästä kirjoituksesta yhtikäs mitään enkä tule saamaankaan. Kysessä on siis rehellinen "Heli testaa ja suosittelee" -raapustus, joka pohjaa ihan normaaliin asiakaskokemukseen vailla kytkykauppojen velvoitteita. Var så god.

Oli siis synkkä ja myrskyisä maanantai. Siis oikeasti oli, ainakin täällä Tampereella. Synkkä oli myös mieleni, sillä päivä oli suoraan sanottuna täysin paska, oikein syvältä hanurista joka suhteessa. Hetki, johon nyt zoomaan on tilanne, johon huipentui ihan kaikki. Tämän hetken hahmottamien on olennaista myös myöhemmän tarinani kannalta, joten malttakaahan hetki.

Istun siis työpisteelläni ja meneillään on varsinainen työpäivän piristäjä, lounaan jälkeinen rupattelutuokio siellä kuuluisalla Sydänpyllyt -palstalla. Näppäilen parhaani mukaan asiallista kirjelmää tapahtumasta, johon itse suhtaudun hyvin vakavasti. Mielestäni tilanne on hyvin selkeä ja yksiselitteinenkin, mutta itsensä ilmaiseminen muutamalla sanalla täysin vieraille ihmisille ei ole helppoa. Kieli keskellä suuta siis mennään.

Samaan aikaan mielessä tykyttää vielä pari muutakin ahdistusta aiheuttavaa seikkaa, joihin en nyt aio mennä sen tarkemmin, toteanpahan vaan että silloin ahdisti ja kunnolla. Tähän kaikkeen saan vielä kuin kirsikkana kakkuun mailia nettikaupasta, josta olin perjantaina tilannut satsin Albababya alennettuun hintaan. Mikä puolestaan oli kyllä varsinainen perjantain piristäjä, Albababya kun ei käytännössä koskaan ole alennuksessa.

No mutta takaisin tuskakohtaukseen. Mailissa pahoitellaan varastosaldovirhettä ja kerrotaan erittäin asiallisesti ja pahoitellen, että hupparia jonka tietyn hameen kanssa tilasin, ei olekaan. Yritän kaikkeni ja pinnistän vastausta mailiin kirjoittaessani, mutta pelkään silti olevani sanavalintoineni hieman tyly. Harmittaa hupparin puuttuminen, harmittaahan se. Varsinkin kun tapahtuma pläjähtää keskelle sellaista ketutuskaaosta, ettei toisesta väliä. Mikä ei tietenkään ole kyseisen nettikaupan syy.

Vaihdamme maileja pitkin päivää ja pohdimme mitä tehdä. Saan niin hyvää asiakaspalvelua, ehdotuksia ja käsittämätöntä kyllä tukea, etten päivän päätteeksi enää tiedä miten päin olisin. En ole törmännyt näin hyvään asiakaspalveluun vuosiin, ainakaan ei tule mitään vastaavaa kokemusta mieleen. 

Viestittelymme lopputulemana saan puuttuvan hupparin tilalle toisenlaisen ihanuuden ja sellaisen hyvän mielen, etten sitä näillä latteilla sanoilla osaa edes kuvata. 

Entäs mutsi tämä mun asiakaspalveluni? 

Tässä juuri parasta aikaa puran ostoksia.

 Voin sanoo, ettei oo mitään kevyttää puuhaa tämä.

Mut multahan tämä sujuu. Ole hyvä isi, litra maitoo.

*********

Pinkki body - Albababy

Pinkit villaleggarit - Metsola

Pahoittelen mailissani myös mahdollista töykeyttäni ja kerron, ettei se mieliala nettikaupasta johtunut. Selitän tilanteen vain olevan nyt muista syistä johtuen ärsyttävä ja mieli paha. Mutta mitä saankaaan vastaukseksi? Myyjä selittää varastovirheen olevan kuitenkin heidän vikansa ja ymmärtävän siitä kumpuavan harmistuksen. Lisäksi saan kaupan päälle annoksen tukea, ymmärrystä ja tsemppiä. Eihän tällaista voi ollakaan.

