lauantai 25. elokuuta 2012

Huonon äidin moraalinen dilemma

Huono äiti täällä, moi vaan. Mennään siis suoraan asiaan ja tunnustetaan. Nimittäin tänään meni hermot nasukan kanssa. Eihän siinä tietenkään mitään uutta ole, että tahtovan natiaisen kanssa välillä palaa käämit, mutta kun nyt en ole ihan varma että oliko se meikäläisen reaktio nyt sitten tarpeeksi aikuinen ja nasukan kehitystason huomioonottava vai ei.

Ja hassua kyllä, huomaan todellakin ajattelevani näin. Siis että olen huolissani siitä, mitä tuollaiselle hieman päälle parivuotiaalle saa sanoa ja mitä ei? Mitä se pystyy vielä tajuamaan ja mikä menee sitten ihan turhan marmattamisen puolelle, ottaen huomioon vastaanottajan rajallisen kapasiteetin? Kun en tiedä, kun ei missään tällaisia kerrota.

No niin, hyppäsin sitten jo omaan morkkikseeni ja sivuutin näpsäkästi morkkiksen aiheuttaneen tapahtuman. Hommahan meni nyt niin, että kun aamulla köntystimme aamukympiltä Nasun huoneeseen, oli se siellä jo herännyt ja oma-aloitteisesti riisunut vaippansa sekä pissanut sänkyyn. Vaihtelua tämäkin, hoitoaamuina joudumme meinaan herättämään ipanan ja silloin sillä on vielä visusti vaippa yöppärissään. Luulimme vesivahinkojen olevan siis historiaa.

No niin, koska siis olemme nykyään pohjattoman väsyneitä (kiitos yötöiden) ja jokainen nukkuhetki tulee enemmän kuin tarpeeseen, emme yksinkertaisesti kyenneet heräämään aiemmin. Meikäläinen makasi sängyssään ainakin niin umpiuunessa, että se olisi vaatinut marssiorkesterin korvan viereen ja luultavasti silloinkin olisin lähinnä kääntänyt kylkeä.

Syy oli siis puhtaasti oma, joten ei muuta kuin pyykit koneeseen ja ipanalle aamiaista. Mutta sitten kun sama tapahtui jälleen päikkäreiden aikaan (Nasu pissasi ensin vaippaan, riisui sitten vaatteet & vaippansa ja pissasi uudelleen sänkyynsä), paloi käämit. Katkesi kamelin selkä. Hirtti kiinni. Eli meni hermot.

Aikuisena ymmärrän, ettei nassikalla ehkä ole niin mukavaa kerran pissatuissa vaipoissaan, mutta haloo! Onhan niissä nyt aikamoisen tuotekehittelyn tuloksena jo melkoisen kuivana pysyvä pinta, eikö sillä nyt voi yksiä päikkäreitä painaa? Jos minä saisin nukkua päikkäreitä, voisin vedellä niitä vaikka kaulaani myöten paljuun upotettuna. No joo, takaisin asiaan.

Joten toruin Nasua. Kerroin sille "ettei saa ottaa vaippaa pois eikä saa pissata sänkyyn, ei saa". Ipana tuijotti minua hymy huulillaan eikä selvästikään tajunnut harmistustani. Tehostin sanomaa toistolla, äänensävyllä ja ankaralla etusormen heilutuksella. Huomasin, kuinka suupielet kääntyivät ympäri, mutta jatkoin paasaustani.

Nasu pärähti itkuun, sydäntäsärkevään sellaiseen. Minä nostin sen takaisin petivaatteista riisuttuun sänkyynsä odottamaan ja lähdin hakemaan puhtaita lakanoita. Vessaan saakka kuului surkea itku. Purin huultani. Nyt oli kiukustumisen ohella jumalattoman huono omatunto, mikä kiukutti lisää. Menee nyt aikuinen ihminen tällä tavoin avautumaan natiaiselleen, tajuaako se raasu edes mistä minä paasasin?

