maanantai 30. heinäkuuta 2012

Äiti - äiti - äiti

Nasulla on meneillään varsinainen äiti-vaihe. Joka paikassa huudetaan äidin perään, pyöräillessä on varmistettava että äiti todella pyöräilee vähintään kahden metrin säteellä ja iltaisin ei malttaisi antaa äidin istua sohvalla minuuttiakaan ilman että äitiriippuvainen ipana on tunkemassa syliin, halimassa selän takaa tai kiskomassa kädestä.

No anna mun nyt kaikki kestää. Minne se mutsi jo katos?
Täältähän se löytyi, alhaalta mua venaamasta.


 Tässä on se mitta minkä päässä sun on koko ajan oltava.
Kuulitko? Pysyt mutsi siinä ihan vieressä koko ajan. Jos satun sua tarvitsemaan.

Onhan se suloista ja liikuttavaa. Olla näin tärkeä. Samalla se on raivostuttavaa ja miehelle kieltämättä aika epäkiitollistakin. Sillä mieshän se meistä on natiaisen kanssa viimeiset seitsemän kuukautta kotona ollut. Ja vaikka olemme jo aikapäiviä sitten tulkinneet "Äidin" tarkoittavan myös isää, on sen oltava silti aikas riepovaa ettei koskaan kuule sanaa "isi". Aina huudetaan äitiä, kovaa ja korkealta.

 Minä puolestani istun täällä korkealla ja valloitan maailmaa.


Sillä minä en pelkää mitään!

Nasun äiti-vaihe osuu siinäkin mielessä hankalaan saumaan, että parin viikon päästä ipanalla on alkamassa uusi elämänvaihe perhepäivähoidossa. Siellä sitten ollaan päivät ilman äitiä, ei ole nopeasti käskyyn reagoivaa mutsia lähettyvillä, ei. Olisi siis tämä vaihe nyt saanut edes pari kuukautta aiemmin tulla.


Hei, nyt sitten tulit taas liian likeelle!
Mutsi, taakse poistu!

No, tänään aloitin kesälomani ja aikaa olla nassikan kanssa riittää. Sekös pikku takiaisen on entistä tiukemmin kylkeeni liimannut. Olo on kuin pahkaisella puulla, koko ajan on jokin ylimääräinen uloke jossain päin kehoa roikkumassa. Ja tuo pikku uloke alkaa jo olla ihan kiitettävän painoinen. Onneksi on nämä painostavan helteiset ilmatkin vielä, tietää todella uurastaneensa kun illalla läpimärkänä pahka kyljessään suihkuun raahautuu.


Mitä? Puhuitko juuri jotain suihkusta vai? Meitsi on messissä!

Mistä näitä vaiheita oikein pukkaa? Miksi ihmeessä nyt on äiti-vaihe? Miksi välillä se jyllää niin kovin voimakkaana ja yhtäkkiä toisessa hetkessä saatetaan painaa pää kolmantena jalkana mättäitä eteenpäin niin kauas äidistä kuin sielu sietää? Ja sehän sietää. 

Ei tätä voi yksi dorka blondi tajuta, ei vaikka on yliopistopsykologiansakin kunnialla suorittanut.


Ei sun mutsi tarvikaan tajuta.
Kunhan vain olet siinä.

9 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Meillä on vähän samaa :/ Meillä esim. jokatoinen ilta laittaa isä nukkuun ja äiti jokatoinen ilta. No päivällä u alkaa jo miettiin, että kumpiko nukuttaa ja jos mies, niin hirvee huuto alkaa... Eilen erehdyin laittaan oven lukkoon, kun menin vessaan, niin koko sen ajan u päivysti oven takana ja huusi vaan, että "epäreilua kun äiti on vessassa mulla on kamala ikävä"... Isä ja veli oli kuitenkin muutaman metrin päässä, että mistään valtavasta hylkäämisestä ei ollut kyse. Mua harmittaa eniten kyllä miehen puolesta, joka on ihan tasaväkisesti lasta hoitanut... Toivon minäkin tosissani, että tämä vaihe menisi ohi, mutta ei tunnu menevän.

