Kyllä tämä meidän pikkuruinen Suomi on sittenkin aikas iso. Aamuyhdeksältä kun lähdin Rovaniemeltä ja vieläkin istun junassa. Ja juna se kulkee kuitenkin aikas nopiaan. Metsää, järviä ja sitä oikeasti kaunista luontoa piisaa. Käppyrämäntyjä, korkeita koivuja, lehtipuita ja pellonpuolikkaita. Niitä olen lähinnä ikkunasta tuijotellut, koko päivän.
Toisin kun viimeksi tällä kertaa ei ihan niin haikea olo ole ollut. Ehkäpä siksi, että ympärillä on koko ajan ollut aikamoinen kuhina ja ihmispaljous. On ollut hauskaa puuhaa, läpänheittoa, kiireetöntä oleilua ja aikaa ajatellakin. Ja ajatella nimenomaan jotain muuta kuin Kätköä.
Ikävä on silti ollut. On hassua millaisia muotoja ikävä ottaa ja minkälaisiin yksityiskohtiin se tekee kotinsa. Nasuahan minä olen pääasiassa kaivannut, sen pieniä suloisia varpaita. Kaivelin koneesta kuvia lähtöpäivää edeltävältä ajalta ja naureskelin löytäessäni eräänkin vilpoisen iltapuistoilun kuvat. Niin se on ipana kenkänsä taas salaa äidiltä riisunut, vaikkei lämpötila kovin korkealla huidellut.
Tämän reissun ikävä tiivistyy noihin maailman ihanimpiin pikkuruisiin varpaisiin. Katsokaa nyt niitä!
Pikkuiset nakit, joiden avulla juostaan äitiä pakoon ainakin silloin kun kotiinlähdön hetki koittaa.
Äiti hei, tuolla on hamsteri väijyssä.
Mietin myös sitä kuinka todellakin on niin, ettei lasta voi liikaa halitella ja sylitellä. Kuinka ihanaa onkaan saada pitää tuollaista pikkuruista natiaista sylissään, siinä ihan lähellä. Kuulla kuplivainen hekotus korvanjuuressaan ja tuntea pienet vikkelät sormet niskassaan. "Äitte tui, äitte tui". Ja se tunne, kun toinen täydellä luottamuksella ripustautuu kaulasi ympärille luottaen, että kannat etkä pudota.
Voi ei. Otan takaisin. Onhan minulla ihan hirveän kauhea ikävä omaa Nasuani, tälläkin kertaa. Onneksi kohta, ihan justiinsa, pääsen ipanaa halittelemaan. Nostan sen syliini ja laukkaan ympäri kotia hirnuen riemusta kuin riehakas aasi. Kylläkyllä, sen minä teen heti kun kotiin pääsen.
Kohta saa hamsteri kyytiä...
Banzaaaaii!
4 kommenttia:
Nasun asu:
* Raitakalsari - Metsola
Ikävä on ollut minullakin tytärtäni tänään vaikka vain työpäivä ja sen päälle isopapan synttärit on ollut ohjelmassa, mutta aamulla lapsi vielä nukkui kun lähdin töihin ja juhlissa taas oli muita ihmisiä ja äitiä ja isiä huomaamatta jättävä tyttö (hän ei ole huomaavinaankaan meitä vanhempia, kun olemme hänet päiväksi hylänneet). Eli yhteinen aika oli siinä kun nassikalle antoi puuroa ja hoidettiin pisut, pesut ja iltasadut ja halit. Nytkin tyttö nukkuu seinän takana ja äidillä onikäv sitä hymyä, sitä jalkojen tassutusta lattiaa vasten, niitä pieniä nihkeitä käsiä ja suukottavaa suuta. Onneksi neiti kömpii yöllä kuitenkin kainaloon nukkumaan :)
Tsau, nyt vihdoista viimein löysin tän blogin....tai siis muistu mieleen, että pitää käydä lukemassa. Ja hauskoja juttuja kyllä ja pikkuneitikin niin suloinen ja hauska :)
Terkuin Lintsi
Elina: Voi niin, juuri niin! Juuri noita pikkuasioita on karmea ikävä! Oikein tuli täällä vedet silmiin kun luin tekstisi - ikävä on kamalan kipeä tunne. Ja on tämä arki välillä kurjaa, kun ei voi valita missä ja kenen kanssa sen viettää. Siis oikeasti valita, puitteet, realiteetit ja säännöt luovat oman ankean kehikkonsa. Onneksi huomenna on aina päivä uusi, eikä eron hetket ole pitkiä. Olen ajatellut sen niin, että tällaiset pienet erot pitävät huolen siitä ettei suuria eroja halua koskaan :)
Lintsi: Tervetuloa! Juuri tälä hetkellä blogissa(kin) eletään poikkeisaikoja, kun pukkaamme sitä omaa kauppaamme pystyyn. Eli normaalisti kirjoitan päivittäin, nyt poikkeustilassa hieman harvemmin. Mutta kyllä tämä tästä taas normalisoituu ja päässä pyörii ehkä tulevaisuudessa sitten vähän enemmän taas juttuja, nyt pään on vallannut se meidän pikku puotimme :) Kiitos vielä kehuistasi <3
Lähetä kommentti