Takkutukka pörröpää

Osa teistä on sen huomannutkin. Talossamme asuu hippiletti-pörröpää, varsinainen tuulitukka. Nasun letti on ottanut uskomattoman kasvuspurtin viime kuukausina enkä edelleenkään anna kenenkään leikata sitä. 

Äitini aina leikkasi minulle ns. kattilakampauksen eli mallin, jonka voitte kuvitella syntyvän kun kattila asetetaan väärin päin päähän ja leikataan liiat reunoilta pois. Varsinainen Prinssi Rohkea -tukka.

Eli kyllä, jälleen ollaan omien lapsuustraumojeni äärellä. Muistan kuinka minua leikkipuistossa luultiin pottakampauksessani pojaksi. Olin ehkä aikaani edellä, tyylikäs poppityyliä seuraava modi, mutta kerro se nyt 6-vuotiaalle joka tekee kieppejä telineellä ja kuulee itseään puhuteltavan pojaksi. Kyllä siinä kuulkaa huuli alkaa väpättää ja äidin saksikädet kirotaan alimpaan manalaan.

 Oikeesti mutsi, onko sua luultu pojaksi vai?

Hahahha, mä en pääse tosta ylitse. 

Nyt odotan kieli pitkällä sitä, että saan alkaa laittaa Nasun tukkaa. Tiedättehän; lettejä, pantoja, saparoita, nykeröitä ja pinnikampauksia. Tällä hetkellä suurin voittoni on pinnin saaminen otsatukkaan ilman että nassikka repii sen välittömästi irti. Tämäkin vaatii suurta oveluutta, salamannopeaa kättä ja juuri kohdalleen osuvaa ajoitusta.

Joo, mä tiedän just mistä sä mutsi puhut.

Tämäkin puuha vaatii suurta taitoa, ketteryyttä ja mieletöntä kropan hallintaa.

Kaiken kruunuksi Nasun hiukset ovat lähteneet kihartumaan korkkiruuveille. Minulta se piirre ei taatusti periydy, tukkani on suora kuin viivotin, mutta miehen suvussa korkkiruuveja piisaa. Miehellä itselläänkin niskatukka kihartuu enemmän kuin suloisille korkkiruuveille, näky joka saa minut aina heltymään.

Aion nauttia Nasun hiusten laittamisesta aina sinne saakka, kun ipana ykskantaan ilmoittaa pehkon olevan hänen ja siten vain hänen määrättävissään. Siihen saakka nykerrän ja väkerrän ihanan pörröpääni kuontalon parissa antaumuksella ja väliin sitä salaa nuuhkutellen. 

Ellei Nasu sitten tee kuten isänsä ja salaa nirheä koko tukkaa Fiskarsilla silloin kun äidin silmä välttää. Eli todennäköisesti tämä tapahtuu piilossa pöytäliinan reunan alla - aivan kuten isänsä.

Katsoppas mua mutsi!

Mä olen maailman katolla!

Kenkämalli

Jatketaan lasten vaatemerkki-hehkutuksella. Miksikö? No koska se on juuri nyt ajankohtaista, itse asiassa ainahan se on meikäläiselle ajankohtaista. Pimeä, vaatteisiin hurahtanut naisihminen kun olen. Tällä kertaa puheenaiheena on, osittain lukijatoiveestakin johtuen, kengät. Ja kengissä ihastusmerkkini Angulus.

Angulukset ovat tanskalaiset, laadukkaat, ihanat. Siinäpä se. Itselleni en vielä merkin kenkiä ole mennyt tilaamaan (viihdyn itse Hasbeenseissä, tiedoksi sille yhdelle ketä asia ehkä kiinnostaa, hehe), mutta ipanan kohdalla olen sortunut jo useammankin kerran. Muistanette esimerkiksi ehkä nämä Nasun violetit talvikengät, nehän olivat Angulukset.

Kirjoitan muuten usein Angus, vaikka tarkoitan Anguluksia. Ettette hämäänny, samasta merkistä on kyse. No, nyt on sitten Nasulla reteät nahkanilkkurit käytössä. Pyysin nassikkaa esittelemään teille Anguluksen parhaita puolia, poseeraamaan kuten huippumalleiksi haluavat konsanaan. Tällaista jälkeä saimme aikaan.

Angulus - menevän taaperon valinta.

Sellaisen kuten minä.

Kengät, jotka hengittävät cooliutta.

Aivan kuten minäkin.

