Pretty in pink

Saimme lukijatoiveen pukea Nasu pitkästä aikaa vaaleanpunaisen ja ruskean yhdistelmään. Mietin asiaa useampaan otteeseen, sillä toden totta! En kyennyt muistamaan koska viimeksi tuo loistava väriyhdistelmä olisi ollut käytössä. Syytä tähän paitsioon en tiedä, sillä yhdistelmä kuuluu kyllä ehdottomasti suosikkeihini.

No mutta, heti tänään korjattiin asia. Päälle valikoitui Metsolan sukkisten ja froteebodyn ohella oman mummini minulle neuloma pumpulimekko. Että jotkut vaan osaa! Tämä vaate on ainoa mitä minulla on omasta lapsuudestani jäljellä ja on se vaan ihana. Kismittää isäni siivousvimma, kaikki lastenvaatteet "siivottiin" kaatopaikalle, vaikka niiden vaatteiden laatu oli jotain ihan muuta kuin monen uuden näinä päivinä. Hö!

Otettaiskos mutsi kuva musta tässä kirjahyllyllä, vaikuttaisin sopivasti intellektuellilta.

Ja sitten poseerausta... noin!

 Nyt ette ehkä usko, mutta tämä taskulamppu ei ole mikään suunniteltu juttu.

Se nyt vaan sattui lojumaan tuossa.

Sitten pari reteetä istumakuvaa. 

Ei hitto mutsi, älä nyt kuvaa! Isi huomas et mulla on haarusten nepparit auki. Vähänkö noloo.

Hei, nyt se isi hiipii lähemmäs.

Pongaa kuvasta yksi ylimääräinen isi.

Kiitos siis Elisalle asutoiveesta, tuosta tuli heti meikäläisenkin suosikki. Ja nyt tuli käytettyä tuota historiallista mekkoakin, olin sen melko tehokkaasti kaapin pohjille jemmaan tunkenut. Säästänyt ikään kuin paremmaksi mekoksi, mikä on hullua koska käyttöesinehän mekko kuitenkin on. Ei sitä missään seinällä pidetä tai vuosikerraksi hamstrailla. 

Innostuin pinkistä siinä määrin, että sovittelin Nasulle tuota sen myynnissä olevaa toppahaalariakin. Ja hittolainen, sehän sopii pentele edelleen, vaikka kokolapussa 74 lukeekin. Nassikkahan käyttää nyt 80/86 vaatteita. Voi vitsit että haalari on ihana, raaskiikohan tuosta sittenkään luopua...?

Hassu mutsi:  pukee toppaan, kuvaa ja riisuu pois. Mitä tämä tällainen on?

Oonko mä joku nukke vai?

Ja samaan syssyyn kun nyt sitten tuohon pinkkiin tykästyin tajusin, ettei meillä sitä tällä hetkellä kaapissa paljon olekaan. Ehkäpä juuri siksi se niin miellyttääkin silmää? Voi levoton, vaihtuva mieli. Päätä jo! To pink or not to pink?

Mitä on avaruuden jälkeen?

Tänä aamuna heräsin kuudelta. Kyllä, fakin kuudelta. Inhoan, inhoan, inhoan. Mutta ei auta, oli tiedossa palaveri Helsingissä ja siellä ne aina aloittavat klo 09 tapaamisensa ajattelematta, että osalta porukasta kestää hankkiutua hieman kuaemmin kokouspaikalle kuin toisten. Huvittavaa onkin se, että kun näitä tapaamisia pidetään Tampereella, ei koskaan saa aloittaa ennen klo 10. Että ehtivät kuulemma perille. Jokin epäsuhtako? Ööööö...

No mutta joo, kuudelta herätyskello repesi piipittämään ja niin meinasin revetä minäkin. Jumankekka mikä tuska, silmät sikkurassa ja megastarba otsassa killuen raahustin vessaan. Voin kertoa, että se starba oli sen verran suuri, että ylettyi pyntyltä vessan ovelle pitämään ovea raollaan. Kätevää, muttei kivaa. 

Eli päivä olisi voinut lähteä mukavamminkin käyntiin. Palaverissa olimme onneksi tehokkaita eikä se tuntunut hukkareissulta, mikä on otettava saavutuksena sekin. Mikään ei nähkääs ole pahempaa kuin ensin kärsiä tuollainen armeija-aamu ja sitten illalla todeta, jotta olipahan turha reissu. Nyt ei onneksi ollut, mutta tiukille se silti otti.

 Kuules nyt mutsi, väsytti sua tai ei, nyt mitataan meikäläinen.

Niin, kuinka pitkä Nasu on? Sitähän olen täällä useampaankin kertaan arponut ja kun emme miehen kanssa nyt mitään megasärmiä ole, on koko homma jäänyt toistuvan ääneen ihmettelyn tasolle. Ahkerampi olisi varmaan jo aika päiviä sitten hakenut mittanauhan ja tsekannut. 

