Ei-niin-ilmeinen ratkaisu

Pahoitteluni eilisen postauksen puuttumisesta, sitäpä ei ole tapahtunut usein. Jos koskaan. Syynä oli kiireisen työpäivän lisäksi työpaikan pikkujoulut sekä vihdoin syntynyt Suuri Päätös, jonka hoitamiseen vierähti tovi jos toinenkin.

Nyt voin ehkä asiasta jotain kertoakin. Eli tämä päätös liittyi työelämän kuvioihin, josta se sitten luonnollisestikin heijastui myös muuhun elämään. Kävi nimittäin niin, että sain erittäin mielenkiintoisen ja haluttavan työtarjouksen johon todella halusin tarttua. Vastaavasti nykyisessä työpaikassani aukesi monia kiinnostavia projekteja ja tulevaisuus näytti erittäin mielenkiitoiselta myös siellä. Mitäpä siis tehdä?

Kello tikitti ja vastaustani odotettiin eri tahoilla. Kävin neuvotteluja, tein laskelmia, listasin plussia ja miinuksia. Kirottu intuitio oli hiljaa ja lisäsi ahdistustani. Se kun aina kertoo minulle sen viimeisen sanan kuinka toimia. Kunnes sitten...

Juuri kun olin käymässä todella tuskaiseksi tilanne vain alkoi hiljalleen hahmottua, erityisesti muutaman erittäin hedelmällisen sparrauskeskustelun jälkeen. Samaan syssyyn se parjattu intuitiokin heräsi kuin Ruusunen unestaan ja muistan yhä tuon hetken, jolloin tuttu ääni alkoi sisälläni huudella. Tiesin, miten toimia. Ja olin varma että toimin oikein.

Naureskelin tänään mielessäni kun tajusin lukijamme Hilkan toissapäiväisen oraakkeli-kommentin osuneen jopa pelottavan oikeaan: "ilmeisin ratkaisu ei ole aina paras". Sillä vaikka tämä työtarjous oli sellainen mistä olen haaveillut ja uralleni suunnitellutkin, en nyt ottanut sitä vastaan. Jäin vanhaan työpaikkaani eli valitsin sen ei-niin-ilmeisen vaihtoehdon. Go figure.

Jatketaan siis epätavanomaisella linjalla myös nasukan asioissa ja esitellään päivän asuna pari Nasun ulkovaate-lookia. Ulkovaatteiden merkitys kun korostuu suorassa suhteessa ulkona myrskyävän lumen määrään.

Mutsiiii! Mä en osaa päättää mitkä kengät laittaisin.

Kyllä ne on nää punaset.

***********

Ruskea toppis  ja kypärämyssy - Småfolk

Violetit haalarit - Albababy

Eilen sitten ilmoitin päätöksestäni kaikille asianosaisille ja lähdin pikkujouluihin hieman nollaamaan viime viikkojen puristusta. Ai että kun teki hyvää! Vaikka rantauduin kotiin vasta siinä puoli neljän tienoilla vain  raahautuakseni neljän tunnin unien jälkeen töihin, oli eilisilta todellakin sen arvoinen. 

Totesin miehellekin tänään kuinka kiva tunne se nousuhumala onkaan ja kuinka hyvää alkoholi voi olla. Ja kyllä, kerrron tämän silläkin uhalla että täytenä sieppona pidätte.

Joko mennään, mitä me hei oikein odotellaan?

Jaa, mutsi haluu taas näpsiä noita asukuviaan. No hyvä on, ota nyt sitten.

*********

Violetit haalarit - Albababy

Pinkki fleecetakki - Småfolk

Pinkki myssy - Metsola

Musta huivi - Mutsilta lainassa

Nyt on olo suoraan sanottuna kuin mankelissa rullatulla rätillä. Hirmuinen ponnistus tuon päätöksen synnyttäminen oli enkä ihan heti kyllä haluaisi uudelleen samaan pyörteeseen. Mutta samaan aikaan koko tuo ajatteluprosessi lukuisine näkökulmineen oli kyllä äärettömän valaiseva ja tärkeä, monellakin eri tapaa. Ja hei, tuleepahan se keittiökin nyt vihdoin remontoitua. Nice.

Nyt sitten jotain juhlajuomaa, rentoa perjantai-iltaa teillekin!

Syntyis jo!