Kohtalon oikusta (lue: äidin sekoiluista) johtuen tajusin juuri pari päivää sitten, että meillä on nyt näitä kenkiä tasan kaksi paria. Samassa koossa, värissä ja mallissa. Tätä ei voi puolustella enkä tajua edes hävetä. Ajattelin laittaa ne toiset popot kiertoon niin ilahtuupa jokin muukin näistä hankinnoistani.

Ehkäpä näissä kengissä miellyttää se, että ne muistuttavat niin paljon omia kenkiäni. Minulla on esimerkiksi sellaiset Vagabondin prätkäsaappaat, jotka näyttävät aivan samanlaislta kuin nuo Nasun popot, mitä nyt varsi on pidempi. Ou nou, tässä sitä siis mennään, mini-me ja minä.

Nämä buutsit sopii myös rokkiasenteelle. 

Katsokaa vaikka läheltä.

 Kengät ovat niin reteät, et voi vaikka syödä sormeaan ja silti näyttää coolilta.

Lopuksi voisin paljastaa jotain tämän päiväisestä tekstiviestittelystämme miehen kanssa. Olin keskellä palaveria, sangen tiukassa paikassa, kun mies vastasi hivenen käskyttävään viestiini (pyysin häntä hoitamaan Rikin parturointiajan siirron) seuraavalla viestillä:

"Hei hani, nyt ei oikein ehdi Rikiä säätään, on vähän kädet täynnä Nasua"

Oliko asiaa?

Repesin siihen paikkaan. Ei voi mitään, pokka petti, tipahdin. Ja olihan se kuva näytettävä palaverin muillekin jäsenille, etteivät aivan totaalisena hulluna pidä.

Äidillä on vähän ikävä

Palasin vasta äsken kotiin. Venyi hieman tämä päivä ja ehdin iltapäivällä vaan käydä kääntymässä kotona, sitten taas liikenteeseen. Aiemmin (lue: ennen Nasua) tällaiset menopäivät olivat paljon yleisempiä ja ihmekös tuo - niillä ei ollut sellaista hintaa kuin nyt.

Aiemmin viiletin välillä menoissani, mies omissaan. Kahden aikuisen taloudessa on helppo olla välillä erillään, omissa puuhissaan. Nähdä töiden jälkeen ystäviä, harrastaa, käydä kaupoilla. Sellaista normaalia arkea. Siitä ei paljon toinen loukkaantunut jos erilaiset menot veivät puolisoa välillä maailmalle. Sellaistahan se on, arki ja elämä.

Hetkonen, siis mitä!

Onko teillä muka ollut elämää ennen mua?

Mutta sitten saat lapsen. Edelleenkin puolisosi puolesta voit ehkä mennä ja tehdä, huitoa reissussa kuten ennenkin. Paitsi että mikään ei enää ole kuten ennen, nyt kotoa pois olemisella on karmea hintalappu: se on aikaa pois Nasun luota.

Siinä missä lapsen kanssa kotona ollessaan sitä kaipasi hetkiä yksin ja nautti satunnaisista livahduksista harrastusten pariin, on tilanne nyt töiden alettua kääntynyt täysin päälaelleen. En haluaisi sitä vähää aikaa, mitä meillä illalla yhdessä on, käyttää enää mihinkään muuhun kuin nasukan kanssa olemiseen. Ristiriita syntyy siitä, että silti edelleen haluaisin harrastaa.

Hei, aplodit tolle kommentille!

Meitsi on ykkönen!

Minulle sopivin ratkaisu olisi ottaa harrastusaika työajasta, mutta siihen ei työnantaja taida suostua. Valitettavasti. Niinpä on tyydyttävä tilanteeseen, jossa hetki harrastusten parissa on pois Nasun luota.Voi surkeus!

Erityisesti tällaisen työviikonlopun jälkeen ikävä ipanan luo on kova. Tänäänkin syöksyin kotiin tultuani heti sen luokse, kaappasin syliini ja nuuskuttelin pörrötukkaa. Suljin silmäni ja valtava onnentunne hulmahti lävitseni, joka soluun, kuin hyökyaalto. Voi että kun siinä oli hyvä olla, henkäilin onnellisena taaperoni tuoksua ja toivoin kellojen pysähtyvän.

Kahden, kolmen sekunnin kuluttua lapsi sylissäni muuttui valtavaksi madoksi, joka hurjalla vimmalla ja tarmolla kiemurteli pois sylistäni, alas lattialle ja juoksuun. Niin ovat todella katoavaisia nämä pienetkin hetket. Vauvani on nyt tarmokas taapero, jonka mielestä äidin rutisteluhetket ovat aikaa pois tehokkaasta leikkiajasta. Häviän jo legoillekin.

