Tjaah. Nytkö sitten ollaan jo siinä vaiheessa vuotta kun vettä tulee taivaalta kuin aisaa? Itse ajattelin tuon ajan koittavan aikaisintaan siihen nimellään viittaavassa kuussa (lokakuu), mutta ehei. Surkeat säät jatkuvat ja nyt näemmä syksykin on etuajassa. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun tuntuu aika epäreilulta sukeltaa talviseen pimeyteen jo nyt. Viime vuonnakin ihanaa, hyvältä tuoksuvaa syksyä kesti marraskuun alkuun saakka.
Eipä lupaa hyvää lauantaiksi suunnitellulle katutapahtumallekaan. Kätköhän sijaitsee Tampereella Tammelantorin laidalla Aaltosenkadulla, aivan lähiruokapuoti Lempin, kasvisravintola Gopalin, ravintola Kahvillan ja pub Pikilinnan kainalossa. Täällä meidän on hyvä olla.
No, paikalliset yrittäjät (me mukaanlukien) ovat nyt ideoineet Aaltosenkadun syystapahtuman, jossa on kaikenlaista kivaa pientä. Meilläkin Kätkössä on lauantaina kaikkiin kenkiin tarjous teemalla "tossua toisen eteen".
Tarkoitus on levittäytyä Aaltosenkadulle ja tavata asiakkaita myös siellä. Mikä tarkoittaa siis sitä, että koska kadulla on oltava toisen ja toisen liikkeessä, tapaa meikäläisen tänä lauantaina Kätköstä tai Aaltosenkadulta 100% varmuudella. Tulkaa moikkaamaan!
Ja pahoittelut mainokset kuvan surkeasta laadusta, mies kävi sateessa näppäisemässä näyteikkunamme mainoksesta kuvan ja eihän siitä nyt näillä olosuhteilla kauhea hyvä kuva voi tulla.
No mutta, nyt hairahduin taas aiheesta. Eli siis, ei tällaista ilmaa lauantaiksi. Kiitos. Kuuletteko kaikki sään jumalat? Ei sadetta, vaan syksyistä auringonpaistetta. Nih! Johan menee tämä elo ja olo ihan mahdottomaksi. Kyllä sitä pitää ihmisen voida muutakin päiväohjelmaa suunnitella kuin sisätiloissa vanuminen ja sateen tuijottelu. Vaikka se kivaa puuhaa onkin.
Nasua ei sadepäivät eikä -illat haittaa. Niin ne Ritvan kanssa ulkoilevat kahdesti päivässä, tuli taivaalta paistetta tai vettä. Niinpä me voimme sitten hyvällä omallatunnolla istua iltaisin kotona, piirtää, leikkiä ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Tietäen, että ulkona värjöttelyn on puolestamme jälleen tehnyt Ritva, kaikkien ihanien hoitotätien ruumiillistuma.
Tässä on pehmosella nahkasohvalla pienen ihmisen hyvä olla.
Ja kohta mutsi leikitään taas koiraa!
2 kommenttia:
Kenenkäs käsialaa Nasun haalarit ovat?
Anonyymi: No penteles! Sehän unohtui kirjata! Eli
* Musta froteepaita - ompelijan tekemä
* Punaiset vakosammarihaalarit - toisen ompelijan toiveiden mukaan Nasulle valmistama
Jos kaipaat ompelijan tarkempia tietoja, paiskaa vaikka maililla. Hänet tavoittaa esimerkiksi Facebookin kautta, josta itse hänet löysin.
Lähetä kommentti