maanantai 28. lokakuuta 2013

Elämää taideteoksessa

Tänään toin nasukalle työmatkalta tuliaisia; satuin löytämään eräästä kaupasta vuodelta kuokka ja kirves olevia askartelupapereita. Ja ei, en ostanut mitään osiksi purettavaa askartelutaideteosta, vaan oikeasti joku oli säästänyt omasta lapsuudestani tuttuja silkkipapereita alkuperäisissä kuorissaan. 
 
Niitä hypistellessäni tuli kyllä lievästi ilmaistuna nostalginen olo; muistan miten kieli keskellä suuta papereista nykerreltiin kurttuisisa palloja ja tahmeita tolloja, joita sitten kollaaseiksi liimattiin. Vaan huomatakseen kuinka kotimatkalla tuuli lennätteli pikku palluroita kuusiin ja ojanpohjille niin, että kotiin saatiin parhaassakin tapauksessa pahville taiteiltu puolikalju puunrääpäle muutamalla orvolla "lehtipallolla" höystettynä.


Siistiä mutsi, näistähän saa vaikka millaisen järjestyksen.

Natiaisella on nyt menossa armoton järjestelykausi. Asiasta olen tainnut aiemmin jotain mainitakin; sieltä täältä asunnosta löytyy erinäisiä kokoelmia mitä oudoimpia esineitä, kaikki tyylipuhtaasti riveihin aseteltuna. Tai ei niiden tarvitse aina missään riveissä edes olla, jonot käyvät Nasulle vallan yhtä hyvin. Viimeksi löysin tällaisen tilataideteoksen olohuoneen tv-tason päältä.

Mitä taiteilija tällä teoksellaan haluaa ilmentää, jääköön katsojan tulkinnan varaan.

Olo on hieman skitsofreeninen. Kollaaseja ilmestyy mitä oudompiin paikkoihin, osasten ollessa sitä villimpiä. Milloin teokseen pääsee mukaan isän hikiset korissukat, milloin puoliksi syöty banaani. Koskaan et tiedä mitä vaikkapa vessassa saattaa lymytä, elämme jatkuvassa tilataideteosten ja modernin taiteen keskiössä.

Ja sillä samalla luovuuden vimmalla, jolla noita kokoelmia hartaudella asetellaan, häsää nasukka myös vaatekaapillaan. Ei puhettakaan että meikäläinen saisi asiaan sanoa enää puolta sanaa, ellei se sana ole `pinkki´. Sitä on meinaan meidän taloudessa nyt sen tasoinen vaatenatsi ettei toisesta väliä. Housut eivät kelpaa, eivät sitten alkuunkaan. Haalarit lienevät suoraan saatanasta ja pitkähihaista paitaa on turha mainitakaan. Nyt kysytään kuulkaas mekkoja, hameita, hiuspantoja, ballerinoja, käätyjä, koruja, meikkejä ja kimalletta.

Ja yy, ja kaa, ja yy-kaa-koo-nee!


Täs mä oon - Tampereen tyylikkäin rumpali.

MItenkäs se nyt olikaan? Olihan tämäkin vain vaihe?

3 kommenttia:

Äni kirjoitti...

Ihana lukea teidän kuulumisia pitkästä aikaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea, että jollakin muullakin on näitä tilataideteoksia. Meillä harva se päivä on olohuoneessa mitä oudompia kuvioita. Materiaaliksi käy ihan mikä vaan lelu tai esine. Usein taideteos sisältää joka ikisen lelun, mitä toi muksu omistaa.

Ja vaatteiden suhteen ihan sama juttu. On oltava mekko ja siinä on oltava eläimiä: Bamse, pikku Myy tai smurffeja. Mikään yksivärinen mekko ei todella käy. Sukissakin täytyy olla eläimiä tai hahmoja.

Kiki kirjoitti...

Tsih, Nasukkahan on ihan kunnon feminiini! Vaan osaa ne pojatkin vaatia tiettyjä vaatteita; viimeksi tänä aamuna äidin valkkaamat paita, sekä sukat hylättiin. Traktorikuosia se olla piti. :D