Morjensta pöytään vaan. Meillä tämän vuoden pitkäperjantai on todella ollut pitkäperjantai ja eilinen torstai nimensä mukaisesti kiirastulta täynnä ollut torstai. Täällä on nimittäin sairastettu oksutaudin kynsissä ihan vuorovanhemmittain. Minä pääasiassa eilen ja mies sitten tänään. Tosi huippua, kerrankin kun olisi ollut useampi päivä lomaa, menee se näemmä sitten taju kankaalla sängyssä lojuessa. Läpystä vaan vaihto.
Taudin alkuperäinen tartuttaja Nasu selvisi näemmä yhden päivän sairastamisella. Virpomissunnuntaina se nimittäin äkisti oksensi iltapuuronsa kaaressa lattialle laatoittaen ihan kiitettävän kaistaleen puulattiaa. Sillä sellaiselta valkoiselta marmorilaatalta se puuron ja maidon seos äkkisilmäyksellä näytti, haju kavalsi ykäksi. Jäin nasukan kanssa pahaa enteillen maanantaiksi kotiin, mutta nopeat nousut se sitten otti ja tiistaina jo päästiin normaaliarkeen.
Luulimme oksun olleen liiallisesta virpomissuklaasta tai uimahallin kloorivedestä johtuvaa ohimenevää kuvotusta kunnes torstaiyönä heräsin lievästi ilmaistuna surkeaan oloon. Yön kärvisteltyäni nousin silti sitkeästi ylös ja suoriuduin aamutoimissa aina meikkaukseen saakka, kunnes sitten lensi ykä. Ei auttanut itku pytyn äärellä, joten peruutin päivän työmenot ja käperryin syvälle lakanoihimme, joista havahduin vasta iltapäivällä. Melkosenmoinen tauti.
Tänään on sitten vuorostaan tuskaillut mies ja jos nyt jostain on oltava kiitollinen, on se varmaankin se armollinen tosiasia, ettemme saaneet tätä tautia tismalleen samaan aikaan. Sillä vaikka itsekin olen edelleen vahvasti toipilas, kykenin minä puolestani tänään katsomaan Nasun perään. Jälleen kerran, kaikki kunnioitus yksinhuoltajien selviytymiselle tällaisissa(kin) tilanteissa.
Mutta se ykäilystä, piti kirjoittamani niistä pääsiäiskoristeista, joita Nasun kanssa jo viime viikonloppuna yhdessä askartelimme. Löysin nimittäin kaappien uumenista vanhan kynttilälyhdyn, jonka kynttilänpidike oli hajonnut, mutta jota en vain ollut malttanut heittää pois. Nythän siitä meidän käsissämme kuoriutui varsinainen pääsiäishärpäke, höyhenien ilopläjäys, joka päätyi lopulta Kätkön näyteikkunaan.
Höyheniä, lisää höyheniä!
Koskaan ei voi olla liikaa höyheniä.
Tämän punaisen mä laitan tähän väliin ja sinisen tonne.
"Äiti hei, on kivaa!"
Mitäs sanotte? Eikös tullutkin aikas kähee?
Askarteleminen on kyllä hauskaa, ei voi muuta sanoa. Muistan kuinka lapsenakin rakastin askartelemista ja kuinka sitä oli mielestäni aina liian vähän. Eipä ole sitten ennen Nasua paljon tullut askarreltua eikä oikeastaan nasukan kanssakaan vielä kovin paljoa. Mutta pääsiäsikoristepaja kyllä osoitti, että ipana alkaa olla jo siinä iässä, että askarteleminen kiinnostaa. Joten enköhän siis lähivuosina pääse askartelemaan taas sieluni kyllyydestä, kun kerran on hyvä seuralainenkin.
Päiväkodissa oli myös askarreltu ja keskiviikkona saimme kotiuttaa vallan ihanan tipun, jolla oli ilme ja asenne kohdallaan. Sen oli Nasu tehnyt ihan itse. Näihin hivenen vinksahtaneisiin tunnelmiin - Hyvää Pääsiäistä!
Pääsiäinen hiipi taloon.
Pörhäkkä tipu, Nasun ensimmäinen oma sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti