torstai 8. marraskuuta 2012

Pitkäkin se jo on

Hajamielinen, laiska ja huono äiti täällä taas, moi vaan. Havahduin nähkääs tuossa parisen viikkoa sitten siihen, että nasukan kaksivuotisneuvola olisi varmaan pitänyt olla joskus siellä sankarin synttäreiden tienoilla. Eli heinäkuun loppupuolella. Noooo, vastahan tässä marraskuuta kahlataan, joten eipä hätiä mitiä. Luuri korvalle ja toimeen.

Sain ajan suhteellisen nopeasti ja tällä viikolla sitten porhalsimme nasukan kanssa vanhaan tuttuun neuvolaan. Hassua miten siellä ei mikään muutu, paitsi meikäläisen neuvolan täti. Jälleen oli se vakkarityypi kuulemma äitiyslomalla (kuten oli käytännössä koko Nasun odotus- ja vauva-ajankin), joten en edelleenkään päässyt tapaamaan varsinaista tätiäni. Meidät otti sen sijaan vastaan Tiina, vallan ihana pirtsakka tummaverikkö.

Niin sitä sitten rakenneltiin niitä klassisia palikkatorneja, punnittiin ja mittailtiin. Naureskelin sisäänpäin kun täti käski Nasua rakentamaan tornin. Vaihtoehdoksi hän toi satsin pieniä palikoita sekä setin sellaisia hieman kookkaampia prinsessakuutioita. Nasu tarttui pikkuisiin puupalikoihin hanakasti kiinni ja rakensi vauhdilla tornin säestäen jokaista palikan laittoa omalla tsemppitoteamallaan "noo-oin!"

Ja kun pienet palikat loppuivat, siirtyi Nasu suurempiin. Niin se sitten kasasi pikkuruisten, huolella aseteltujen palikoiden päälle vielä kasan isoja röhköjä. Siinä kohtaa täti totesi, joten eiköhän tuo motoriikka ole Nasulla aikas hyvin hallussa. Minä siihen vastasin, etten itse edes osaisi tehdä moista fysiikan lakeja uhmaavaa tornia. Niin ne totisesti ovat parempia painoksia meistä.


Joo, siis vähänkö mä re-pe-sin niiden neuvolan palikoiden kanssa.
Helpompia saa hakea, näissä omissa legoissa on sentään edes vähän haastetta.

Jokin aika sitten ihmettelin nasukan vaatevarastojen ehtymistä ja epäilin teräni jo tylstyneen. Normaalisti kun kaapeista on pruukannut löytymään kaikkea sinne valmiiksi jemmattua. Neuvolassa sai tuokin ilmiö sitten selityksensä: Nasu on kasvanut helmikuusta tähän päivään mennessä yli kymmenen senttiä. Siis kelatkaa nyt! Yli kymmenen senttiä. Ihan järjetön spurtti.

Käytännössä ipana taisi pompata vaatekoon 86 yli kokonaan ja nyt tuo 92-kokokin alkaa jo jäämään pieneksi. Olemme tilanteessa, jossa kaltaiseni vaatehamsterikaan ei enää pysy vauhdissa mukana. 


Etkö sä mutsi raasu ole vielä tajunnut, ettet sä mun vauhdissa pysy?
Niin olet hidas, vanha ja kankea. Prööt.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No siis paljonko Nasulla sitten oli jo mittaa? (toivottavasti se ei lue tuolla missään etten näytä tyhmältä kun kysyn) Meidän napero kasvoi vuodessa yli 15 senttiä ja 1,5vuotiaasta kaksi vuotiaaksi välillä melkein 6 senttiä että hetkisen tuntui siltä että hypättiin suoraan kasikutosista ysikaseihin :O.

Uneton mutta väsynyt L-E ihan kirjautumatta

Tanttarella kirjoitti...

Sama juttu täälläkin. Tuli ihan puskista meillekkin tuo kasvutahti. Miisukka on aina ollut meillä tuo porukan pienin(jo siis syntyessään)mutta tosiaan kanssa kaksivuotisneuvolassa, kun käytiin oli mittaa reilut 90cm, eli sitä oli tullut kanssa joku 8cm ja Miisukalla aikaa edellisestä neuvolasta oli puolivuotta :O.
Meillä kanssa tuo vaatekoko 86cm on jo pieni ollut aikaa... Ihme hujoppeja nää natiaiset ;) Onkos teillä tuo Tammelan neukku? Me siellä rampataan...
Pitkältä tuo teitin plikkanen kyllä näyttää näin kuvissa, kun katselee. Ja nuo hiukset, muistan, kun aloin tätä blogiasi lukea, on tässä ajassa pikkuneitoselle kasvanut komiat kutrit :)

Heli kirjoitti...

Uneton L-E: Mitähän se nyt olikaan, karvan päälle 90cm muistaakseni. Täytyykin tsekata ens vuoden helmikuussa, et paljonko ipanalla silloin on lasissa. Saas nähdä päästäänkö lähelle haastaan tota teidän huikeeta 15cm? :)

Tanttarella: Tammelan neukussa käydään juu, onko teidänkin täti Tiina? Onkohan tämä ikäväli (1,5-2v) joku kansallinen kasvuspurtti-ikä, kun tuntuu useammallakin olevan tuolloin ihan kauheita harppauksia. Niin on näemmä teilläkin. Nasukan hiukset on kyllä jo ihan järjettömät, hippi-mutsi ei vaan anna leikata niitä ja aikamoisen spurtin ne onkin ottaneet. Kunnon reuhu -ja mun mielestä tietty niin kovin ihana <3