Unirintamalla heräily jatkuu. Syy ei kuitenkaan ole se, mitä niin usein pikkulasten vanhemmilla eli se lapsi itse. Ehei, meikäläisen tilanteessa sekä lapsi että mies nukkuvat autuaasti illasta aamuun. Se on tämä keskeneräinen prosessi, mainitsemani Suuri Päätös, joka meikäläistä valvottaa. En saa unta illalla ja heräilen aamuyöstä. Näen häröjä unia, hikoilen ja herään tietämättä millä planeetalla olen ja mitä elämää elän.

Petturi-intuitio on edelleen hiljaa kuin haudassa makaisi ja kello tikittää. Päätös, sen on kohta synnyttävä. Jos ei muuten niin keisarinleikkauksella, prkl. Turhauttaa tämä tällainen, normaalisti tiedän aika tarkkaan kuinka toimia ja miksi - kiitos intuitioni. Ja nyt tämä päätös, se ei kuulkaas synnykään helpolla. Ei vaikka kuinka puserran, ponnistan ja tuskailen.

Mä niin tiedän mistä sä mutsi puhut. 
Muakin todella tuskastuttaa se typerä sääntö, etten saa syödä läppärin hiirtä.

Iskä hei, mä tuun nyt syömään sen hiiren. Kuulitko? Näpit pois tieltä! 

*********

Apilabody - Metsola

Pilvihousut - Lindex

Mä en ole tottunut siihen, että joku asia häiritsee untani. Olen tunnettu lähes legendaarisista unenlahjoistani, joita ei paljon myrskyt tai mellakat hetkauta. Samaan syssyyn on todettava, että kuulun myös niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat suhteellisen paljon unta. Myös nyt aikuisena. 

 

Tämä unentarpeeni ja siitä juontuva univelkojen sietokyky oli itse asiassa yksi suurimmista huolista, mitä minulla lapsen saamista kohtaan oli. Pelkäsin ettei minusta yksinkertaisesti olisi siihen valvomiseen, vaan tulisin raivohulluksi ja lahtaisin itseni lisäksi lähipiirini lemmikkeineen kaikkineen.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Nasu ei juurikaan ole meitä peloistamme huolimatta valvottanut, paitsi sen 1,5 - 2 kuukauden jakson tuossa kesällä, juuri siinä kävelemään lähtemisen aikoihin. Ja ne univelkaiset päivät, no, kyllä niistä suoriuduttiin ihan kunnialla. Eikä edes ketuttanut niin paljon kuin mitä ennalta kuvittelin.

Mutta tämä valvominen taas, tämä kuulkaas riepoo ihan kympillä. Maata nyt väsyneenä sängyssään ja odottaa unta. Voiko kyisempää puuhaa olla? Ei helvetti, tällaistako unettomuus on? Ei todellakaan käy kateeksi niitä, jotka unettomuudesta oikeasti kärsivät. Inhottavinta siinä on nimittäin se itsesyyttely: "Miksi en nyt jumalauta vaan nuku? Olen väsynyt, voi niiiiin väsynyt. Kroppa hei, antaa palaa, kuuppa pimeeksi ja taju pois!" Eikä vaan onnistu, ei.

Ja mitä vielä, sitten kun olet vihdoin vaipumassa auvoiseen uneen, havahdut äkisti johonkin. Idioottimaiseen kysymykseen, ajatukseen tai vaan tunteeseen. Levottomaan oloon siitä, että kaikki ei nyt olekaan okei. Sitten tajuat: ei olekaan. Kaikki ei helvetti soikoon olekaan nyt ok. Valvon, vaikka olen sairaan väsynyt. Se jos mikä ei ole okei.

Niin että tämä päätös syntyy nyt ihan just, oli sen laskettu aika tai ei. Koska tämä mutsi ei jaksa moista teutarointia enää kovin kauan. Mikään vauva, edes tämä, ei ole sen arvoinen. Ugh, olen puhunut.

Itsenäisyyspäivää!

Tänään ollaan käyty ihastelemassa itsenäisyyspäivän sotilasparaatia, joka tätini mukaan on viimeksi ollut Tampereella 32 vuotta sitten. Kysyin mieheltä aiemmin, tiesikö hän kuinka usein paraati järjestetään. "Tuskin ihan joka vuosi", oli mieheni asiantunteva veikkaus. Mikä tietenkin meni ihan nappiinsa sikäli, että juu ei ihan joka vuosi järjestetä. Ennemminkin joka kolmaskymmenes vuosi.

Mä olen puolestani opetellut itse niistämään. 

Se on erityisen tärkeä taito tällaisina juhlapäivinä, kun on juhla-asu päällä.

