Pahoitteluni äkillisestä radiohiljaisuudesta! Viime viikkoon mahtui niin monta suurta, ja miksei pientäkin asiaa, etten yksinkertaisesti ehtinyt enkä pystynyt niitä muistiin kirjaamaan. Harmittaa toisaalta, mutta omien rajojensa mukaan sitä on pienen ihmisen mentävä.
"Eihän sitä vieläkään voi tajuta - tähän se meidän kauppa todella tulee."
Jaa kuinka niin vaatii pientä pintaremonttia?
Minä itse tässä tarvitsen isoa pintaremonttia.
Tiivistetään nyt vaikka niin, että viime viikkoon mahtui siis nasukan elämän ensimmäinen hoitoviikko, liiketilamme vastaanottaminen, armotonta remontoimista, tuotteiden ja myymäläkalusteiden & -tarvikkeiden hankkimista, lukemattomia sisustuspäätöksiä ("vedetäänkö sähköjohdot pinnassa? minkä värisellä maalataan lattia? maalataanko vaatetankoja?"), nettisivujen ja muiden logojuttujen hieromista, yötöitä, silmäpusseja ja pätkivää lähimuistia.
Entä minne nämä portaat sitten vievät?
Samaa on tietenkin tiedossa tulevaisuudessakin. Edessä on vielä noin kuukauden puristus ja meikäläisen kesäloman viimeiset viikot. Sitten sitä voikin taas palata oman leipätyönsä pariin lepäilemään, hehe.
Taikka no, itse asiassa lähden huomenna työmatkalle Rovaniemelle ja katkaisen näin kesälomani muutamaksi päiväksi. Mutta älkää suotta puolestani hätääntykö, sehän vaan tietää arvokasta lisälomaa syksyyn.
Joo, kattokaa nyt. Tämä tyyppi todella on loman tarpeessa.
Enemmän kuin tuo ovikaan.
Kaiken tämän keskellä äiti on ollut hieman väsynyt. Niinpä löysin kamerastamme kiistatonta todistusaineistoa siitä kuinka tajuttoman äidin niskan taakse voidaan helposti kipata kilokaupalla leluja ja kiipeillä vielä raadon päällä voittajan elkein ilman, että uhri tajuaa alennustilastaan mitään.
Tsekkaa nyt iskä, ei se tajua tästä maailmasta enää mitään.
Minä sen leluilla kuorrutin, ihan itte.
Eiku leikkimään!
Ja silti, kaikesta tuskasta, särystä ja kiireestä huolimatta olen niin onnellinen. Tätä sitä on hyvä kiikkustuolissa muistella, jos sinne saakka ikinä päästään.
4 kommenttia:
näyttää tutulle nuo viimeiset... ja se olotila on jotain ihan ällistyttävää. Onneksi noin tapahtuu yleensä vain silloin kun paikalla on joku joka on kykeneväinen todistusaineistoa hankkimaan... tän on ainakin hyvä lohduttautua sillä ettei ihan itsekseen ollessa vaivu tuohon tilaan :)
Ihania nuo viimeiset kuvat, ihan pisti hihityttään(ääneen ei voi räkättää ku lapset herää... ;) )
Toi tila on just sitä "alkaisnyjosepikkukakkonen" -toiveajattelua, jolloin äiti saa kuorsata hetken sohvalla.
Meillä pahnanpohjimmainen tyhjentää lusikkalaatikoita, heittelee lelut, kaivaa ruoat suustaan, sörkkii kaikkien ruokalautaset, kipeilee joka paikkaan ja heittää kaiken minkä käsiinsä saa. Ja viimeisimpänä villityksenä syö kouratolkulla hiekkaa. Ilmoittaa vain mm-mmm =P.
Kaikki on teillä varmasti univelan väärtiä! Ipanakin tykkää kun vanhemmat on onnellisia...tietysti ylionnelliset hakee valkotakkiset...hmmm.
Nasun asu:
*Vaippa ja nahka - omat & Muumi
Annarilla: Joo-o. Sillä mäkin olen lähinnä lohduttautunut kun nuo kuvat kamerasta löysin, et onneksi toinen aikuisista on ollut todistettavasti yhä tajuissaan. Kun on saanut aikaiseksi tarkenettuja kuvia ja silleen. Ei ihan heitteille jätetty lapsi, eihän?
Elina: Arvaas vaan painoiko niskassa kun heräsin? Nyt löytyi syy siihen(kin).
sarmanda: Niin on, tämä hetki mitä varmimmin sijoittuu juurikin siihen pikku kakkosen aikaan... Nasu onneksi tyytyi nyt hautaamaan meikäläistä elävältä, pahemminkin on ollut. Ja onhan tämä kaikki toki ihan vaan itseaiheutettua, ei sovi liiemmin valittaa. Kuka käski - ja silleen. Eiköhän ne valkotakkiset toistaiseksi pysy loitolla, eiköhän? ;)
Lähetä kommentti