perjantai 27. syyskuuta 2013

Vitamiineja ja viherpiiperrystä

Hei huhuu kaikki, elossa ollaan! Ja pahoitteluni tästä, toistuvasta, katoamisestamme. Syksy on täällä päässä meinaan käynnistynyt suurella sydämellä, uusilla rutiineilla ja ihan hirmuisella sykkeellä. Sitä on meikäläinen uuden työpaikan kunniaksi laittanut nyt sitten myös arkirutiineja ja elämäntapoja hieman uuteen uskoon. Mitä sitä elämässä vaan yhtä muutosta kerralla tekemään kun niitä voi vaikka vaan haastavuuden takia tehdä useitakin. Samaan aikaan ja yhtä kaikenkattavia.

Joo, mieli on hullu ja pidän haasteista. Mutta ihan vakavasti puhuen viime keväinen sairauskierteeni ja siitä toipuminen saivat minut näkemään arkeni hieman eri valossa. Tajuamaan hyvin konkreettisella tasolla millaista elämä voi olla silloin kun se aina hyvin uskollisesti palvellut terve kroppa ei yhtäkkiä haluakaan enää leikkiä. Sanoo kaikki sopimuksensa irti ja prakaa, kerta toisensa jälkeen. Siinä on meinaan vitsit vähissä.

Joten minäpä olen alkanut nyt oikeasti hoitamaan itseäni. Tämä tarkoittaa mahdollisimman säännöllisiä aterioita (oikeasti haaste ihmiselle joka unohtaa päivisin syödä), pysähtymistä vitamiinien, kalaöljyn ja muiden ravintoaineiden merkitysten äärelle sekä meikäläisen kropalle sopivan urheilun mahduttamista viikkoaikatauluihin. Ja kas, enpä ole sitten kesän alun ollut sairaana, päivääkään. Joten joku tässä taitaa mennä nyt oikein.

Uusi työ on myös harvinaisen väsyttävää, nimenomaan aivojen päässä. Tässä juuri itsekseni pähkäilin jotta on se varmaan joku virhe geeniperimässä tai jotain kun on muka niin fiksun ihmisen pakko räjäyttää tämä arkikuvio aina säännöllisin väliajoin uusilla haasteilla. Sen sijaan, että olisin jäänyt hommiin joita olen suht menestyksekkäästi paiskinut viimeiset kymmenkunta vuotta, piti tämän varhaiskeski-ikäisen tunkea itsensä taas ihan uusille pelikentille pyörimään. No, tietääpähän sitten kiikkustuolissa eläneensä, jos sinne asti ikinä päästään.

Entäpä Nasu, tuo blogimme stara? Nasu se vetelee prinsessavaihetta niin ettei muusta väliä. Homman on oltava jotenkin syväkoodattu pikkutyttöjen geeneihin, mikään muu ei oikein selitä tuota pinkin värin esiinmarssia. Sillä meikäläinenhän verhoutuu lähinnä mustaan. Tällä hetkellä kaiken on siis oltava pinkkiä, aina vaatteista esineisiin. Niinpä jopa kysymykseen "millaisen jätskin haluat?" saan vastaukseksi nopean ja varmuuden rintaäänellä lausutun "pinkin".

Tänään kun tulimme tarhasta kotiin, kiskoi ipana jo eteisessä vaatteensa pois. Tämän jälkeen tarharepusta kiskottiin päivän hörhellysvaatteet (ne, jotka tädit olivat riisuneet ennen ulkosalle menoa) ja tyytyväisesti hyräillen vaihdettiin taas nämä hepenet päälle. Tsekatkaa jos ette usko:

Tämä itse valittu asu pieksää sun haalarisetit kyllä 100-0, eikös?


Voisin loppuun heittää teille vielä kuninkaallisen tervehdykseni, kas näin.

Niin että mitäs sitä meidän arkeemme täällä - yksi hörheltää prinsessana ja toinen kiskoo rautaa kuin mikäkin karpaasi. Yhdessä ollaan melkosenmoinen tiimi.

PS. Iso kiitos Maijalle loistavasta vinkistä - PhotoScape rules! Tästä se taas lähtee.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Hihii, meillä oli kanssa pinkkivaihe hyvin vahvana, ja jäätelökioskilla oli ihan sama toive: maulla ei väliä, kunhan oli pinkkiä! Tänä syksynä pinkkeily helpotti hetkeksi, mutta on taas palaamassa. Likkanen on nyt pikkasta päälle kolmevuotias. Ja kyllä, sen on pakko olla geeneissä, koska minultakaan ei pinkkiä löydy mistään.