Mutsi hei, nyt sä häiritset mun Pikku Kakkonen -hetkeäni.

No joo joo, oot säkin ihan kiva.

Nasu messuilee

Mies ja Nasu lähtivät aamulla messuille mukaan. Messuilla oli nimittäin lapsillekin järjestettyä ohjelmaa ja tottahan nasukan piti saada temmeltää temppuradalla ja laskea liukumäkiä. Niin, ja sorruinhan minä antamaan sille pari messukarkkiakin. Tiedättehän, niitä mitä aina jokaisen näytteilleasettajan esittelypisteellä jaetaan. 

Pahoittelut muuten tämän postauksen kuvien huonolaatuisuudesta. Vaikka uudesta Samsungista onkin moneen, ei siitä kyllä kummoiseksi elävän kohteen kuvaajaksi ole.

Täällä me mennään isin kanssa temppurataa lujaa vauhtia.

Ei tässä nyt mutsi oikein ehtisi poseeraan, kesken messutohinan.

Nasu oli enemmän kuin touhuna elämänsä ensimmäisillä messuilla. Se juoksi innoissaan pitkin Pirkkahallin käytäviä, lirkutteli ohikulkijoille ja nautti täysin siemauksin. Kuhmuitta ei selvitty tälläkään kertaa, tästä nimenomaisesta liukumäestä tultiin otsa edellä tatamille niin että kipunat vain sinkoilivat.

Tää menis nyt.

Hetki ennen the kuhmua.

Itse testasin tuon lasten temppuradan perjantaina, meinasin jäädä jumiin tuonne tuubiin. Mutta niin vaan ankeriaan lailla möngersin itseni kiipelistä ulos eikä trampoliinillakaan ruumiita syntynyt. Tänään sitten kuulin olleeni messujen ainoa aikuinen, joka radan veti läpi. Pitäisiköhän tätä nyt ymmärtää hävetä vai olla ylpeä?

Kyllä Nasu tämän(kin) äitiään tyylikkäämmin suoritti. 

Messuila kierteli jos jonkinlaista esiintyjää mitä mielenkiintoisimpiin kostyymeihin pukeutuneina. Vastaan tuli niin haltijaa, beduiinia kuin kettuakin. Varsinkin kettu tuntui seuraavan meitä, sen verran suuren läjän sen tarjoilemien lätkäliigojen papereita taskuistani kotosalla tyhjensin.

Nasu oli kuin myyty aina kun jostain vain alkoi kuulua soittoa ja laulantaa. Temppuradan vieressä konserttiaan piti noita ja merirosvo, siinä sitä sitten seistiin kuuntelemassa hyvä tovi.

Aikas hyvä poljento näillä tässä biisissä.

Minäpä vähän taputan tuonne tahtia sekaan, niin pysyvät helpommin rytmissä. 

Itse lojun nyt sohvanpohjalla suihkunraikkaana ja kaikkeni antaneena. Ei ole ihmistä luotu painamaan tällaista työputkea, ei minua ainakaan. Väsyttää niin penteleesti. Mutta ne lisälomapäivät kyllä tekevät kaikesta sen arvoista sekä tietenkin ihanan Michael Monroen tapaaminen - muistinkos jo leuhkia kuinka sain häneltä omistuskirjoituksen juuri ilmestyneeseen elämänkertaan? Leuh leuh.

 Jee jee!

Mike on musta kertakaikkisen ihana tyyppi ja olin aivan liekeissä tavatessani hänet. Ihana mies ja aivan mahtava elämänasenne! Kunpa minäkin olisin samanlainen viisikymppisenä. Ja Aira Samulinin kaltainen kasikymppisenä. Siinäpä kohelilla tavoitetta kerrakseen.

Työn raskaan raataja

Elän harvinaista viikonloppua: olen töissä. En ole viikonlopputöissä ollut sitten opiskeluaikojeni eikä työnkuvaani normaalisti viikonlopputyö kuulu, mutta nyt erään projektin tiimoilta aherran sitten Tampereen tämän viikonloppuisilla messuilla. Eli niillä supermessuilla, jossa on keräilijöitä, kirjoja, viiniä, matkailua ja puutarhaa. Jätän teidät nyt aprikoimaan mihin lokerikkoon itse kuulun - vai kuulunko mihinkään, hehe.