Ensteks rentoutetaan hartiat ja otetaan tämä nenäliina esille. 

Sitten avataan se pirunlainen, nämä kun ovat nykyään tällaisilla ärsyttävillä taitoksilla.

Sitten itse niisto. Näin. Kyllä meitsi osaa.

Muutaman kerran olen jo niistänyt, sen ehkä huomaakin noista lattialla viruvista liinoista, hihi.

Että näin hieno uusi taito meikäläisellä.

********

Valkoinen body - H&M

Musta body perhoshihoilla - Mini Rodini

Musta röyhelöhame - Name it

Raitasukkikset - Lundmyr of Sweden

Tossut -Lindex

Nyt sitten ollaan jumitettu telkkarin ääressä perinteisellä linnavastaanotolla. Tiedättehän: hyvää ruokaa, löffiasento sohvalla ja ahkeraa kommentointia Linnan vieraiden asuista ja ulkonäöstä. Tunnustakaa, eikös kaikki tee niin? Me ainakin teemme ja nyt on itse asiassa jo kiire takaisin kisastudioon. Moikka!

Hei, älä nyt kuvaa ku mä horjahdin.

Mukavaa Itsenäisyyspäivää kaikille!

Quo vadis, intuitio?

Katselimme miehen kanssa eilen telkkaria, kun hän yhtäkkiä alkoi vimmastusti viittomaan ikkunasta ulos. Istuimme olohuoneen sohvilla, takassa rätisi tuli, kädessä höyrysi tämän talven ensimmäinen glögilasillinen ja oli kaikin puolin tunnelmallista. Vain se talvinen fiilis uupui mustasta maisemasta johtuen.

Vaan mitäpä se mies viittoi? Eilen illalla, suht myöhään, maisema meidän ikkunastamme näytti yhtäkkiä tältä:

Ensilumi! 

Suloisen hahtuvaisesti ikkunalaudalle höttööntyvä ihana lumi!

Hetkessä kaikki muuttui valkoiseksi.

Ai että, siinä olikin sitten kerrasta kaikki kohdillaan. Meikäläinen ei nähkääs tarvitse kuin sen vitivalkoisen lumen ja johan on talvifiilikset kohdillaan. Välikö sillä vaikka ulkona olikin plussaa, eilen pyrytti sen verran sakeasti että koko loppuilta saatiin nauttia valkoisesta maisemasta. 

Tänään oli tietenkin kaikki lumi jo pois sulanutta, mitä nyt kattojen päällä oli vielä sellaista orpoa hahtuvaa. Mutta kyllä se talvi sieltä saapuu, hitaasti ja itseään odotuttaen. Henkilökohtaisesti mä vihaan kaikkein eniten tätä synkeän pimeää marras-joulukuuta, aikaa jolloin oikeasti pitäisi jo olla lunta valoa tuomassa. Vaan eipä tänä vuonna ole. 

Siksi Nasulle puettiin tänään päälle valoa tuova asu. Kirkasvalolampun kajossa asu suorastaan hehkui valoa ja virtaa, tähän fiilikseen oiken passeli asu siis.

Varsinkin tätä valkoista seinää vasten meitsi suorastaan hohkaa valoa. 

Ihanaa mutsi, oot sit ostanut ruusuja mulle tutkittavaksi?

********

Valkoinen body - H&M

Harlekiinihaalarit - Bangbang Copenhagen 

Tossut - Lindex 

Olenkos muistanut hetkeen kehua prinsessamopoa, tuota lelujen mersua? Vauvakaari ja jalkatuet on nyt  kesän jälkeen heivattu mäjelle ja nassikka painaa mopollaan jo omatoimisesti lykkien. Niinpä siitä vanhempien lihasvoimaa vaatineesta työntöaisastakin on päästy eroon. 

Mä olenkin jo selvittänyt mopon jokaikisen härpäkkeen toiminnallisuuden. 

Mutsi ei ehkä vieläkään.

Nyt mennään!

Jaa niin, huomasitteko et tän haalarin alla on vielä nämä Lundmyr of Swedenin raitasukkikset?

Musta on ihan mahtavaa, että Vadelmia löysi tämän samaisen mopon Tukholmasta! Kuvitelkaa nyt. Ja on kuulemma samanmoinen hitti myös siellä päässä kuin mitä meillä. Ja mopon ihanuushan ei rajoitu vain Nasuun, vaan se on jokaisen lapsivierailun kiistaton kuningtar, suhteellisen laajalla ikähaitarillakin vielä. Seikka, josta Vadelmiakin on raportonut.  