Mutta me emme, ehei. Kunhan vain keskenämme asiaa aprikoimme ikään kuin kyseessä olisi jokin mahdottomalta tuntuva filosofinen kysymys kuten "jos puu kaatuu metsässä, mutta kukaan ei ole kuuntelemassa, kuuluuko siitä ääni?". Tai "mitä on avaruuden jälkeen?".

Mua nyt lähinnä mietityttää et miten tämä mittanauha toimii.

No, me emme sitä tälläkään kertaa saaneet aikaiseksi, vaan nassikka ilmestyi olohuoneeseen itse mitta kädessään. Mistä lienee löytänyt, ehkäpä meikäläisen vaatemyyntien jäljiltä. 

Jaha, eli se siis vedetään sieltä esiin.

Hei iskä, älä nosta niin korkealle, mä en yletä! Kuulitko? Älä kiusaa pienempääs!

Mä oon näin pitkä, hihihi. Metri kasiviis.

Ja minkä ihmeen takia sä mun sylini tilavuutta siinä arvioit?

Jotta niin, eihän tuosta mittauksestakaan nyt sitä oikeaa tulosta saatu. Mutta hauskaa oli ja lähimmäs totuutta pääsi salamannopeasti suoritettu mittaus lattialla pötköttäen, se antoi 82 senttiä. Tosin sitä seurasi heti armoton kutituskouran hyökkäys, jota Nasu saattoi jo ennakolta kipristää. Mene ja tiedä, kohtahan se neuvolakin taas on.

Perustasoa

Aloitin vuoden 2012 lisäämällä itseni syväkidutusta. Ja nyt puhutaan siis harrastuksista (toim.huom). Syksyllä uudelleen aloittamani baletin ohelle oli ainoastaan luontevaa aloittaa toinen, yhtä lailla kauan suunnitelmissa ollut harrastus. Sen nimi on pilates.

Siis mitä? Puhut sä mutsi nyt itsestäs, vaikka sun pitäis puhua musta.

Vaikkapa tästä mun herkästä runotyttö-poseerauksestani.

Olen aiemmin kyllä käynyt pilates tunneilla, mutten koskaan tällaisilla. Kyseessä on pieni intensiivinen ryhmä, jossa vetäjä käy yksitellen tarkkailemassa ja korjaamassa meitä ryhmäläisiä. Ja vaikka tunnen pilateksen perusteet, hengitystekniikan ja ajatusmaailman entuudestaan, ilmoittauduin suosiolla alkeisryhmään. Kun jotain tehdään, tehdään se alusta saakka perusteellisesti. 

Nyt on sitten balettitunti ja pilates tältä viikolta takana ja voin kertoa, että kropassa tuntuu. Siirryin baletissakin kevään ajaksi vasta-alkaneempiin, sillä tuntui hyvältä idealta aloittaa sielläkin enemmän perusteista. Vaikka ne liikkeet solutasolle koodatuilta tuntuvatkin, ei tämä kovia kokenut rontti kolmikymppinen kroppa vain enää pysy mukana niin kuin ennen. Hitaasti perusteista siis edetään, kummallakin rintamalla.

Nasu sen sijaan ei paljon perusteita hiero, ainakaan pukemisessa. Meno on sen kun kiihtynyt vaan ja nyt niiden kenkien tai vaatteiden kimppuun hyökätään heti kun ne vain näkövinkkeliin saadaan. Lapsestani on hirmu vauhtia kuoriutumassa varsinainen pukija, vieläköhän siitä olisi ammatiksikin?

 Mutsi hei, otin tän takin tuolta kuoresta ja tesmin sitä, ok?

Tai-dat-dai, sit vetskari vaan kiinni. Piece of cake.

Jaahan, sit seuraava. Mikäs tossa lattialla on?

Haa, neppareita! Ne onkin hitusen haastavampia.

Hassua hommassa on se, että tuo pukeminen ja riisuminen ei rajoitu pelkkään päivisaikaan. Myöhään illalla kun käymme nassikkaa ihailemassa (kyllä, kuulumme niihin höyrähtäneen dorkiin vanhempiin jotka hiipivät välillä keskellä yötä nukkuvaa jälkikasvuaan ihastelemaan) löydämme sen lähes poikkeuksetta syvästä unesta, yöppäri lahkeeseen saakka riisuttuna. Siinä se sitten makaa, pullea masu paljaana ja valkoinen vaippa pimeydessä hohtaen.

Tsihihi, mullako pullea masu?

Entäs tämä kieli sitten? Se vasta pullea onkin.