Petasin sängyn uudelleen, peittelin nasukan sänkyyn ja lohdutin uneen. Sinne se nukahti kuivaan sänkyynsä, vaippa ja yöppäri päällään. Sellaisena minä sen päikkäreiden jälkeen myös sängystään löysin, pissakin tuli pottaan. Olin samaan aikaan sekä tyytyväinen että huono-omatuntoisen katuvainen.


Saanko mä nyt edes rauhassa herätä?
Kun en kerran saa edes nakuna nukkua.

Niin että mitä sitä voi amatööriäiti tehdä? Saako tuon ikästä torua sänkyyn pissauksesta? Selvästi ainakin se riisumisosio on tahallista, pissan veikkaan sitten olevan jo vahinko. Eihän noin pieni vielä pidättää osaa? Mutta jos sen saisi nyt tajuamaan sen, ettei jatkuva nakuksi riisuminen ole ok, ainakaan ennen nukkumaanmenoa.

Vielä nyt illallakin asia painaa mieltä ja arvon teinkö oikein vai en. Ja minä en yleensä ole tällainen vatvoja, ärsyttää siis tämä vatvoilukin. Kun nyt jostain saisi vähän koordinaatteja, että miten täällä tahtoikäisen maastossa suunnistetaan. Ettei nyt tällaisiin märehtimissoihin tarvisi vajota, perskeles sentään.

Asiaa ei myöskään helpottanut maailman ihanin ja aurinkoisin Nasu, jonka kanssa vietimme yhden viime aikojen selkeästi parhaista päivistä. Kiireettömästi kaksin. Tätähän se arki oli ennen aina, huoh. Voi sentään.

13 kommenttia:

Annarilla kirjoitti...

pissaamisestahan ei saa torua opusten mukaan... noh joskus se vaan on ylitsepääsemätöntä pitää avautumista sisällään... jos se sänky on märkä kun toinen on pissanut just herätessään ja toteaa samalla että tulee pissa sänkyyn ;D ei ollu hauska herätys, ei.
Meillä käy usein samantapaisesti, mutta ihan vaan siitä että kielletään jotain, tuntuu olevan joku ikäjuttukin. Huomaa ettei mennyt putkeen ja äiti äkästyi niin jo kääntyy suunpielet alassuin.
Eipä auta, sitten vaan korjataan sävyä mutta asia pysyy..
ensin auttoi se,
eipä enää, pelkkä asia saa ne pielet alas.
Siispä äiti tarkkaa itseään ja kertoo tiukkaan mutta asialliseen sävyyn asiat, kuten ei saa riisua pukua ja vaippaa, tai paremmin ehkä että tule sanomaan jos tarvii vaihtaa vaippaa, pitää tulla sanomaan ja sitten jos menee alassuin niin tää voi ainakin olla hyvällä omalla tunnolla ;)
kyllä tää äitiys syö... milloin mistäkin :D

Heli kirjoitti...

Nasun päikkyasu:
* Kerrankin päällä - Marimekon raitakalsari, jonka kaula-aukon mies on ommellut pienemmäksi, joka puetaan nurinperin ja jonka vetskari on jesseteipillä suljettu. Silti se riisutaan.

Heli kirjoitti...

AnnaRilla: No justiinsa! Just tuo kalvoi mun mieltäni kun muistelin et ei saa torua mistään pissaan tai kakkaan liityvästä. ARGH! Ja kun ei olla tähän mennessä kertaakaan toruttu, ei mistään niistä kakkaepisodeista, ei yhdestäkään pissasta ikinä, ei koskaan. Ja nyt sitten... huoh. Kuparinen on rikottu. Me kun ei usein edes jouduta toruamaan nasukkaa, niin se reagoi melko herkästi jos jostain toruu. Äänensävy mulla oli rehellisyyden nimessä onneksi aika mieto, mutta koska se on harvinaista että ylipäätään torutaan, riitti se jo surkeaan itkuun. Ja äidin megamorkkikseen. Helvetti, on tämä äitiys kyllä välillä niin totisesti riipivää... kauhulla odotan niitä murrosiän mokiani. Sillä niitähän tulee. Glumps!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, älä sinä turhia murehdi, kaikilla menee joskus hermot ja turha sitä on jälkeenpäin enää surra. Sanottu mitä sanottu, se on mennyttä nyt, eiku eteenpäin vaan sano mummo lumessa :)

Heli kirjoitti...

