torstai 20. syyskuuta 2012

Sunnuntaisirkuksessa

Sunnuntai toi tullessaan ilouutisia, sillä rakkaat ystävät, nuo hassunhauskat sirkusammattilaiset, olivat rantautuneet Tampereelle. Sirkus Finlandia oli siis tullut kaupunkiin. Ja koska meille oli varta vasten oikein varattu liputkin, lähdimme kummipoika-Kaapon perheen  kanssa sirkustelemaan.

Oli ihana ilma, lämmintä, mutta kauniin syksyistä. Nassikka oli innoissaan ja kantoi ylpeänä ihkauusia Peltoreitaan, jotka sirkusystävä suositteli hommaamaan. Meillähän ei moisia härveleitä aiemmin ollut, mutta kiiitos sunnuntainakin auki olevan Clasun, puute korjaantui jopa kaltaisillamme myöhäisheränneillä. 


Meitsi ridaa reteesti täällä korkeuksissa, bränikät Peltorit messissä.

Sirkusteltta oli kaiken kauneuden ohella vielä lämmitettykin, joten sen suurempia valmisteluita näytös ei aiheuttanut, kunhan vaan koitettiin päästä paikalle ajoissa. Hattaraa ja popkornia messiin ja eikun telttaan! Etukäteen hieman jännitti miten ipana jaksaa rontin pari tuntia kestäneen esityksen, mutta niin tuo vaan painoi menemään.

Nasun lemppari oli esityksessä velmuillut käsinukke-kissa, joka pompsahteli aina yllättäen piilostaan esiin. Kissa aiheutti nasukassa suorastaan huutonaurua ja aina sen piilossa ollessa Nasu huuteli vaativasti "Miau? Miau?". Itse olin ystävien esitysten ohella äimistynyt surmanajajista; vanhana moottoripyöräilijänä ei voinut kuin ihastella toisten taituruutta. Ja hullunrohkeutta. Siihen kuulaan ei meikäläistä kyllä sisälle saisi.

Sirkus toi mieleen omia lapsuusmuistojani. Lapsuudenkotini sijaitsi melko lähellä jäähallia, jonka parkkipaikalle sirkus aikoinaan leiriytyi. Muistelisin, että se tuli joka vuosi. Parhaan ystäväni kanssa pyöräilimme kiehtovan kirjavien telttojen luokse ja livahdimme köysien alta katselemaan hevosia. Ihania, ikuisesti kiehtovia sirkushevosia.

Muistan yhä sen taianomaisuuden tunteen, joka hevosten ja purujen tuoksuun telttojen keskellä sekoittui. Kuinka hartaasti toivoinkaan omaa hevosta! Ja kuinka mystiseltä tuo värikäs sirkuksen maailma tuntui. 

Juuri tuon lapsen kaltaisen kyvyn innostua, haltioitua ja haaveilla haluan myös aikuisena itsessäni säilyttää. Eiköhän säilytetä kaikki?

5 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Minulla ei ole mitään muistikuvaa sirkuksesta omasta lapsuudesta, joten täytyy varmaan jossain kohtaa korjata tilanne ja mennä neidin kanssa käymään sirkuksessa.

Heli kirjoitti...

Nasun sirkusasu:
* Punaiset vakosammarit ja punainen hiippahupputakki - Albababy
* Mustat bootsit - Angulus

Heli kirjoitti...

Elina: Siis mitä?! Nyt on todellakin mentävä sirkukseen! Tosin en mäkään muista päässeeni sinne itse esitykseen, muistan vaan ystävän kanssa käydyt pitkät fiilistelyt ja haaveilut. Eli melko köyhää ollut tämä meidänkin meno ;)

PupuLihavisto kirjoitti...

Mää muistan olleeni ihan penskana parriinki otteeseen sirkuksesa, ja olihan ne mielettömiä ja jänniä kokemuksia:D Jokakesänen tivoli kuuluu näihin ihaniin lapsuusmuistoihin kans:)Ehkä nyt tulevaisuuesa Hippo-vauvan myötä tullee uuestaan fiilisteltyä sirkuksen parisa, tivolisakaan en oo käyny varmaan 15 vuoteen...

Heli kirjoitti...

PupuLihavisto: Mahtava kuva sulla! Puna-valko-mustaa sen olla pitää, sano! :) Se on hassua miten vahvasti tuo sirkus lapsen mieleen näyttää painuvan, omatkin muistot on tosiaan aikas eläviä. Lapsen kanssa eläessä on tosiaan se(kin) hyvä puoli, että elämästä saa taas ihan uusia tai uusvanhoja fiiliksiä irti, kun nassikan kanssa saa maailmaa yhdessä ihmetellä :)