Tänään hain postista kaupasta tilaamani ihanuudet, jotka saapuivat kauniisti pakattuina nopeasti ja pienen yllätyksen kera. Myyjä oli viestinsä mukaan ajatellut, että tämä pieni yllätyslahja piristäisi mieltäni kaiken tapahtuneen jälkeen.

Sopiiko et mä puran nämä kaikki nyt pusseistaan?

Hei, nämä villasukathan sopis tämän hupparin kanssa. Eikös?

Kaiken kruunasi vielä tilauslistaan piirretty sympaattinen hymynaama, joka kiitteli tilauksesta. Nasukin oli erityisen otettu pakkausmuoveista, vaatteiden väreistä ja pehmoisista materiaaleista.

 Ai että mutsi, mitä ihanuuksia! Pitsibodya mulla ei vielä ollutkaan.

 Koko setti. Kuten kuvasta näkyy, joulu tulee. Punainen on taas pop.

Mikä kauppa siis on kyseessä? Se on NiiloIlo, todellinen iloa tuova hyvän mielen kauppa. Minä en voi kuin suositella ja antaa nettikaupalle prässissä mankeloituneen äidin vilpittömän kiitoksen ja papukaijamerkin. 

Lisää tällaista palvelua, inhimillisyyttä ja vastuunkantoa. Kiitos.     

Ahdistuksen anatomia

Voi te! 

Rikon nyt rutiinejani ja jätän ensimmäistä kertaa yksitellen vastaamatta kommentteihinne. Vastaan sen sijaan teille kaikille tällä tekstilläni, samasta aiheesta kun tänään on edelleen pakko jatkaa. Henkinen pakko, jos ei muuta. 

Tämä asia kun nyt melko kestona mielessä pyörii, aina eri puolia itsestään paljastaen. Sillä jos asia olisi yksioikoisen selkeä, olisi homma sillä sitten selväkin. Vaan niinhän elämässä harvoin käy, ainakaan meille harmaannäkijöille.

 Mutsi hei, tää on hankala asia. Mut onneks meillä on niin huiput tukijoukot!

Terkkuja kaikille teille! Toivoo Nasu, mutsi ja mutsin silmäpussit

Olen saanut teiltä aivan ihanaa palautetta niin kommenttiboksiin kuin mailiinkin. En voi kylliksi kiittää siitä, joka kerta kun olen saanut uuden viestin on tuntunut siltä kun olisin saanut voimahalin ja ämpärillisen auringonpaistetta. Voi, voi teitä!

En usko hätiköintiin, vaan intuitioon ja asioiden rauhalliseen selvittämiseen. Tämä voi tulla yllätyksenä monelle minut tuntevalle, minua kun yleisesti kait pidetään temperamentisena, nopeana ja sähäkkänä. Mitä kyllä olenkin. 

Mutta se mitä pinnalle ei näy, on se, että prosessoin asiat kyllä aina huolella pääni sisällä. Se, mikä voi ulospäin näyttää salamannopealta reagoinnilta, on usein pitkähkönkin päänsisäisen ajatus- ja tunneketjun tulosta. Ehkäpä mun synapsit vaan liikkuvat tuplanopeudella normiin verrattuna, hehe.

Sillä aikaa ku sä mutsi pähkit siinä niiden aivojesi kanssa, mä ähkin tänne pytyn päälle.

Mä oonkin puolestani normia nopeampi kiipijä.

Voin nyt heti päästää teidät jännityksestä toteamalla, etten tiedä vielä mitä asian suhteen teen. Ainoa, mitä tiedän, on se etten toimi hätiköiden. Yksi parhaista äidiltäni saamistani elämänohjeista kuuluu seuraavasti: "Kun et tiedä mitä teet, älä vaan tee mitään". Sitä olen elämässäni pyrkinyt noudattamaan ja suuremmilta katastrofeilta on säästytty. 

Mikä tässä asiassa siis eniten ahdistaa? Tätä olen tänään pureskellut pienempiin osiin. Ahdistavinta ei ole, yllättävää kyllä, se että joku voi käyttää kuviani esimerkiksi omiin myynti-ilmoituksiinsa luvatta. Tai edes se aina käytetty esimerkki salakavalasta Pertti Pedofiilista, ei sillä etteikö sekin kaameaa olisi. Mutta kun ei Nasusta sellaista materiaalia blogissa edes ole. 