Anonyymi: IHANA <3 Kommenttisi lukemisen jälkeen hain suklaalevyn jämät ja päätin jättä märehtimisen nyt lauantain puolelle. Olet niin oikeassa, eteenpäin! Ja paremmilla hermoilla ;)

Erja kirjoitti...

Neljän 1-11-vuotiaan tytön äitinä hermot ovat menneet lukemattomia kertoja. Milloin mistäkin syystä ja ihan ilman järjellistä syytäkin. Jos alkaisin näitä hermojen menetyksiä märehtimään, niin saisin vetää lohtusuklaata napaani 24/7... Aina ei mene ihan putkeen, mutta sitähän tämä elämä on. Jos menisi, niin olisin todella huolissani.=D

nimim. Äippä 35 vee

Johanna kirjoitti...

Voin luvata, ettei Nasulle jäänyt traumoja hiiltymisestäsi. Meillä isommalle lapselle on riittänyt aina pienikin sanominen (silloin harvoin, kun kieltää on täytynyt), mutta tälle nuoremmalle (Nasua 2kk nuorempi) ei pikku kiellot tehoa. Joskus olen huutanut kuin hyeena ja siitäkös vasta morkkis tuli. Olen sentään varhaiskasvatuksen ammattilainen.. ja välillä toooosi epäammattimainen äiti.

Erja kirjoitti...

Johannan kommenttiin viitaten lisään vielä, että varhaiskasvatuksen ammattilainen minäkin... =)

Saara kirjoitti...

Mutta onhan sen lapsen ihan hyvä joskus kokea jotain negatiivistäkin, siis ei mitään hullun äidin epäloogista raivoamista, vaan siihen että kun tekee väärin, seurauksena on paha mieli. Lapselle, jolla on perusturvallisuus kunnossa ja rakastava koti ja vanhemmat, ei jää mitään traumoja, vaikka joskus pelästyykin jos äiti joutuu komentamaan.

Mulla on usein samaa ongelmaa, että kun tuota meidän kilttiä 3-vuotiasta joutuu yllättävän harvoin komentamaan ja tosi paikan tullen hän ei otakaan mua tosissaan vaan naureskelee vaan. Ja sitten kun tajuaa että ei ookaan kyseessä leikki vaan nyt on ihan oikeesti mokattu, leuka alkaa väpättää ja itku tulee väkisin, ja niin meinaa tulla äidillekin. Mutta sellaista se elämä vaan on vaikka kuinka yrittää lasta itkuilta välttyä. Mä oon kanssa kuullut, että pissa-asioissa ei kannattaisi torua, mutta oman kokemuksen perusteella oon myös vähän kriittinen. Meinaa meillä esikoinen oli 2-vuotiaana ollut jo useamman kuukauden täysin kuiva, ja ne satunnaiset lattialle/sänkyyn pissailut liittyi tilanteisiin joista voi kyllä päätellä, että hän haki huomiota (siitäpä vasta morkkis 2 lapsen äidille) tai teki muuten kiusaa. Sen tiesi myös juurikin siitä, että kun hän tajusi äidin reaktion tuollaiseen, ei se ihan heti toistunutkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin tällöin suuttumisesta ei varmaankaan ole lapselle haittaa.

Mielestäni 2-vuotiasta on syytäkin torua sänkyyn pissaamisesta. Monet ovat tuon ikäisenä jo kuivia.

Eiköhän teilläkin olisi aika laittaa lapsukaisen sängyn viereen potta ja sen sijaan, että käskette olla riisumatta vaippaa käskette pissata pottaan. Jos kiellätte lapselta vaipan poisottamisen on se ristiriitaista kuivaksi opettelun kanssa. Joka tuon ikäisellä on toivottavasti jo hyvässä vauhdissa.

Anonyymi kirjoitti...

