Tänään Nasun tilapäispäiväkodissa oli kevätjuhlat. Tilaisuuden kunniaksi mies sulki Kätkön tunnin etuajassa, mutta silti taisimme olla se viimeinen perhe, joka tilaisuuteen kieli vyön alla kurvasi. "Ei oikeasti kannattaisi olla ne viimeiset saapujat" mies kuiskasi jälkivisaana korvaani, kun takarivistä yritimme lasten esityksiä tihrustella."No shit Sherlock" nyökyttelin minä takaisin.
Vaikka Nasu on asettunut päiväkotielämäänsä kuulemma oikein hienosti, oli ipana silti ryhmän lasten esitysten aikana ehkäpä hieman hukassa. Tiedättehän, niin kuin vieraskaupunkilainen pikkukaupungin kantabaarissa. Se katseli vuoroin muita lapsia, vuoroin päiväkotitätejä ja näytti perin pohjin kummastuneelta. Sitten se vilkaisi meihin ja tuntui katseellaan kysyvän jotta "mitä helkattia mä täällä teen?"
Miehen kanssa hihitimme hihoihimme ja kirosimme totaalista suunnitelmallisuuden puutettamme. Viksut vanhemmat (lue: kaikki muut) olivat varautuneet jos jonkinmoisilla järkkärikameroilla ja videointilaitteilla siinä missä meillä oli mukana sopivilla hetkillä itsestään buuttaileva puhelimeni. Jotta ei tullut suloisia juhlakuvia perhealbumiin, ei.
Otin vahingon takaisin kotona ja kuvasin nasukan juhlalookissaan järjestystä huutavassa eteisessämme. Jonkin verran juhlatilanteen naamailua oli myös näissä kuvissa havaittavissa, joten ainakin itsellä kuvat kyllä tuovat tilanteet elävästi mieleen. Eli jotain onnistuin pelastamaan.
Aikas härdelliä oli siellä päiväkodin kemuissa, jos multa kysytään.
Pysyin viksuna taka-alalla ja kummastelin muiden touhuja.
Syy eteisemme kaoottisuuteen, vappukuvien puuttumiseen ja tähän viime aikaiseen päivityshiljaisuuteen ei yllättäne enää ketään. Pahuksen otsaontelontulehdus ei nimittäin parantunutkan sillä ensimmäisellä antibioottikuurilla, minkä vuoksi allekirjoittanut vietti vappuaattonsa Acutan ensiavussa. Ei tästä sairasmarinasta nyt oikeasti enää sen enempää, toteanpahan vaan että puoli vuotta, seitsemän antibioottikuuria, mykoplasma, poskiontelontulehdus ja otsaontelontulehdus tiivistänevät meikäläisen menneet kuukaudet aika tyhjentävästi.
Tähän tämä saa luvan nyt jäädä. Mielessä kuplii niin paljon uusia suunnitelmia ja unelmia, ettei tällaiselle sairastamiselle ole enää aikaa, energiaa eikä hermojakaan. Joten ei muuta kun paluu arkeen ja rutiineihin, huomenna kerron teille Nasun ensimmäisistä öistä uudessa sängyssään. Sillä on se meidän arkinen elämämme kaikesta tästä sairastamisesta huolimatta jatkanut eteenpäin puksuttamistaan. Ja hyvä niin.
4 kommenttia:
Ihana kevätjuhla-asu Nasulla! Hurjan reipashan tyttö oli, kun sijaispäikyssä on juhlajutuissa mukana eikä istunut kyynelehtien teidän sylissä, mikä toki sekin olisi täysin ymmärrettävää.
Vai että sellainen vappu, voihan ...jätänpä sanomatta vaikka yleensä en jätäkään ;)
Oli tosiaan ihana tavata Designtorilla. Sain teistä oikein virtaa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa!
Johanna: Täytyy tunnustaa että tuo pallomekko lukeutuu meikäläisenkin uusimpiin suosikeihin :) Ja oli ihana <3 tosiaan tavata Desigtorilla, oon vieläkin innoissani et tulit rohkeasti juttelemaan.
Aikalailla pitää tankata probiootteja, että noista antibiooteista toipuu.
Anonyymi: No älä muuta sano! Se satsi mitä tankkaan vatsahappobakteereja, vitamiineja jnejne sais keskiverto-kroonikonkin kulmat nousemaan arvostuksesta. Mut kyllä täältä vielä noustaan ja kun kierre vihdoin katkeaa, en aio sairastaa ja tarvita antibiootteja enää koskaan.
Lähetä kommentti