Viikonlopputöiden taustalla lymyää myös ahneus, kuinkas muutenkaan. Pari päivää messuilla tuottaa kivasti kesälomapäiviä, joten meikäläistä ei sitten niin kauhean vaikea ollut paikalle houkutellakaan. Hieman parhaan ystävän tämän iltaiset tuparit kismittivät mieltä, mutta aurinkoiset kesäpäivät silmissä kiiluen asetin työt etusijalle. Kuvitelkaa mikä kaveri - anteeksi vielä kerran L!

Työpäivän saldona minulla on nyt Pertti Jarlan vain minulle piirtää kuva nimmarilla varustettuna, Juban myöskin vain Helille piirtämä ihkaoikea Wagner sekä tietenkin ihanan Sofi Oksasen nimikirjoitus. Ei pöllömpi saldo, vaikka itse niin kehunkin. 

Huomenna messuilla on mahtava Mike Monroe, josta mulla jo fanikuva vuosien takaa löytyykin. Hakiskohan siihenkin vielä nimmarin? Mikehan on kuvassa vallan ihana, toisin kuin meikäläinen (kuva lienee Provinssirockista vuosien takaa)... Jos pyydätte kauniisti, voin ehkä julkaista kuvan täälläkin.

Toki olen tänä iltana silti menossa ystäväni tupareille, itse asiassa teemme miehen kanssa lähtöä juuri nyt. Tarjolla on kuulemma sushia sekä tietenkin loistavaa seuraa. Ja jos muutaman lasillisen hyvää viiniä maistelisi myös, ai että, minulle kun sitä krapulaa ei edelleenkään tule. Kiitos supermaksani.

Missä Nasu on, mietitte ehkä. Nasu oli ensin miehen ja ukin kanssa päiväreissulla isomummin luona, josta matka jatkui luontevasti mummin ja ukin hoiviin. Tiedossa on siis muutamia tunteja lapsivapaata aikuisten aikaa - jiihaa! Siitä on siis päästävä nauttimaan HETI. 

Ja koska nassikka lähti päivän rientoihinsa vasta kun minä olin jo työn touhussa (lue: aamuysiltä kotiin jäi nukkumaan sekä mies että lapsi), ei minulla nyt ole kuvaa Nasun söpösestä päivän asusta. Ihastellaan sen sijaan yhtä lempivaatteistamme, joka kohta joutuu jo telakalle kevään tieltä. Nimittäin tätä ihanaa omppuhaalaria.

Asetan vielä tämän pipan paikoilleen ja sit mä oon valmis.

Kas noin, eiku ulos peuhaamaan!

Mutsi hei, tämä sun tekemä kaulurisi sopii lähes pelottavan hyvin tähän haalariin - sattumaako?

Mutsiiii, tunnusta! Sä oot mätsännyt tän kaulurin tähän haalariin, etkös olekin?

Joten nämä vanhemmat lähtevät nyt hieman hippailemaan, japadapaduu! Ei muuta kuin oikein nastat lauantai-illat myös sinne päähän, olkaahan ihmisiksi.

Mini Rodini

Olen aina tykännyt Mini Rodinin vaatteista. No okei, rehellisyyden nimissä en nyt aina, vaan vasta lapsen saatuani. Loogista, sillä Mini Rodni tekee vain lasten vaatteita. No mutta asiaan, Nasulla on syntymästänsä saakka ollut merkin vaatteita, sillä ne ovat mielestäni hauskoja, laadukkaita, juuri sopivasti erilaisia ja kestäviä.

En enää muista mistä merkin alkujansa bongasin, mutta se oli menoa heti ensi hetkestä. Tällä hetkellä nasukan ihanimpia vaatteita on moni Mini Rodinin vaate kuten vaikkapa pelikorttipaita, punainen nahkatakki, perhoshihainen body tai tämä musta Udine ulkoiluhaalari, jota on meinaan lähes mahdoton enää löytää mistään! Onnistuin jokin aika sitten huutamaan tämän suuremmassa koossa eikä onnella ollut rajoja.

Mitä sä isi kommentoit, on hieno tämä mun asuni vai?

Hmmm... mä en ole ihan varma tästä pipasta. Tuleeko mun letti nyt vähän pellehermannimaisesti täältä alta?

 Mitä mieltä te olette?

Pöyhöttääkö tämä mun hippilettini liikaa vai ei?