Mukavaa lomaa sinne :) Paljastuksia odotellen ;)

--salla

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Farkkuhaalari - lbababy
* Raitatöppöset - Collegien

Salla H: kehtaako tätä edes tunnustaa? Taas luin kommenttisi miehelle ääneen ja höhötimme hetken U:n nerokkuudelle. Helppo se on kato toisen tuskalle nauraa :D Mutta totta turiset, tuskaahan tämä välillä on. En mä pääse vessaan itsekään yksin ellei Nasu ole huijattu Pikku Kakkosella tms. toisaalle. Suihkuun jääminenkin hänen korkeutensa jälkeen päätyy aina riipaisevaan itkuun ja vessan oven takomiseen. Ja hui jui jui, ylihuomennahan se olis tarkoitus se unelma ilmoille pullauttaa... APUA! Jän-nit-tää!

L-E kirjoitti...

Meidän ipanalla ei ole ollut äitivaihetta ol-len-kaan ja sekös vasta ahdistaa ;D. Minähän se olen ollut läsnä ipanan jokaisena elinpäivänä aamusta-iltaan ja illasta-aamuun (lukuunottamatta kolmea päivää :O).

Isiä/isää olen kuullut nyt koko ajan viimeisen reilun viikon, isi kun lähti loman jälkeen töihin niin kyllä vaan aamulla ensimmäisenä pinnasängystä varmistetaan onko ISÄÄÄ paikalla ja jos on vaan äiti niin voi ihan hyvin vielä vähän kääntää kylkeä (no, saanpahan nukkua jos huvittaa ;)).

No, lohduttaudun sillä että kukapa sitä sellaista kaipaisi joka on AINA läsnä (ehkäpä teilläkin on kyse siitä?), varmempi siis ripustautua siihen joka joskus on jossain muuallakin. Pitäähän se varmistaa että se ronttirotjake HALUAA tulla takaisin rakkaan ja ripustautuvan lapsensa luo.

Jep. Taidanpa lähteä töihin tai lomalle tai jonnekin kohta niin jospa minustakin tulisi kaivattu :D. Tänään tosin olin vallan liikuttunut kun isimies oli jo ovella menossa ulos niin lapsi juoksi luokseni kahden kengän kanssa että mennään mekin. Huomionarvoista tietysti että toinen kenkä oli ipanan oma ja toinen mun :D.

Paulis kirjoitti...

En mä muista, että mun pojista kummallakaan olisi ollut äiti-vaihetta, isän perään ne on molemmat, isompi (vajaa 4-vuotias) enemmän. Mä en kelpaa isoveljelle iltasadun lukijaksi jos iskä on kotona ja mummukin menee mun edelleni jos on käymässä.
Meidän pienempi (1,5v) ei osaa muuten myöskään sanoa iskää mutta onnellisena se juoksee ovelle kun iskä tulee töistä ja huutaa "Äitiii!" :)

Tanttarella kirjoitti...

Samaa vaihetta täälläkin mennään, jos yhtään lohduttaa. Toissapäivänä olkkarin soffalle erehdyin torkahtamaan noin viideksi minuutiksi, kunnes havahduin siihen, että Pikkusukka silitteli poskeani ja raotteli silmäluomiani ja kuiskaili hiljaa "äittää, äittää, ei uku, äiti!" Eli ei toivoakaan hetken erosta meilläkään.
Viimeyö oli aikas tuskainen ukkosineen päivineen, kun pikkunapero siihen meteliin heräsi ja loppuyö sitten maattiinkin äitylin kainalossa tiiviisti, tiivistämässä jo valmiiksi hiostavaa oloa...huoh... Ehkäpä se tästä..
Ja jännityksellä odotellaan unelmajutskan julkaisua täälläkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua, ihana haalari! Saisko ton koossa 170/180cm, kiitos :)
-Hilkka

Elisa kirjoitti...