Nasu ei siis ilmeisestikään ole mikään kylmäverinen tyyppi. Itse asiassa koko ikänsä se on peittojen alta esiin luikerrellut, oli se sitten kapaloyritelmä tai vauvan täkki. Ihan sama mikä, ei ole nassikkaa kiinnostanut. 

Joten kait se on uskottava että sillä on nukkuessaan ihan tarpeeksi lämmin ilman peittoa tai suljettua yöppäriä. Eipä nassikan yöllisille pukupuuhille ainakaan mitään oikein voi.

Joko sä sait sen kuvan? 

Nonni, ja sit mä lähden sovitteleen näitä kenkiä, moikka!

Pelle Hermannille palkinto

Terve vaan kaikille, täälläpä oma rakas isänmaallisesti sinisiin pukeutunut Pelle Hermanninne taas huhuilee päivän kuulumisiaan. Miehen mukaan näytin kuulemma eilisissä haalarikuvissani tismalleen Pelle Hermannilta, kuvaus, jonka otan suurena kohteliaisuutena. Pelletukan luominen ei kuulkaas ole sieltä helpoimmasta päästä, kokeilkaa vaikka. 

Ja vielä harvempi omaa sellaisen kuminaaman, josta Hermannin saa käänneltyä esiin. Ei puutu kuin ihka oma Käkätin, se inha kepakko. Voi änkeröinen!

Ja juuri kun siellä tuumitte, jotta ei hyvää päivää on siinä muijalla taas jutut, räjäytetäänpä koko potti ja kaivetaan esiin Nasun Asun äskettäin saama blogitunnustus. Kyllä, se on aivan totta. Mallamoija, tuo entinen Paska äiti, nykyinen Arjen pakkaaja, lahjoitti meille varsin germaanisen ja jämptin palkinnon

Herranjestas. Ich bin sprachlos.

Kiitos Mallamoija, kaikkien näiden rimanalitusten keskellä tämä tunnustus lämmittää mieltäni kuin nuotio beduiinia. Laitan sen myös heti kiertoon, kuului se sitten proseduuriin tai ei. Eli, rakkausmerkkini saavat Pikku-Okko ja ihana Into -täältä tulee, ottakaahan koppi! Jaa miksikö näille pikku herroille? No, sanotaan vaikka niin että kyseisillä herrasmiehillä on tärkeä rooli arkemme sulostuttajina. 

Jatketaanpa kukkaisissa mietteissä. Koska tunsin äkillisesti kevättä rinnassa ja optimismini oli (kuten yleensäkin) katossa, ostin kotiin kukkia arkeamme kaunistamaan. Ostin kerralla kolme, kavereiksi toisillensa. Oli keltaista, sinistä ja violettia. Onnessamme ne sitten Nasun kanssa kotiin purimme.

Ahaa, tämä viimeinen olikin sit violetti yksilö.

Hähää, kiskaisen noista kukista heti ku tuo mutsi kääntää selkänsä... kjäh kjäh.

Ota sä Riki tämä keltainen ni mä otan sinisen...

Hei karvahanuri, älä yhtään mene penkomaan sitä violettia siellä!

Mutta nuo penteleet, ovatko nyt sitten esikkoja, ovat sanoneet sopimuksensa irti ja pettäneet minut sangen katalalla tavalla. Nuhjaantuivat mokomat alta aikayksikön. Tällä hetkellä ruukuissa valuu surkeasti kellertyneitä ja vakavasti masentuneita esikoita. Mitä tein muka väärin?

Pitäkää tunkkinne perkeleen rehut, vaihdan suosiolla kuivakukkiin. Hmph.

     Ei se mitään mutsi, älä sure. 

Olihan näistä iloa sen lyhyen aikaa mitä elivät.

Vaali-illan erikoinen

Hyvää vaali-iltaa arvoisat kanssasuomalaiset! Tänään ollaan vietetty letkeää sunnuntaita ulkoillen, äänestäen, kokkaillen ja elokuvaa katsellen. Päivän asuksi valikoitui letkeä velourinen verkka-asu, niin Nasulla kun porukoillakin. 

Täs ois meitsin tuima pose, gangsta-look. Repikää siitä, yo.

Hei iskä, älä tule siihen varjostamaan mun katu-uskottavaa kuvaani. Hus!

Nasu on jatkanut itsensä vimmoisaa pukemista. Ja jotta voisi pukea, pitää ensi riisua. Niinpä talossa on pyörinyt välillä lähes äijämäinen nassikka, pötsikin pullottaa kuin ikämiehellä ikään.

Mutsi hei, shoppailtaikos vähän? Sano sä mitä korttia kulloinkin tarviit, 

niin minä tyttö kaivan sen täältä lompakosta esiin.

Asetun nyt tähän sohvalle rötköttämään. Ei saa häiritä.