Ja moiseen tarkoitukseen voi kuvan kännykameralla napsaista vaikka puistossa tai uimarannalla, joten täysi kontrolli tässäkin suhteessa on lievää illusiota ja itsensä pettämistä. 

Tässä sulle Pertti vihaista naamaa.

Eniten mua ahdistaa vaan se tosiasia, että mun nasukastani on netissä satoja kuvia. Se. Se tosiasia vaan ahdistaa enkä oikein ymmärrä edes miksi. Olen jotenkin hassusti mustasukkainen - siellä ne ovat kaikille avoinna, ihanat kuvat nasukastani. Kuvat, joita voi nyt ihailla muutkin kuin lukijamme. Sillä tokihan lukijamme saavat kanssani Nasun kuvia ihailla, sehän on selvä.

Eli näin pitkälle olen asian kanssa edennyt. Ja koska tämä on se asia, joka mua häiritsee eniten, ei se hyvä ehdotus kuvien vesileimaamisesta sitten välttämättä auta. Hö. Blogin piilottaminen salasanan taakse oli sekin hyvä ehdotus, mutta myöskään se ei poista tuota kuvaongelmaa. Siellä ne ovat netissä nähkääs salaistenkin blogien kuvat. 

Sitä paitsi tottahan se tosiaan on (mitä useampi teistä kommentoikin), että ei teistä lukijoista suurin osa mukaan siihen salatun blogin 100 lukijan joukkoon mahtuisi. Ja kavereita ei jätetä! Tosin Äni vinkkasi siitä kirjoittaja-profiililla kikkailusta, joten sitä kautta asia olisi ehkä mahdollista järjestää. Mutta ahdistustani se ei poistaisi.

Mua täällä pöntön päällä ei kyllä ahdista sitten yhtään. Vaikka ekaa kertaa täällä oonkin.

Vetipä vakavaksi noi mutsin jutut. Turvaudun kieleeni. 

*********

Aurinkoinen body - Metsola

Raitahaalarit - Metsola

Eikä myöskään kiinnosta yhtään jossain salattuna lymyillä. Haluan, että blogiamme voi lukea täysin anonyymina ja salassa, jos niin haluaa. Jos sulkisin blogin, pitäisi lukuoikat lähettää jokaiselle mailiosoitteeseen ja siinähän sitten joutuisitte ne minulle antamaan. Mikä oikeus minulla niitä on tietää? Ei mielestäni mikään.

Juuri siksi en ole liittänyt blogin sivuun mitään ärsyttävää Lukijat-banneriakaan. Se on minusta täysin turhaa, mitä tarvetta minulla on julistaa sitä yksityistietoa kuka tekstejämme lukee? Tai lukijoidemme määrää? Saatte kaikki lukea juuri niin salassa tai avoimesti kuin haluatte, mutta pakko ei ole sitä missään julistaa. 

Paitsi jos haluatte sen bannerin, sitten toki se voidaan lisätä, Tuli meinaan juuri mieleen, että jos siitä on jotain käytännön hyötyä? Mä en suoraan sanottuna tiedä. Mutta meille siis riittää nasukan kanssa tilastotiedot siitä että teitä siellä on. Ja yllättävän paljonkin vielä :)

 

Toteutan siis äitini elämänviisautta enkä toistaiseksi tee mitään. Mietin, kypsyttelen ja selvittelen asiaa. Ennen kuin tiedän mitä teen, jatkamme Nasun kanssa ainakin toistaiseksi vanhaan malliin. Sillä toisaalta uskon vankasti myös siihen, ettei elämäänsä vaan voi elää aina pahinta peläten. Tippahan se tulee linssiin jo pelkästä ajatuksestakin lopettaa tämä rakas harrastus. 

Täällä sitä edelleen ollaan, innokkaina ja piirun verran liian lähellä kameraa.

Tuun teidän iholle.