Ai että tuo on mainio haalari! Pitää lievää sadetta (testattu jällleen tänään, kiitos Suomen kevät), on ihan fantastisen mallinen lapsen päällä, sisältää reteitä yksityiskohtia, on helppo pukea, menee kokonsa puolesta järjettömän kauan (tämä koon 68/74 haalari siis edelleen Nasulla käytössä), kerää kehuja joka ikinen kerta kun on päällä, sopii miljoonien eri asusteiden kanssa... ja ja ja. 

Ai että ku mä oonkin hyvännäköinen tässä!

Tai no, sanotaan nyt suoraan että hyvännäköinen missä vaan. Moiskis, pusu tuolle ihanuudelle peilissä!

Ja kyllä, ihana haalari on väriltään musta. Varmaan tälläkin seikalla on tekemistä sen kanssa, että tästä on muodostunut ihan ehdoton kestohitti. Rakastin tätä jo viime keväänä jolloin pelkäsin maksaneeni tästä ylihintaa kun hieman äkki-ihastuin ja tämä oli ihan pakko saada. Nyt kokemus on osoittanut että tein loisto-ostoksen enkä edes maksanut mitään ylisuolaista hintaa. Jiihaa!

Mies oli valinnut päivän asuksi raidallista ja palloja. Tosi hauska yhdistelmä, jota en itse ole tajunnut käyttää. Propsit siis miehelle vaatekaapin onnistuneesta louhinnasta. On hauskaa tulla työpäivän jälkeen kotiin ja huomata minkä asun mies on Nasulle päiväksi valinnut. Usein hän onnistuu iloisesti yllättämään asuvalinnoillaan, mikä vaatealan ammattilaiselle on tietenkin ihan toivottavakin ominaisuus.

Ai mutsi moro! Tulit kotiin vai?

No mä täällä olen kans konttorihommissa, just inventoin nuo kynätelineiden kynät. 

Varo ettet astu päälle, kaikissa ei ole enää korkkeja.

 Jaa niin nämä kauppakassit. Pikkasen korkealle nyt kyllä laitoit ne.

 Ai niin, unohdin poseerata teille päivän asussani. Eli tällainen tänään, mä kyllä itse tykkään tästä asusta.

Joten kyllä, Mini Rodinin vaatteet ovat selkeästi niitä meidän lempivaatteitamme. Yhtään ei merkin vaatetta vielä ole vastaan tullut, johon olisin ollut pettynyt. Ja mä olen hommannut aikas monta vaatetta käytettynäkin eli hienosti kestävät käyttöä ja pesuja. Lämmöllä voin suositella - eikä meinaan ole tämä(kään) maksettu mainos.

Mä ja Mini Rodini on vähän niinku Mini Nasudi.

Virheitä virheiden perään

Olen käsittänyt, että ihmisen tulisi kait oppia virheistään. Se lienee ylevä tavoitteemme ja ilmeisesti viidakkoaikoina se on ollut vähän niin kuin hengissä säilymisen edellytys. Jos kerran olet viidakon asukkina selvinnyt vaikkapa krokotiilin kidasta, olisi varmaankin suotavaa osata varoa sitä jatkossa. Hyvä säkä ei jatku ainiaan.

Hyvää iltaa rakkaat katsojat ja tervetuloa Luontoiltaan.

Tänään tutkimme erilaisia ruohoja, näitä tässä näin, ja minä teen havainnoistamme muistiinpanot.

No niin, eksyin ehkä hivenen kauas esimerkissäni, mutta idea on sama. Kun tajuaa tehneensä virheen olisi hyvä oppia siitä jotain niin, ettei sitä virhettä tarvitsisi toistaa. No, kaikkihan me kait tiedämme että niitä virheitä silti vaan toistaa. Aikeet voivat olla hyvät, mutta arjen tiimellyksessä sitä silti huomaa kuinka salakavalasti niitä vanhoja virheitään vaan tulee toistettua.

Minä en kyllä tee virheitä. Eli ei ole mitään toistettavaa.

Äläkä yhtään mutsi naura siinä, minkäs teet jos olet erehtymätön kuten mä.

Tämän kaiken on tarkoitus piristää miestä. Sillä eilinen toistui tänään. Tosin jos tarkkoja ollaan, ei mies itse asiassa toistanutkaan aiempaa virhettään, vaan teki uuden, joka johti samanlaiseen lopputulokseen kuin eilinen virhe. Ja mikäkö se virhe oli? Hän ohitti Nasun päikkäriajan.

Eli summa summarum: Nasu ei käytännössä tänäänkään saanut nukuttua normaaleja päikkäreitään. Tuloksena väsymyksestä sekainen ipana, jonka väsyitku rauhoittui ainoastaan Munamiehen iloisessa seurassa. Meillä oli kaikilla täällä melkoisen moinen pomppufiilis, arvatkaa vaan.

