sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Autotuunarit

Täten nimeän tämän viikonlopun puuhaviikonlopuksi. Eilen kyytiä saivat vaatevarastot, tänään auto. Ja kuulkaa, viiden tunnin tuunaamisen jälkeen voin käsi sydämellä todeta, ettei minusta tule ikinä auton rassaajaa. Ei koskaan. 

Selkää jomottaa, peppua aristaa. Työskentelyasennot ovat hankalia, kädet huutavat hoosiannaa maitohappojen jyllätessä rääkätyissä pikku lihaksissa. Ei voi nauttia olostaan, ei.


 Mitä sä mutsi oikein hourit, mä ainakin nautin olostani.

Tämän päivän jälkeen tiedän myös mistä sanonta "hieroa autoaan" tulee. Se tulee siitä, että sitä auton pintaa todella hierotaan. Rytmikkäin, mahdollisesti pyörivin liikkein. Käsivarret rasituskivusta kiljuen, pyhällä vimmalla, ikuisesti. Eikä mikään auta - paitsi se pirun hierominen. Siinä sitten hieroin ja kirosin kun elämäni ensimmäistä kertaa autoa vahasin.

Sillä ei, emme tietenkään tienneet kuinka paljon sitä vahaa pitää siihen auton pintaan oikein lutata. Ja tietenkin teimme sen auringossa, sehän on selvä. Niin, ja kerroinko jo senkin, että se saakelin vahahan jätettiin tottakai auton pintaan muhimaan sillä aikaa kun työmiehet (lue: me) vetäytyivät sisätiloihin kahvitarjoilusta nauttimaan. Että joo, vaha sitten näemmä voi myös jämähtää auton pintaan. Ei mennyt kuten Strömsöössä tämä, ei.

Jaahans, tässä kohdin on näköjään töötti.

 Mitä se iskä nyt karjuu siellä, pikkasen kun soitin torvea niin heti urputetaan. Ihme niuho.

Meikäläinen on aiemmin vahannut lähinnä karvoja, mutta näiden vuosien jälkeen oli jo pakko hieroa sitä tahnaa Mininkin pintaan. Auto on vahattava joskus, se on nyt selvä. 

Suosittelen myös lämpimästi pesemään sen auton useammin kuin kerran vuodessa, ainakin jos täällä Suomen taajuuksilla asutte. Me emme ole pesseet ja kun sitä vahausta varten kolmatta kertaa autoa pesusienillä hieroimme, tuli ikävä autopesuloita ja järkevää mieltä. Sillä olen varma, että järkevät ihmiset pesevät autonsa monta kertaa vuodessa.

Tämän päivän olemme siis tuunanneet autoamme, naurattaa vieläkin kun edes ajattelen asiaa. Me! Tuunaamassa autoa, buahahah. Ja mitä se kiittämätön peltikasa teki monen tunnin uurastamisen ja hieronnan jälkeen? Hajotti peräloosinsa sulkumekanismin niin, että nyt ei tiedä koska takaluukku pomppaa auki ja koska se jumittaa kiinni. Kiittämättömiä ovat, peltilehmät.


Tää tuunailuhan on kivaa!
Ei lopeteta tätä koskaan, eihän?

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kevätsiivous

Hola, täällä ollaan meinaan oltu tänään ahkeria! Otimme miehen kanssa urakaksemme siivota talvitakit pois ja kevät-/kesätakit tilalle. Urakkaan kuuluu myös sama siirto kenkien puolella, vaatekaapien siivous sekä kenkien huoltotoimet.

Meni muuten vuosia ennen kuin ymmärsin, että kenkiä on todella huollettava, jos niistä haluaa nauttia useamman vuoden ajan. Suutari ja plankkaus, siinä varsin simppeli yhtälö kaltaiselleni kenkäintoilijalle ja sillä pääsee jo pitkälle.

Siinä missä minä ja mies olemme penkoneet vaatekasojamme, on Nasu kunnostautunut sähköopintojen saralla. Näytin ipanalle kirjaston lampun salaisuuden (lue: kytkimen sijainnin) ja siitäkös riemu repesi.


Eli kerrataanpa tämä nyt vielä.
Mä siis painan tästä napista tässä näin ja valo syttyy. Niinkö?


Kappas kehveliä, no niinpä syttyikin!
Joo-o, nyt on hallussa tämäkin taito. Eteenpäin sano mummo hangessa.

Ai että kun oli ihanaa asetella kaikkia keväisiä vaatteita paikoilleen! Näiden vaatesiirtojen myötä myös Nasun vaatekaappin sai nyt asetella uusia keväthankintoja, ihanuuksia joista erityisesti kengät aiheuttivat värinöitä. Jos ei Nasussa, niin ainakin meikäläisessä. Nuo Angulukset tuli esiteltyä jo aiemmin, mutta katsokaa nyt noita ihania Gucioita! Aah, tervetuloa kevät!


Angulusten parhaat kaverit, sanokaa hei Gucioille.
Ja kuosi, jota olen metsästänyt kau-an. Vihdoin löytyi!

Olenko muuten jo siunaillut sitä, kuinka taaperon jatkuvalla kehittymisellä on toinenkin puoli? On varmasti tullut kirottua sitä sotkemista, joka paikkaan ehtimistä ja kaiken penkomista, mutta on se vaan kivaa kun ei enää tarvitse pelätä ipanan saavan itsensä hengiltä 24/7. Nyt sen voi oikeasti jättää omaan huoneeseensa itsekseen leikkimään ja mennä vaikka juomaan kaffeet. Ah arjen luksusta!

Aivan. Entä saisiko olla muutama kivi?
Tarjoilen teille ne näin istualtaan, muodikkaan japanilaistyylisesti. 


Hä? Mitä se iskä nyt häiriköi mun kattaustani?
Jumankekka, sillähän on Munamies siellä alkamassa. Nyt tuli kiire!

Ennen illan leffaa seuraa vielä kuva-arvoitus. keksittekö mitä on tapahtunut? Kuka, mitä, missä? Ja ehkäpä tärkein: MIKSI?

Nasu was here.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Sadesäällä, sydvesti päällä

Ellei olisi huhtikuun loppupuoli ja mustanruskeita lumiläjiä joka nurkassa kuin jättimäisiä koirankakkakekoja ikään, repisin peliverskini totaalisesti tuollaisesta säätilasta. Vettä on tullut taas koko päivän enemmän kuin sieltä kuulusta Esterin peräpäästä. Näin siis ainakin Tampereella.

Lohdutan itseäni sillä että noin ne loppukököt lopulta lähtevät eikä harmita ei. Seisoa jökötin tuolla sateessa hymy huulillani ja kuvittelin itseni leikkipuiston penkille leutoon kesäkuun tuuleen, jätskitötterö kädessä ja arskat silmillä. Luojalle kiitos mielikuvituksesta.


Mutsii, tules nyt sieltä rullaamaan mua tolla härvelillä.


Nonni, nyt se kamera pois ja työntämään.
Ei tämä kapistus yksinään pyöri.

Oltiin nassikan kanssa pitkän aikaa puiston ainoat asiakkaat. Lopussa puistoon tuli tuttava kahden lapsensa kanssa ja oli todella hauskaa vaihtaa hieman kuulumisia. Meitä nimittäin yhdistää eräs mittava projekti emmekä ole tavanneet hetkeen. 

Siinä ne sateiset minuutit vain juoksivat ohitse kun päivitimme kuulumisia. Eikä haitannut hyinen sää laisinkaan. Niinhän se on, että hyvässä seurassa istuu vaikka murkkukeossa.


Minen kyllä missään keossa istuisi.
Sen sijaan tämä rinkula on meikäläiselle oikein passeli.

No mutta, nythän tulee nuo pinkit sadevermeetkin kätevästi tositoimissa esitellyiksi. Eilisestä kuvasta uupui muuten tuo maan mainio sadelätsä, onkos se nyt viralliselta nimeltään sitten sydvesti vai mikä. Etsiskelin tuollaista Huutiksesta jonkin aikaa ja on se vaan mainio! Ei ainoastaan hauskan näköinen, vaan oikeasti myös kätevä.

Pari päivää sitten hieroskelin hieman vaihtokauppoja erään vaatekaupan yhteydessä ja sen tiimoilta tulin penkoneeksi Nasun jemmavaatteitakin. Nythän on niin, että ipana on ottanut jonkin sortin kasvuspurtin ja niinpä osa noista vaihtareiksi tarjotuista aarteista osoittautikin myös Nasulle sopiviksi. Joten ei muuta kuin käyttöön heti vaan. 

Olen itse asiassa salaa onnellinen, ettei tämä tarjoamani tipu-mekko vaihtariksi kelvannut, sain pitää sen Nasulla ja onhan se nyt söpö.

Onko sun mutsi nyt ihan pakko kuvata, kun mulla on tämä tipun koulutus aikas pahasti kesken tässä?


 Hei, kuoliko se? Makaa täällä maha pystyssä eikä tottele komentoja.

Nasu vielä tykkää noista tipuista ihan erityisesti. Kaikki Maisa-kirjoja lukeneet (tiedän, en lukenut minäkään ennen ipanaa) tietävät, että niillä on keskeinen rooli Maisan seikkailuissa. Ainakin osassa niistä. Niinpä Nasu oli enemmän kuin liekeissään mekon suloisesta tipusesta, sitä ihailtiin toistuvasti pitkin päivää.

Laitetaanpa se kaulakin suoraan, on kivempi kaakattaa.
Kas noin, nyt näyttää jo paremmalta.


Jaa mitä sä kysyit?
No tottakai hanhi osaa maton päältä kävellä, kas näin. 

Nyt sukelletaan miehen kanssa Voice of Finlandin ihmeelliseen maailmaan. Toivottavasti oikeat tyypit pärjävät, hirttää kyllä pahasti kiinni jos paras ei voita. Nih! Mukavat perjantai-illat myös sinne päähän!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Avaa ovi!

Ipana kehittelee leikkejä sitä mukaan kun ehdimme hädin tuskin vanhoihin tutustua. Hetki sitten ykkösleikki oli portaissa kikkailu, nyt on kovaa valuuttaa äidin oven taakse sulkeminen. Ovella ei niin väliä ole, kaikki minkä pystyy mutsin naaman edestä sulkemaan käy.

Lällälällälieru, siellähän oot mutsi oven takana.
No okei, raotan tätä ovea sulle hetkeksi, kjäh kjäh.


Hnngh! Nyt kiireellä tämä ovi sen nenän edestä kiinni.
Nonni, siellä lepää.

Meikäläisen kiitollinen tehtävä on sitten seistä oven takana, huudella ja rynkytellä siellä niin että ipana on tukehtua nauruunsa. Sitten ovi saatetaan armollisesti avata hetkeksi, ihan vain jotta ipana voi näin demonstroida mahtiaan ja läiskäyttää sen jälleen nenäni edestä kiinni. On tämä äitiys haastava laji, pitää seistä paikoillaan ja olla kiusattavana, se riittää huveista suurimpaan.

Mies oli pukenut Nasun pinkkiin, älkää siis minulle naureskelko. Minähän sitä aikoinaan uhosin jotta meillä ei mitään pinkkiprinsessoita luoda, mutta niin se on vaan kirkas pinkki tehnyt kodin nasukan vaatekaapiin. Lienee reilua paljastaa myös se, että allekirjoittanut itsekin on viime aikoina nähty töissä ja muilla julkisilla paikoilla pinkkiin sonnustautuneena... Hälyttävää.


Missäs mutsi se sun lompakkosi on?
Löytyipäs!

