perjantai 23. elokuuta 2013

Näytä sille muutosvastarinnalle!

Hyvää iltaa arvoisat toverit. Niin sitä on taas perjantai ja viikko hujahtanut - niin minne? Olen nähkääs joutunut johonkin aikaa syövään mustaan aukkoon, jossa viikon hujahtelevat ohitse kuin pisarat auton ikkunasta. Aloitin uusissa töissä uusin arkirutiinein ja kun saman teki Nasukin, on meillä pitänyt lievästi ilmaistuna pitkiä päiviä. Ja sitten kun tähän kaikkeen yhdistyy vielä Kätkön kiireinen arki erilaisine kesätapahtumineen, on kaaosmainen härdellisoppa valmista nautittavaksi.

Eipä mitään, olen uusista töistäni aivan liekeissä ja intoa piukassa. Päätös tarttua tähän muutokseen oli yksi viime aikojen parhaimmistani, mutta kyllähän se väsyttää kun hyppää täysin uusiin ympyröihin niistä, joissa on jo vuosia ollut konkari. Muutos on, noh, jos ei nyt melkoinen, niin ainakin tuntuva.

Ihmiselle tekee mielestäni hyvää rikkoa elämänsä kaavoja ja rutiineja tasaisin väliajoin. Sillä niin paljon kun ne tuovatkin rakennetta ja soljuvuutta elämään, kannattaa silti tarkkaan kuunnella itseään mitkä rutiinit uhkaavat tylsyttää liikaa ja minkä seurauksena ei enää olekaan niin onnellinen mitä voisi olla. Itse olen tasaisin väliajoin pyrkinyt haastamaan itseäni, pysähtymään ajatuksiini sillä tavalla hissukseen, että olen päässyt kärryille siitä miltä minusta oikeasti kulloinkin tuntuu. Ja kun tietynlainen tunne on tarpeeksi vahva, tiedän muutoksen olevan käsillä.

Eipä sillä, muutosvastarinnasta kärsin minäkin. Tiedättehän se tunteen ennen kauan odotettua matkaa? Olet suunnitellut sitä ehkä kuukausisotalla, varannut lentoja, fiilistellyt Googlen kuvapalvelussa. Olet enemmän kuin valmiina lähtöön, siivet polttavat jo kantapäissä. Ja sitten tulee se ilta ennen lähtöä, the viimeinen ilta. Yhtäkkiä huomaatkin hannaavasi peiton alla: voi kuinka kiva olisikaan vain herätä normaalisti kotona, syödä aamupala, jäädä kotiin. Ei millään jaksaisikaan raahautua lentokentälle, hoitaa passintarkastuksia, lusia ahtaita lentoja ja raahata matkatavaroita kohti ennalta arvaamatonta yöpaikkaa. Toista se on oma sänky, voi kunpa siihen saisi nyt jäädä!

Se, jos mikä, on muutosvastarintaa. Ja kun sitä tarpeeksi on kokenut, osaa sen jo itsessään tunnistaa. Ja sen minkä voi tunnistaa, voi helpommin myös nujertaa. Niin että vaikka kuinka taas the viimeisenä iltana mieli inisi vastalausetta, käänsin sen väellä ja voimalla fiilistelemään sitä kuinka mahtavia haasteita tästä päätöksestä taas avautuisikaan. Uusia ihania ihmisiä, erilaisia projekteja, uudenlaista arkea. Ja kah! Sitähän se on nyt sitten ollutkin. 

Niin että vaikka nyt olenkin ehkä normaalia kiireisempi ja väsyneempi, olen myös monta kertaa onnellisempi kuin mitä menneen kevään kuukausina. Jotta päin muutosvastarintaa vaan! Aikas usein se kannattaa.

Ole sinä muutosvastarinta nyt hiljaa, kun minä päätän.

3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kuulostaa hyvin, hyvin tutulta tuo matkalle lähtöä edeltävä olotila! Luulin olevani ainoa, joka siitä "kärsii".
-Heli-

Maija kirjoitti...

Hahaa minä tunnistan myös tuon matkallelähtö-jutun! jotenkin luulin olevani ainoa ja outo... Mitä pidempi (ja ehkä eksoottisempi eli arvaamattomampi?) matka tiedossa, sen vaikeampaa lähtö yhtäkkiä onkin.

Heli kirjoitti...

-Heli_: Moikkelis kaima! Et todellakaan ole ainoa joka muutosvastarinnasta kärsii! Sellainen se on ihmisen mieli, olen todennut, kun olen itseäni tarkkaillut. Omaan arkeen on aina helpompi muutoksen kynnyksellä jäädä, vaikkei oikeasti haluaisikaan.

Maija: No just noin se menee! Ja jos tämä on outoutta, ni ollaan sit yhdessä :)