Oma on syysi

Tänään on mieli raskas ja fiilis surkea. Painiskelen asian kanssa, jonka kanssa olen jo jonkin aikaa paininut. Oikeastaan säännöllisesti aina siitä saakka kun tätä blogia edes aloin suunnittelemaan. Nimittäin näistä Nasun kuvista, anonymiteetistä ja ennen kaikkea internetin ihmeellisestä maailmasta. 

Sysäyksen asian pohtimiselle antoi huomio siitä, kuinka joku täysin tuntematon ihminen oli blogistani nappaamallaan Nasun kuvalla myynyt Facebookin Sydänpyllyt-palstalla Mopsi-liinaa. No, ihan yks hailee mitä oli myynyt, mutta joka tapauksessa käyttänyt nassikkani kuvaa luvatta oman taloudellisen hyötynsä saamiseen. Ja se on, hyvin yksiselitteisesti, rikos.

Otan nämä tällaiset tekijänoikeusasiat hyvin vakavasti, jo pelkästään työni puolesta, enkä itse käytä luvatta toisten kuvia. Oletan myös muiden noudattavan lakia tässä asiassa. Ja jos kerran myy omaa tuotettaan, luulisi että siitä jaksaa myös napsaista kuvan? Eri asia on tietenkin se, meneekö tuote kenties paremmin kaupaksi Nasun naamalla kuin ehkä jossain sohvalla lojuessaan.

No, mitä minä tein? Kirjoitin sekä Sydänpyllyjen seinälle että kyseiselle myyjälle seuraavanlaisen viestin. Mikä asiasta tekee mielenkiintoista on tästä virinnyt keskustelu esimerkiksi sivuston ylläpitäjän kanssa. Alla viestiini syntynyt keskustelu tällä hetkellä:

Ja koska viestit eivät mahdu näkymään konaisuudessaan, seuraavassa koko keskustelu lyhentämättömänä:

********************

• Heli  -> Sydänpyllyt

  "Hei Kati XXXX, myit täällä eilen tuotetta lapseni kuvaa lupaa kysymättä myynti-ilmoituksessasi käyttäen (Mopsi-huivi). Kuva oli otettu blogistani, jossa nimenomaan kiellän kuvieni luvattoman käytön!
  
  Otan asian todella vakavasti enkä halua että lastani käytetään toisten ihmisten kaupanteon edistämiseen, toivoisitko itsekään moista oman lapsesi kyseessä ollessa? Tiedäthän että tuollainen kuvan luvaton käyttö kaupallisessa toiminnassa on rikos? Odotan sinulta vähintäänkin vastausta, pahoittelua ja lupausta ettei tule toistumaan. Kiitos."

  Anni   

  Ylläpito tässä; ymmärrän harmistumisesi, mutta asian voisi hoitaa suoraan ykistyisviestillä. Kuvia on toki luvatonta ottaa käyttöön (tekijänoikeus kuvaajalla), mutta netissä asiaa on hankala valvoa ja päättäessään laittaa lapsensa kuvan nettiin hyväksyy sen tosiasian, että kuva voi eksyä toisten käyttöön.
  
• Heli 
  

  Juu, mutta se on edelleen rikos ja asiaan tulee mielestäni AINA puuttua. Muuten ongelma ei ikinä katoa. Jos nimenomaan kiellän kuvieni käytön ei se kyllä sitä tarkoita, että hiljaa hyväksyisin sen kun kieltoa rikotaan ja syyttäisin asiasta itseäni. Varsinkaan kun on kyse kaupan tekemisestä. En odota ylläpidon asiaa mitenkään valvovan ja laitan asiasta siis käyttäjälle yksityisviestin. Haluan myös korostaa muille kauppaa tekeville (itse teen täällä myös paljon) että käyttäkää vain kuvia joihin teillä on lupa. kiitos.