Myös Nasun tämän hetkinen sadeasu koostuu pinkeistä osasista. Näistä pöksyt ovat serkuilta lainassa, mutta hanskat osti mies ja kumpparit valitsin minä. Niin ollaan ilmeisesti lopullisesti hurahdettu. Pretty in pink, eikös se niin mene?

Puolustuksekseni voisin huomauttaa, että onhan noissa nyt hieman eri sävyjä sentään. As if.

Ei sillä että Nasun leikit olisivat pelkästään uusia kehitelmiä. Kyllä nuo vanhat, hyviksi todetut puuhat ovat edelleen ihan yhtä suosittuja kuin ennenkin. Muistanette parin päivän takaisen kaakaosukelluksen? Noh, sen ohella myös meikäläisen lompakon ratsaaminen on edelleen yksi ipanan hittipuuhista.


 Onko sillä vieläkin nämä samat vanhat kuitit täällä?
No on, ylläri pylläri.


Haloo mutsi, voisit joskus siivota tämän.
Katso nyt mikä sekasotku täällä on, onko tämä aikuisen uranaisen lompakko? Kysyn vaan.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Takkutukka pörröpää

Osa teistä on sen huomannutkin. Talossamme asuu hippiletti-pörröpää, varsinainen tuulitukka. Nasun letti on ottanut uskomattoman kasvuspurtin viime kuukausina enkä edelleenkään anna kenenkään leikata sitä. 

Äitini aina leikkasi minulle ns. kattilakampauksen eli mallin, jonka voitte kuvitella syntyvän kun kattila asetetaan väärin päin päähän ja leikataan liiat reunoilta pois. Varsinainen Prinssi Rohkea -tukka.

Eli kyllä, jälleen ollaan omien lapsuustraumojeni äärellä. Muistan kuinka minua leikkipuistossa luultiin pottakampauksessani pojaksi. Olin ehkä aikaani edellä, tyylikäs poppityyliä seuraava modi, mutta kerro se nyt 6-vuotiaalle joka tekee kieppejä telineellä ja kuulee itseään puhuteltavan pojaksi. Kyllä siinä kuulkaa huuli alkaa väpättää ja äidin saksikädet kirotaan alimpaan manalaan.


 Oikeesti mutsi, onko sua luultu pojaksi vai?


Hahahha, mä en pääse tosta ylitse. 

Nyt odotan kieli pitkällä sitä, että saan alkaa laittaa Nasun tukkaa. Tiedättehän; lettejä, pantoja, saparoita, nykeröitä ja pinnikampauksia. Tällä hetkellä suurin voittoni on pinnin saaminen otsatukkaan ilman että nassikka repii sen välittömästi irti. Tämäkin vaatii suurta oveluutta, salamannopeaa kättä ja juuri kohdalleen osuvaa ajoitusta.


Joo, mä tiedän just mistä sä mutsi puhut.
Tämäkin puuha vaatii suurta taitoa, ketteryyttä ja mieletöntä kropan hallintaa.

Kaiken kruunuksi Nasun hiukset ovat lähteneet kihartumaan korkkiruuveille. Minulta se piirre ei taatusti periydy, tukkani on suora kuin viivotin, mutta miehen suvussa korkkiruuveja piisaa. Miehellä itselläänkin niskatukka kihartuu enemmän kuin suloisille korkkiruuveille, näky joka saa minut aina heltymään.

Aion nauttia Nasun hiusten laittamisesta aina sinne saakka, kun ipana ykskantaan ilmoittaa pehkon olevan hänen ja siten vain hänen määrättävissään. Siihen saakka nykerrän ja väkerrän ihanan pörröpääni kuontalon parissa antaumuksella ja väliin sitä salaa nuuhkutellen. 

Ellei Nasu sitten tee kuten isänsä ja salaa nirheä koko tukkaa Fiskarsilla silloin kun äidin silmä välttää. Eli todennäköisesti tämä tapahtuu piilossa pöytäliinan reunan alla - aivan kuten isänsä.


Katsoppas mua mutsi!
Mä olen maailman katolla!