maanantai 19. marraskuuta 2012

Paavo ja minä

Tänään on ollut jotenkin todella huono päivä. Huomasin, ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni, kuinka nyt ajatukseni taitavat hiihdellä Paavo Väyrysen kanssa aika lailla samoja latuja. Sen verran on meinaan ketuttanut.

Yksityiskohdista en valitettavasti voi kertoa, mutta paljastetaan nyt sen verran, että työelämän käänteisiinhän nämä ketutuksen kurjimusfiilikset nyt liittyvät. Matti Näsä-mäisesti tekisi mieli vaan kiekaista kuinka "nyt ei huvita enää yhtään mikään" ja hautautua peiton alle. Oloa ei ainakaan kohenna jo toista viikoa hakkaava yskä sekä viskibasso, jolle raspikurkkujen kruunaamaton kuningas Rod Stewartkin nostaisi hattua.

Ja kun valittamaan alettiin pistetään nyt samaan soppaan sitten sekin kuinka ärsyttävä julkinen terveydenhoito voikaan olla! Lähiterveysasemalle emme ikinä saa lääkäriaikoja ja kun sen lääkärisedän sitten vihdoin terveydenhoitajalla käynnin jälkeen pääsee minuutiksi pariksi tapaamaan, kirjoittaa se urpo ilmiselvään simätulehdukseen ainoastaan kosteustippoja niin, että tuloksena oli tänä aamuna neljättä päivää kärsivä poloinen lapsi, jonka kumpikin silmä valuu jo märkää lähes solkenaan.

Mua, Barbaa ja Kikkiäkään ei huvita nyt yhtään mikään!

Että mä kärsin, kuten isäni sanoisi. Tänään on sellainen päivä että tekisi mieli irtisanoutua kaikista työvelvollisuuksistaan, nostaa tili tyhjäksi, myydä kaikki omaisuus ja ottaa kolme menolippua Austraaliaan. Miksei Uuteen-Seelantiinkin. Sillä tämä kakka ei ole kuin jälkeenjättämisen arvoista juuri nyt. Nih!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

meillä käydään aina yksityisellä, Mehiläinen on ollut hyvä. julkiselle ei saada juuri koskaan aikoja ja eivät osaa hoitaa oikein.

yksityisellä saa aina kunnon lääkkeet ja tähän mennessä oikean diagnoosin. meillä 2v taapero sairastanut todella monia flunssia, silmätulehduksia ja korvatulehduksia. Hermot olisi menneet ajat sitten jos julkiselle pitäisi aina jonottaa, usein kun aikaa on saanut vain terkkarille ja lääkäri ei vaivaudu kuin puhelimitse pistää reseptin ja sekin yleensä väärään tarkoitukseen.

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

Tsemppiä!! Täällä on kans ollut aika aaltoilevat fiilikset viimeaikoina. Ja kaksi potilasta, toisen kanssa olis tarkoitus uudella yrityksellä huomenna Tayssiin, käydään jos ehditään myös Kätkössä piipahtamassa (ja jos tuo reissu nyt viimein onnistuisi) Pikaista paranemista Nasulle!

Heli kirjoitti...

Anonyymi: No niin taidetaan meilläkin käydä jatkossa, sen verran meni hermot kun ikinä ei saa lääkärille aikaa. Nytkin oli jonot omalääkärille viikkojen mittaiset - mitä järkeä koko systeemissä? Eihän kukaan sairastuva tällöin oikeasti pääse hoitoon?

myyrä: Voi teitä! I feel you, todellakin. Alakuloista on ollut täälläkin päässä, sitä kultaista pilvenreunusta odotellaan (siis näihin Paavomaisten fiiklisten aiheuttamiin työsattumuksiin). Tervetuloa kovasti Kätköön, kävittekö jo? Mä olen näillä näkymin töissä Kätkössä la 8.12 ja la 15.12, jotta tervetuloa nykäisemään hihasta, jos silloin satutte nurkille :)