2-vuotiaan ei todellakaan tarvitse olla unikuiva, pidätyskykyhän on vasta kehittymässä ja saakin kehittyä ihan rauhassa. Aivan satavarmasti Nasukka ei traumatisoitunut tuollaisesta pienestä välikohtauksesta, kun lapsella on perusturvallisuus perheessä kunnossa niin tuollaiset asiat ei pienen mieltä hetkauta. Äitikin on vain ihminen ja lapsen on hyväkin oppia että vaikka joskus suututaan ja torutaan niin senkin jälkeen äidin syli on avoinna ja asiat selvitetään. Nyt huoli pois Heli ja jatkat vaan samaan malliin! <3

Eeva

Sarmanda kirjoitti...

Heli hei!

Relaa rauhassa. Nasusta kasvaa paljon parempi immeinen tähän maailmaan kun ei kasva pumpulissa tunteidenkaan suhteen. 2-vuotias tietää sanan "EI" ja kuuluukin saada hieman tuta muitakin tunteita kun pelkkää kiitosta sotkuista (tai pikkuautoista jotka lentää ikkunasta pihalle/pyttyyn =).)

Ei ole yhtä tietä onneen. Liika analysointi joutaa sinne mistä tulikin. Uskallan sanoa 3:n äitinä ja 3:n vara-aikuisena.

Niin kauan kun äiti välillä epäilee olevansa huono äiti, on hän maailman paras äiti omalle ipanalleen! UGH!

Sleep tight, don't let the bugs bite!

Heli kirjoitti...

Erja: Mutta mikäs ihanampaa kuin lohtusuklaa? ;) Mut ei vais, kiitos kommentistasi, se toi kaivattua perspektiiviä yliväsyneen ja stressaantuneen äidin semiturhaan itseruoskintaan! :)

Johanna: No sehän se on, ku toisille lapsille voi sanoa vaikka kuinka kovasti ja Nasua taas ei juuri koskaan tarvitse edes komentaa. Pelkkä jämäkkä "ei" riittää, samaa kommentoinut hoitotätikin. Ni sit tää sättii vahingosta... huoh. Kiitos tsemppaavasta kommentistasi, sinä ihana varhaiskasvatuksen ammattilainen! :)

Erja: Ja samat sanat sinne päähän, ihanaa että noin viksut hoitavat lapsiamme! :)

Saara: Joo, totta turiset. Ei elämä aina ole auvoa ja harmoniaa. Eikä täällä taloudessa tosiaan itkuilta vältytä, kiitos uhman. Mutta silloin kun itse tuntee turhasta hermostuneensa, silloin se tosiaan riipii. Ajattelen niin, että saakin riipiä sen verran, et ens kerralla sit paremmin. Mut tosiaan tällä tavalla yliväsyneenä sitä asiat tuppaavat välillä vähän turhaan paisumaan virtahevoiksi. Kiitos siis mittasuhteisiin palauttavista kommenteista! :)

Anonyymi: Toiset taitavat tosiaan olla jo kuivia, toiset vasta sillä tiellä. Niin ovat erilaisia nuo ipanat :) Potta sängyn vieressä ei paljon auta, jos lapsi ei pääse sängystä itse siihen pottaan. Epäilen ettei Nasu pimeässä sitä pottaa näkisikään. Sen aika varmaan tulee sitten hivenen myöhemmin, kiitos siis tulevaisuusvinkistä!

Eeva: Samaa mieltä. Siinä se todistettavasti kehittyy (satunnainen kuiva yövaippa aamulla jaksaa ihmetyttää) ja siksipä mutsin ei tarvisi hiiltyä selvästä vahingosta. Huoli on jo poistunut, kiitos hieman paremmin nukuttujen yöunien ja lähistöllä häämöttävän urakan loppumisen :) Kiitos tsempistä, tuli tarpeeseen!

Sarmanda: Joo, ainakaan sit niin väsyneenä ku olin, EI kannata analysoida liikaa. Välillä taas on hyvä analysoida, eikä se ole heti liikaa. Kultainen keskitie, here we come! ;) Kiitos tsempistä ja voimasanoista, niiden voimin painettiin taas monta päivää! Oot ihana :)