Jotenkin hassusti olen ajatellut, että Nasu pitäisi pukea hoitoon aina housuihin. Tai haalareihin, mutta joka tapauksessa kaksilahkeiseen asuun. Mekot ovat olleet pannassa. Kuvittelin, että mekot ovat Ritvan jotenkin hankala pukea ja että ne ovat kaksi kertaa päivässä ulkoilevalle naperolle huono asuste toppahaalarin alle.
Ja pöh. Totta munassa voin pukea nassikalle mekon päälle jos vaan haluan. Tai nykyään ennemminkin: jos Nasu haluaa. Ja koska nassikka näyttää nykyisin suorastaan ihastuneen mekkoihin (sunnuntain vierailureissu kirvoitti heti vaatimuksen laittaa "mekko päälle"), ei homma ole itse asiassa lainkaan vaativaa.
Niinpä olenkin julistanut tämän viikon Nasun mekkoviikoksi. Eilen en valitettavasti linjoille ehtinyt päivän mekkoa esittelemään, joten pistetään nyt heti samaan syssyyn niin eilinen kuin tämän päiväinenkin mekko. Jotka eivät tietenkään ole samat, mitä kuvittelittekaan? Jotain samaa niissä tosin tuntuu olevan, hassua että ensimmäisen valitsin minä ja toisen mies. Liikumme selvästi samoissa teemoissa.
Kas lukijat! Tervetuloa Nasun herkkukeittiöön.
Tänään valmistamme fajitaksia, joita minä tässä olen juuri maustamassa.
Kuten huomaatte, maustaminen on iloinen laji. Sitä ei parane suorittaa ryppyotsaisena.
Mutta kah, mitäs nämä täällä maustekaapista löytyneessä pussissa ovat? Näyttävät erehdyttävästi karkeilta...
Mutsi hei, nyt vaaditaan selityksiä.
Täällä me siis olemme kokkailleet harva se ilta yhdessä, Nasu erinäisiä apupuuhia toimittaen. Jos aloitamme kokkaamaan ilman ipanaa, raikaa kohta jostain päin asuntoa vaativa "Heeeei, odota minua!" -käsky, jota kannattaa noudattaa. Sen on arki tahtoikäisen kanssa jo opettanut, m.o.t.
Eipä siinä, hauskaahan tuon nassikan kanssa on puuhastella. Eikä se (enää) poltakaan itseään, sen verran syvän muistijäljen se käden polttaminen ilmeisesti jätti. Kuten joku teistä kommenteissakin arveli. Jotkut opit, niin, ne vaan pitää tulla sen oman kantapään kautta. Tiedänhän sen itsekin.
Kas hei rakkaat katsojat, nyt olen siirtynyt jo lettutaikinan äärelle.
Idea on siis sekoittaa nämä jauhopaakut tänne taikinaan, helppoa kuin heinänteko.
No kappas kehveliä, mikäs se mun sormissani on?
Ja heti kun ote hetkeksi herpaantuu, läikkyy tämä kama samassa lattialle. Hjälp!
Olimme tosiaan sunnuntaina pienen ihanan sukulaistytön ristiäisissä Seinäjoella. Tytön äiti antoi minulla natiaisen puettavaksi ja voi kauhistus kuinka ikinä olen onnistunutkaan moista tirppaa hoitamaan! Niinhän ne ovat kaksikuukautiset pieniä kuin mitkä. Ja hassuja sätkivine raajoineen, lutkuttavine suineen ja syvine katseineen. Niin, se vauvan syvä katse. Siellä se on koko maailma kun tarkkaan katsoo.
Etukäteen olimme aivan varmoja ettei ipana jaksaisi istua viittä tuntia autossa, mutta kuinkas sitten kävikään. Jälkikasvumme yllätti meidät enemmän kuin positiivisesti eikä hermostunut reissulla kertaakaaan. Siellä se istui takatuhdolla ja piti koko matkan syvää monologia maailman tilasta - tai jostakin. Ihan ei sen tilityksen syvin ydin meille yksinkertaisille vanhemmille selvinnyt. Liekö ollut tarkoituskaan.
Horoskooppi lupasi meikäläiselle lähipäiviin jännitystä, haaveita ja uusia tilanteita. Pidetään siis peukkuja, nehän ovat aina tervetulleita!
2 kommenttia:
Meilläkin Typy vaatii nykyään päälleen hametta harvase päivä. :D Ei ole väliä mitä muuta on päällä, ja tyttö arvostaa näköjään myös ysärimuotia pukiessaan hameen housujenkin päälle. Ei voi olla rakastamatta moista tahtoa. ;)
PS. Kuis ne treffit?
Äni: Ai että, Typy ratsastaa selväsi muodin aallonharjalla - just viimesimmässä Costumessa julistettiin ysärimuodin tulemista. Ja mä ite aikoinani verhoiduin ihan vakkaristi mekko-housuihin, siinä vasta mukava asukokonaisuus! Mä koitan raivata kalenteria, mut aikas hoppuselta näyttää nyt lähiviikot ku pitkän saikun rästihommat pukkaa päälle... :(
Lähetä kommentti