Iih. Mä oon hilkan kanssa samaa mieltä, vitsi mikä sortsipuku! Aivan mieletön!! Kyllä oot Heli taas osannut bongata hyvin! :D

Äni kirjoitti...

Täällä samankaltaiset fiilikset kuin L-E:llä. Jo keväällä Typy alkoi osoittaa enemmän huomiota iskälleen, joka tietenkin tuntui tytölle kivalta vaihtelulta iltaisin töiden jälkeen (kun tylsän äidin kanssa oli jo kökitty koko pitkä päivä). Tilanne "paheni" vielä entisestään kun mies jäi heinäkuuksi isäkuukaudelle. Kauhea parku AINA kun iskä poistui näkyvistä, eikä lohduttajaksi todellakaan kelvannut äiti! Nooh, otin sitten vajaan viikon lomaa ja kävin yksin sukuloimassa. Ajattelin, että ehkäpä reissun jälkeen Typy osoittaisi minulle samanlaista iloa ja kaipuuta kuin iskälleen työpäivien päätteeksi. Ja PYH, katsoi vain että "ai toi on taas täällä" ja vipelsi välittömästi iskänsä perään! :D Nyt jo naurattaa, mutta täytyy sanoa että tuona iltana oli pakko vähän itkeä tirauttaa miehen kainalossa tämän vuoksi. ("Ei Typy kaivannut mua ollenkaan, ei yhtään. Ei meidän tytär rakasta mua, byää!!") Onneksi voin syyttää reaktiostani myös näitä ah, ihania raskaushormoneita. ;)

Heli kirjoitti...

L-E: Oho! Mies on vihreänä kateudesta, meillä vaihdettaisiin kuulemma puoli valtakuntaa edes yhteen isi-päivään. Tasan ei käy onnenlahjat, välillä meinaan vaihtaisin minäkin. Sen verran hetkittäin pannuttaa tuo jalkatakiainen. Joka on kyllä myös niin liikkis, että! Ja hei, sut tosiaan sentään halutaan mukaan. se on paljon se ;)

Paulis: Oho! Toinenkin isäilijä-perhe, hivenen olen välillä kyllä kade. Ja sit välillä en tätä tietty vaihtais pois, en sitten millään. Miestä erityisesti lohdtti se, että teilläkin on isiä äidiksi kutsuvia lapsia. Sanoi muiden jo leikkikentällä naureskelevan pitkätukkaiselle äiti-isille. Nyt voi lohduttautua sillä ettei ole ainoa.

Tanttarella: Toi kuulostaa niiiiiin tutulta eli samoissa vesissä siis uidaan. Koskahan tämä vaihe noin niinku päättyy? Rippikoulussa? Unelmapaljastus aiheutti mussakin lähes unettomien öiden värinöitä, sen verran jännitti asia kaikille paljastaa. Vaikka toisaalta olin odottanut sitä päivää jo monta kuukautta. On se ihmisen mieli vaan hassu!

-Hilkka: Eikös? Mahtui mua pohkeeseen :( Jos osaisin ommella, olisin jo tehnyt moisen itsellekin. Osaiskohan kukaan? Toi on ihan megaihana, siksi ostin Nasulle saman myös violettina. Talking about mini-me ;)

Elisa: Toi oli kyllä pitkästä aikaa sellainen "ihan-pakko-saada"-juttu ja Nasukin tykkää siitä. ON mukava päällä ja parasta on haarusten nepparit, jolla pottailukin onnistuu.

Äni: Oho! Ipanat siis selvästi jakautuvat tässä asiassa kahtia. Voit kertoa miehellesi kuinka kadehdittavassa asemassa hän mieheni mielestä on. Voi arvata kuinka surkufiilis sulla vastaavasti on. Mutta usko mua, kyllä tämä hermoja riipivääkin välillä on, kun ei edes hotelli helpotuksessa sais yksin vierailla...