Siitä on jo jonkun verran aikaa kun mainitsin ostaneeni itselleni sellaisen muotiblogien suosikkiasun, Jumpin -haalarin. Ja vastoin omiakin ennakkoluulojani päädyin mustan sijaan ostamaan härskisti Smurffin sinisen. Haalari on mukavampi kuin sanat osavat kuvata enkä enää ole niin kateellinen natiaiselle, joka haalareissa saa touhuta harva se päivä.

Itse en vieä sorvin ääreen ole niissä lähtenyt, mutta viikonloput ja arki-illat sujuvat haalarin pehmeässä syleilyssä. Ei purista, ei ahdista ja tilaa möyrytä natiaisen kanssa piisaa. Silloin kun asiasta aikoinaan mainitsin toivoitte kuvaa kyseisestä ihanuudesta. Lupasin sen joskus järjestää, mutta samaan aikaan hirvitti moinen blogijulkisuus.

Kunnes sitten eilen illalla, varmaankin ihanasta treffi-illastamme huumaantuneena, innostuin vihdoin toteuttamaan toiveenne ja lunastamaan lupaukseni. Joten nyt, haluatte tai ette, seuraavaksi dorka bloggaaja haalariunelmassaan. Tällaisen hörhön löpinöitä te siellä luette, hehe.

Tättärätää, näinkö ne muotibloggaajat aina poseeraa?

Amatööriäidin virallinen pullisteluposeeraus. 

Heli hei, ihan totta. Käyttäydy nyt edes vähän ikääs vastaavalla arvokkuudella. Pliis.

Halunnette uudelleenharkita blogimme seuraamista? Ymmärrän. Tässäpä on jälleen yksi syy miksi blogissa ei juuri meikäläisen kuvia nähdä. Toiset osaa poseerata, toiset ei.

Treffipäivän vaatepulmat

Tänään aamiaisen jälkeen pakkasimme naperon talvikamppeineen kaikkineen autoon ja huristimme mummolaan. Sillä kuten viikolla mainitsin, tänään on nainen-mies -päivä, jolloin juhlitaan miehen torstaisia nimppareita ja nautitaan aikuisten ajasta. Jippijaijee!

Mummolassa mummi, ukki ja Nasu puolestaan nauttivat mummola-ajasta. Sinne ne katosivat pulkkamäkeen kun Minillä kotia kohti huristelimme. Nasu oli sangen törmäkän näköinen uudessa joululahjaksi saadussa pinkissä pulkassa istuessaan ja ukki istui rooliinsa pulkanvetäjänä kuin nakutettu. Kyllä sen näkee kun on ammattilainen asialla, hehe.

Mummolaan, mummolaan, mummolaan!

Mut sitä ennen varon tota iskän Kouraa, joka kohta syöksyy kutittelemaan...

No, mihis se nyt meni?

Päälle puettiin siis pirtsakan keltaista. Anoppi kyseli nasukan vaatekokoa ja sepä vasta onkin hankala kysymys. Nämä haalarit ovat kokoa 74/80 ja aika lailla suurehkot vieläkin. Toisaalta tuo Albababyn huppari on kokoa 98/104 ja just jetsulleen sopiva. WTF? Eli kun yhden merkin sisällä koot näin heittelevät, tuntuu nassikan vaatteiden ostaminen välillä korkeamman asteen yhtälön ratkaisemiselta. 

Enkä todellakaan syytä siitä itseäni, katsokaa nyt. Jos jo yksi merkki varioi kokotaulukkoa aivan mielensä mukaan kuinka sitä pieni orpo kuluttaja voi tietää, missä kulloinkin mennään? Sepä se, ei voikaan. Niinpä arvasin mummille, että koko 86 lienee se varmin koko tällä hetkellä. Jos tässä sekametelisopassa nyt mitään varmaa enää on.

Violetti vai sateenkaariasu? Saanko itse päättää? 

No sit se on sateenkaari, selkeesti. Se on mun suosikkini.

Neuvolan mittaukset ovat helmikuussa ja se antanee lisäapuja tähän ikuisuuskysymykseen. Hitto, miksei kukaan kertonut että nämä lastenvaatekoot ja kenkien sisäpohjien pituudet ne vasta älynystyräparkoja rasittavatkin, ne tuskastelut kiinteiden ruokien kanssa olivat vielä pientä...

Mitä sä mutsi siinä oikein tuskastelet? Kuteen vaan niskaan ja ulos.

Siis hä? Hei, ihan tätä mä en kyllä tarkoittanut. Vapauttakaa mut, mä haluan lumeen vapaana möyrimään!

Mutta nyt kuittaan tältä erää ja lähden treffeille miehen kanssa, jota olen katsellut "sillä silmällä" jo kaksitoista vuotta... Ja hei, mitä MÄ laitan tänään päälle???