Tää on ehkä mun kaikkein paras leluni tällä hetkellä.

Tässä mä oon - retee prätkäpimu!

Jaa miten niin alaikäinen? Mitä sä mutsi oikein horiset?

Mies on tänä iltana firman pikkujouluissa ja minä istun yksinäni sohvalla kynttilänvalossa etsien omituisen hiljaa olevaa intuitiotani. Olen niin tottunut luottamaan siihen, että olo on nyt kuin hyvän ystävän hylkäämänä. 

Miksi, voi miksi rakas apurini on juuri nyt hiljaa, kun sen apua tarvittaisiin siihen Suureen Päätökseen? Ei muuta kuin lisää karkkia koneeseen, ehkä se kohta armoa anellen älähtää jotakin...

 Katsokaa kun avitan noita prinsessoja kädellä, pyrivät sitten hieman lujemmin.

 Mutsi hei, taas sä olet siinä ajatuksiisi vajonneena! Kato nyt mitä mä täällä saan aikaiseksi.

 Heippa vaan sille intuitiolle, kyllä se kohta taas ilmottaa itsestään. Älä suotta huoli mutsi.

Joulukalenteri

Lapsena minulla oli aina Ilves -joulukalenteri. Jo kauan ennen kuin olin itse päättänyt puoltani tässä klassisessa tamperelaisessa jaossa (joka muuten oli sitten Tappara), osti isäni minulle joka vuosi Ilveksen joulukalenterin. Itse olisin aina halunnut suklaakalenterin, voin kuinka haaveilinkaan siitä, mutta ehei! Suklaakalentereita ei meidän talouteemme todellakaan ostettu.

Niinpä sain siis paperisen kalenterin, jonka jokaisen luukun avaaminen oli silti aina yhtä jännittävää. Kalenterista oli mahdollista voittaa erilaisia pikkuvoittoja, mutta kyllä sitä jo lapsena oppi tämän arvontakulttuurin epätoivoisuuden. Ikinä ei voittoa kenellekään kohdalle sattunut. Kunnes eräänä jouluna... 

Muistan edelleen missä kalenteri seinälläni riippui ja kuinka sen päivän luukun irti repäisin. Vain löytääkseni sieltä megavoiton - sukset! Eipä oltu ennen moista kuultu. Joku voitti Ilveksen joulukalenterista eikä edes mitään kahvipakettia! Vaan ihka oikeat sukset sauvoineen! Voi sitä ilon päivää ja hämmästelyä. Muistan itsekin ihmetelleeni sitä vielä vuosia voittoni jälkeen.

Aikuisena olo on siinäkin mielessä mahtavaa, että ruokakaupasta voi ostaa ihan mitä itse haluaa. Jos haluaa suklaapatukan, niin siitä vaan! Antaa palaa, ei tarvitse kinuta lupaa keneltäkään. Miehen tekee mieli vanukasta - minä totean jotta osta vaikka kaksi! Olemmehan nyt aikuisia, voimme ostaa ihan mitä itse vain haluamme. Ja niin me taas tänäänkin muuten teimme, hehe.

 Mitäs me mulle ostettiin?

Ja niin lapselliselta kuin tämä saattaa kuulostaakin, tämä tosiasia riemastuttaa minua ruokakaupassa edelleen säännöllisin väliajoin. Vaikka olen kolmekymmentäneljä ja puoli vuotta vanha.

No, tuleeko sitten kenellekään yllätyksenä meidän tämänvuotinen joulukalenterimme? Mieletön mötky Kinderin suklaata täynnä. Oli se järjettömän hintainen (mielestäni 9€ joulukalenterista on mielettömyyttä) ja suoraan sanotuna läski, mutta se oli vaan saatava. 

Mitäs sanoisitte porukat jos avattaisiin päivän luukku? Slurps, kuolakin valuu jo...

*********

Vihreä apinabody - JNY Design

Mustat villaleggarit - Metsola

 Jumatsuikka mikä tönö!

 Pyhä toimitus. Nyt avataan päivän luukku.

Nyt sitä sitten avataan riemulla koko perhe. Nasukin on jo oppinut Kindersuklaan päälle, ei ole epäselvää keiden lapsi tyyppi on.

Käännä se iskä nyt oikein päin, niin minä kaivan herkun esiin luukusta.

Hei, tänne se! Minähän sen esiin pyydystin.

Aaaahhhh, mums mums.