  
  
• 
  

  Anni 
  

  Olen kannasi samaa mietlä. Asia kannattaisi korostaa tässä seinällä ihan mainitsematta nimiä. On tosiaan ajattelematonta ottaa erityisesti MYYNTI ilmoitukseen kuvaa, jossa on toisen lapsi. Myytävästä tuotteesta kun voi ottaa kuvan jokainen ihan itse! En todella puolustele luvatonta kuvien käyttöä, mutta avoimesta blogista se kuva voi valua vaikka minne, jollekin joka ei edes suomea ymmärrä ja jonka tarkoitusperät eivät ole niin harmittomat kuin yhden huivin myyminen :0/

  
  
• 
  

  Heli 
  

  Omalla nimellänihän myös minä tätä kritiikkiä annan eli aika tasavertaiseksi koen tämän lähestymistavan. Ja halusin laittaa tämän kommentin seinälle juurikin muistuttaakseni ihan kaikkia, että käyttävät vain kuvia joihin heillä on oikeus! Se, mitä mieltä kukin henkilökohtaisesti on lapsiblogeista ja niihin kuvien laittamisesta ei muuta sitä tosiasiaa, ettei kuvia saa luvatta muuhun käyttää. Piste. Mutta tarkoitukseni ei ole nyt vääntää tätä asiaa ylläpidon kanssa, vaan kyseisen henkilön :) Jään siis odottamaan vastausta yksityisviestiini.

  
  
• 
  

  Juuli  

  Hei jos et halua kuviasi käytettävän älä lataa ikinä mitään nettiin....kamalaa toisen ajojahtia ihan harmittomasta asiasta.
  

 ********************

Eli tuolla logiikalla "omapahan on syysi, mitäs laitat nettiin" rikoskin on ok? Kuulostaa yököttävästi samanlaiselta logiikalta kuin se, että on naisen syy jos hänet raiskataan pimeässä puistossa, mitäs käyttää minihametta ja ylipäätään on siellä puistossa. Väliäkö sillä että se on LAITONTA. Että mua riepoo tämä uhrin syyllistäminen.

Riepoo nyt sen verran, että olen tänään vakavissani harkinnut tämän bloggaamisen lopettamista ja blogin sulkemista. Tämä ei siis missään nimessä yksistään johdu vain tästä tapauksesta, vaan olen asiaa kypsytellyt jo jonkin aikaa. Minua kun oikeasti huolettaa minne nasukan kuvat saattavat joutua tietämättäni...

Toisaalta harmittaa ihan vietävästi, sillä tämä on meidän yhteinen päiväkirjamme kuvineen kaikkineen ja sellaisena sen haluaisin jatkossakin pitää. Kun kirjoitan blogia Bloggerin kautta, saan varmuuskopiot ikään kuin samaan hintaan. Yksin omalle koneelle kirjoittaminen ei vain ole sama juttu. Lisäksi kommenttinne, huomionne ja viestinne piristävät elämäämme ja antavat minulle todella paljon. Mitä siis tehdä?

Ja ei, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruikuttaa mitään "älä lopeta" -kommentteja, vaan ihan aikuisten oikeasti avoimesti pohtia mitä asian suhteen pitäisi tehdä. 

Blogin sulkeminen ratkaisisi kuvaongelman, mutta mustaisi blogistin mielen. Blogin jatkaminen pitäisi päiväkirjan elossa, mutta huoli kuvien mahdollisesta jatkokäytöstä saattaisi sekin pilata päivän jos toisenkin.

 Mitä siis tehdä? 

***************

Edit klo 21.21: Kyseinen myyjä otti minuun reilusti yhteyttä, myönsi erheensä ja tietämättömyytensä sekä pahoitteli asiaa. Koko se soppa siis hänen kanssaan nyt selvitetty, oma juttunsa on sitten nuo muutamat ihanat sydänpyllyläiset kommentteineen, joille toivotan ongelmatonta ja empatiantäyteistä loppuelämää. 

Kiitos myös kaikille tsempistä, pitää paikkansa että te (monta sataa lukijaa päivässä) ette kyllä salattuun blogiin mahdu :( Ja kavereitahan ei rannalle jätetä! Jatkamme asian pähkimistä ja lisää hyviä vinkkejä & ratkaisuehdotuksia otetaan ilolla vastaan. Ja hei, te lukijat _oikeasti_ pelastitte mun iltani. Kiitos korvaamattomasta vertaistuestanne! *rutistaa lujaa*