Byäääh! Ei tiedemiehillä ole huppuja päässä. Dorka mutsi!

Tämä Luontoilta loppui siis tähän. Kiitos ja adjö. 

Kuittaan ja lähden katsomaan Munamiestä, se kuuluukin jo pomppivan tuolla.

Illalla sänkyyn kannettiin huomattavasti normaalia nukkumaanmenoaikaa aiemmin lopen uupunut ja kaikkensa antanut nassikka. Täytyy todeta, etten vielä koskaan ole lastani niin väsyneenä nähnyt. Kaksi päivää putkeen ilman normaaleja päikkäreitä on tehnyt tehtävänsä. Voi pikku-Nasu, huomenna porukat onnistuvat tässä hommassa paremmin! Lupaan sen.

Ei laiskotella!

Tänään kun tulin töistä kotiin, odotti minua olohuoneessa tuskainen koti-isi. Mies istui sohvalla ja pelasi xboxia. Näky, jota en ole aikoihin nähnyt. "Missä Nasu on?" tiedustelin hämmästyneenä. Mies nosti tuskaisen, jopa piinatun katseensa ohjaimesta ja ilmoitti tyttäreni olevan pinnasängyssään. Muistelin nähneeni rattaat kuitenkin parvekkeella, joten epäuskoisena otin suunnan kohti pikkuhuonetta.

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" aprikoin Nasun huoneeseen hiipiessäni. Hiivin, koska oletin kai ipanan nukkuvan, vaikkei Nasu koskaan päikkäreitään sisällä nukukaan. Kurkistus ovelta ja kas! Pinnasängystä tapitti vastaan alaston ipana, joka oli oma-aloitteisesti riisunut vaatteensa ja vaippansa. Niitä se sitten tärkeänä ojenteli minua kohti ja touhotti "äitte, äitte".

Kaappasin lämpöisen ja pehmoisen pörröpään syliini ja palasimme olohuoneeseen. "Siis mitä, kerro nyt?" utelin mieheltä ja huokaisten hän aloitti piinahetkiensä erittelyn. Yksityiskohtiin menemättä ja miehen kertomuksen tiivistäen voisin todeta, että mies tipahti siihen samaan ansaan kuin minä jokin aika sitten Nasua tunnin parvekkeella veivatessani.

Mitääää!!! Ei tehdä virheitä meikäläisen kanssa!

Eli virhe tapahtuu siinä vaiheessa, kun Nasua laittaa nukkumaan ja yhtäkkiä alkaa petollisesti laiskottaa. Ninpä sitä päättää oikaista ja jättää välipalan jälkeisen pottailun väliin. Ajattelee ylioptimistisesti, jotta kyllähän se ipana on jo ne hätänsä tehnyt. Siis ne haisevammat sellaiset. Voi mikä virhe, kamala virhearvio, hälytyskellot soikaa jo!

Eikä mitään, laiska vanhempi jatkaa tyytyväisenä puuhasteluaan. Pakkaa väsyneen ipanan vaunuihin, tuuttaa lämpimät maidot kitusiin ja vie partsille. Kuvittelee hytkyttävänsä hetken ja pääsevänsä tämän jälkeen omaa aikaansa viettämään. Ja tätä suunnitellessaan päätyy lopulta kiroilemaan ja hytkyttelemään villinä huitovaa ipanaa vähintään tunnin ajan.

Kunnes luovuttaa ja tuo ipanan sisälle. Päättää ettei tänään sitten nukuta päikkäreitä, perkele sentään. Riisuu vaatteet vain tajutakseen että kakathan ne siellä housussa döfäävät. Kuka nyt pökäle pakaroista killuen unta saisi, kysyn vaan? Aivan, et saisi muuten itsekään.

Jotta tänään ei sitten nukkunut nasukka, ei levännyt mies. Niin olivat kumpikin uupuneita kun minä palasin töistä kotiin. Onneksi minä tietenkin puhkuin virtaa täyden työpäivän jälkeen, joten no hätä. Ensiavuksi laitettiin musiikkia soimaan, siitähän piristyy kaikki. Kyllä tämä tästä.

Hmm... mitäs tänään kuunneltaisiin?

Ehkäpä Radioheadia? White Stripesia? Heviä?

 Ei, nämä on nyt ihan vääriä nämä.

Kyllä sen pitäis nyt tähän fiilikseen olla Servon Marttia.